Lasten koulumenestyksen merkitys

Tulipa tässä eräänä päivänä keskusteltua lasten koulumenestyksestä ja sen merkityksestä. Oma mielipiteeni oli se, että varsinkin ala-asteikäisenä moni muu asia on prioriteeteissä korkeammalla kuin esim. todistuksen keskiarvo. Minusta tuntuu, että aika moni kasvattaa lapsistaan hieman robottimaisia suorittajia jo tuossa iässä. Keskiarvot ovat kenties korkeita, mutta luovuus ja aito innostus tietoon eivät välttämättä ole sellaisella tasolla kuin voisi toivoa.

Minä en usko, että tulevaisuudessa tunnollinen suorittaminen olisi ensisijaisesti tie menestykseen. Uskon, että tärkeämpää on oma vahva persoonallisuus, luovuus ja OMA AJATTELU. Se mitä tunnen näitä koulumenestyjiä, niin tuntuvat tietävän juuri sen mitä pitää tietää, mutta yleissivistys melko suppea. Aika monen vanhemmat eivät ole hirveän hyvin koulussa koskaan pärjänneet, tuleeko sitten siitä tälläinen kompensaation tarve?

Kenties minulla vaikuttaa se, että itse olin koulussa "epätyypillinen tyttö". Aloin menestymään koulussa vasta yläasteella, ala-asteella tuli vielä "elettyä kuin pellossa", positiivisessa mielessä... Mieheni heräsi koulunkäyntiin vasta lukion kolmannella. Kirjoitti huonot paperit, mutta yliopistoon kuitenkin pääsi.

Mitäs mieltä?

 

Juu ei mitään tee koulumenestyksellä, heh heh... taidat vaan selitettä sitä että omat lapset ei pärjää niin hyvin. Omat lapseni pärjää koulussa tosi hyvin mut ei tosiaan oo mitään robotteja...

 

Mietin vain, että opettajaparka, kun luokasta löytyy parikymmentä lasta, jotka kaikki ovat oman tiensä kulkijoita...

Oma ajattelu on tärkeää, mutta se tulee iän myötä. Harva alakouluikäinen on siihen kyvykäs.

 

Meillä ei kotona painostettu korkeisiin keskiarvoihin. En ala-asteella oikeasti tajunnut edes koko koulunkäyntiä. En tehnyt läksyjä, kunhan haahuilin päivät jotenkin koulussa. Keskiarvo noin 8,3 - 8.7 eli keskitasoa.

Yläasteella sitten aloin kirimään numeroiden takia, mutta ymmärrys ei ollut kauhean syvää asioissa, eikä kyllä toisaalta opetuksen laatukaan. Ysillä päättötodistus noin 9,5. Lukiossa jatkui sama linja, ka hieman yli ysin.

Omien lasten kohdalla olemme panostaneet jo alle kouluikäisinä luovuuteen, taiteisiin, luonnontieteisiin, logiikkaan ja historiaan. Lapset ovat näistä hurjan kiinnostuneita. Meillä molemmilla vanhemmilla on akateemiset tutkinnot (taideaineet, luonnontieteet, tekniikka) ja tutkimme ja opiskelemme koko perhe asioita yhdessä. Uskon, että esim. eskarilaisellamme on joistain asioista jo lähes lukiotason tiedot, koska on niin kiinnostunut esim. historiasta ja luonnontieteestä. Ei toki osaa asioita esittää kootusti ja järkevästi, mutta on saanut jo aika hyvän pohjan asioille.

 

Samaa mieltä... No aika kovat keskiarvot kumminkin. Näillä minun mainitsemilla "roboteilla" ne ovat isolla panostuksella tuota 8,5 suunnilleen... Itselläni oli ala-asteen keskiarvot parhaimmillaan 8,2 - yleensä alle 8. Yläasteella sitten nousi sinne ysiin, jossa pysyi lukiossakin. En silti kokenut olevani mikään hikari missään vaiheessa, mutta toki säännöllisen tunnollinen (kenties liiankin).

 

Samaa mieltä alakoulun numeroilla ei ole muuta merkitystä, kuin se, että ne tsemppaa ehkä lukemaan vähän enemmän. Mutta ne numerot harvoin kertovat oppilaan taidoista mitään. Myös alakoulussa esim motoristen taitojen myöhäinen herääminen näkyy turhan paljon arvioinnissa. Alakoulu pitäisi mielestäni keskittyä enemmin tietojen ja taitojen kartuttamiseen kuin oppilaiden tasapäistämiseen ja arvosteluun.

 

Ällöttää koko kilpailu lasten numeroilla, se jatkuva painostus ja muutenkin sellainen oletus lasten robottimaisuudesta jossain laumoissa. Inhottaa lukea jotain "mitä toimenpiteitä tehdään kun oltiin VAIN neljänsiä Pisassa jne". Hyi että, ne on lapsia. Ihan pieniä lapsia ja koko Suomi kilpailee jollain pienten numeroilla. Että jos ne raukat ei menesty tarpeeksi niin koitetaan stressata vielä vähän lisää niin oppivat jo kakruina sellaisiksi vihaisiksi stressipommeiksi, lapsuus seis. Koen oikeastaan hyväksi puoleksi, että lapseni menevät ruotsinkieliseen kouluun. Huonommat arvosanat, mutta tämäkin johtuu lapsilähtöisyydestä mitä nyt olen kuunnellut mieheni juttuja ja vertaillut. Eli hyvä vaan jos numerotkaan ei ole mitään huippua ja jos ovatkin, se ei johdu niin kovasta stressitasosta mikä ehkä toisella. Kaikessa ei tarvitse olla hyvä ja kasi ei ole surkea numero. (tämän opin palstalta, seiska on jo aivan paska vaikka aineena joku tosi vaikea lapselle)


Ja en todellakaan selittele oman lapsen huonoa koulumenestystä, vanhin on vasta 4v...

 

Eipä sitä todistusarvosan kannata myöskään vähätellä. Sen perusteella jaetaan kuitenkin esim. jatko-opiskelupaikkoja. Fiksu lapsi ymmärtää kyllä että kannattaa ottaa hyvät arvosanat jotta valinnanmahdollisuuksia on enemmän.

Me ei olla ns panostettu mihinkään systemaattiseenm opettamiseen päiväkoti-ikäisille. Toki asioista puhutaan ja kysymyksiin vastataan lapsen mielenkiinnon kohteiden mukaisesti. Siihen en usko etteikö lapselle voisi selittää asioita vaikka hän on lapsi. Lapset eivät ole tyhmiä.

 

Eipä sitä todistusarvosan kannata myöskään vähätellä. Sen perusteella jaetaan kuitenkin esim. jatko-opiskelupaikkoja. Fiksu lapsi ymmärtää kyllä että kannattaa ottaa hyvät arvosanat jotta valinnanmahdollisuuksia on enemmän.

Me ei olla ns panostettu mihinkään systemaattiseenm opettamiseen päiväkoti-ikäisille. Toki asioista puhutaan ja kysymyksiin vastataan lapsen mielenkiinnon kohteiden mukaisesti. Siihen en usko etteikö lapselle voisi selittää asioita vaikka hän on lapsi. Lapset eivät ole tyhmiä.

Mun ei ainakaan ollut tarkoitus vähätellä. Kiva juttuhan se on jos sieltä alakoulusta ysin kanssa marssii, mutta jos menee joku aine huonosti niin sitten menee. Kaikessa ei tarvitse olla hyvä. Jos tietäisin jonkun, esim matikan olevan erityisen vaikeaa niin ei se mitään, silloin kutonenkin on ihan hyvä ja yhdessä voidaan ihan rennoissa merkeissä harjoitella jos lapsi niin haluaa. Tietysti kannustusta ja asioiden selittämistä! Tuo 4v:kin ymmärtää jo tosi paljon monimutkaisiakin asioita, kun vaan osaa selittää oikein.

 

Eipä sitä todistusarvosan kannata myöskään vähätellä. Sen perusteella jaetaan kuitenkin esim. jatko-opiskelupaikkoja. Fiksu lapsi ymmärtää kyllä että kannattaa ottaa hyvät arvosanat jotta valinnanmahdollisuuksia on enemmän.

Me ei olla ns panostettu mihinkään systemaattiseenm opettamiseen päiväkoti-ikäisille. Toki asioista puhutaan ja kysymyksiin vastataan lapsen mielenkiinnon kohteiden mukaisesti. Siihen en usko etteikö lapselle voisi selittää asioita vaikka hän on lapsi. Lapset eivät ole tyhmiä.

No ei ala-asteen todistuksilla mitään jatko-opiskelupaikkoja jaeta. Yläaste on vähän eri asia. Toisaalta olen sitä mieltä, että jos ei yläasteella suht. helpolla saa keskiarvoa 8,5 tai enemmän, niin ei kannattaisi mennä lukioon. Ihan älytöntä mennä lukioon, jos joutuu hikipinkoilemaan sellaiseen keskiarvoon.

 

Niin ja haluaisin lapsen saavan onnistumisen tunteita itsestään, eikä "äiti on nyt iloinen" ja oikeastaan koko merkitys katoaa miellyttämishalussa. Maksetaan joku tietty palkka aina kun tulee tietty numero...ei todellakaan.

 

No ei ala-asteen todistuksilla mitään jatko-opiskelupaikkoja jaeta. Yläaste on vähän eri asia. Toisaalta olen sitä mieltä, että jos ei yläasteella suht. helpolla saa keskiarvoa 8,5 tai enemmän, niin ei kannattaisi mennä lukioon. Ihan älytöntä mennä lukioon, jos joutuu hikipinkoilemaan sellaiseen keskiarvoon.

Hmm miehelläni taisi olla jotain seiska keskiarvo ja lukioon meni, jatkokouluttautui ja nykyään menestynyt alallaan. En siis näe kommentissasi sitä ydintä. Itsellänikään ei kummoinen yläasteen totari ollut ja silti koen, että lukio->amk on oikea tie minulle ollut.

 

Aiotko muuten pin enää hakea logopediaa? Muistan sinun kertoneesi siitä täällä. Itsekin joskus haaveilin siitä, niin jäi mieleen.

 

Aiotko muuten pin enää hakea logopediaa? Muistan sinun kertoneesi siitä täällä. Itsekin joskus haaveilin siitä, niin jäi mieleen.

Päätin hakea toiselle alalle enkä sitten edes hakenut sinne enää viimeksi kun oli haut. Jos se on haaveesi niin sitten vaan haet seuraavalla kerralla!

 

Suuntasin itsekin toiselle alalle. ???? pidän tästä, mutta aina välillä mietityttää se aiempi haave logopediasta.

 

Kysymysmerkit oli siis tällainen - hymiö.

 

Minä olen niitä ysin keskiarvon tyttöjä, melko olemattomin ponnisteluin. Opiskelutekniikat ihan perseestä, yleissivistys surkea... Niin kauan pärjäsin kun riitti nippelitietojen muistaminen ja kyky arvata mitä opettajat kysyy ja lasketella tarvittaessa fiksun kuuloista liirumlaarumia. Oikea laajempien kokonaisuuksien hallinta, ymmärtämällä oppiminen... juu, yliopiston kohdalla tuli seinä vastaan. Omien lasten kohdalla toivoisin että kiinnostuisivat ensisijaisesti oppimisesta eivätkä arvostelutuloksista - tietysti kaikki aineet ei voi kiinnostaa ja jotain pitää ehkä päntätä väkisin pärjätäkseen, mutta toivottavasti saisivat koulusta tiedonjanoa ja tiedonhakutaitoja eikä vain kasaa kikkoja joilla saa aikuiselta tähtitarran vihkoon.

 

Voi voi.

Lapseni on aina saanut hyviä todistuksia, ala-asteella täydellisiä, yläasteella kaikki yli ysin keskiarvolla. Tuo tyttö on niin oman tien kulkija, ihan omanlaisensa persoona. Kantaa oman muista poikkeavan tyylinsä ylpeänä muista välittämättä, tuo julki omat mielipiteensä, omaa vahvat mielipiteet ja perustelee ne. Ei kuitenkaan tyrmää muiden mielipiteitä, vaan ottaa oppia myös niistä jne. Ei todellakaan ole mikään robotti.

Sen verran opetin häntä pienempänä, että jos haluaa sen hevosen ja maatilan joita vinkui köyhältä yh-äidiltään, niin sitten pitää opiskella sen mukaan, että saa mukavapalkkaisen työpaikan.

No, tuolle tytölle koulussa pärjääminen on helppoa. On tunnilla läsnä, niin sepä jo riittää siihen ysiin ja kymppiin. Mutta helevetisti aiheuttaa muiden keskuudessa kateutta, että pärjää koulussa...

 

Ei hyvä koulumenestys ole pois lasten luovuudesta ja muilta taidoilta. Elämässä pärjäämisen pohja luodaan kuitenkin läpi kouluvuosien ja siksi on hyvä pyrkiä pitämään perushyvä taso yllä.

Sanon omille lapsilleni aina, että koulujutuissa ei tarvi olla paras. Perushyvä on oikein mahtava ja riittävä. Sen alle ei oo hyvä repsahtaa, sillä sieltä on työlästä kivuta takaisin. Siitä minulla on itselläni todellakin kokemusta enkä halua lasteni kokevan samaa.

Omat vanhempani eivät valvoneet koulunkäyntiäni lain. Harrastin kaikkea mahdollista ja olin aktiivinen kaikessa muussa. Olin ihan hyvä lapsi, en mikään kapinallinen, mutta tekemässä aina kainkea muuta. Peruskoulun päättötoikkarin 6.2 oli aika karu lähtökohta siirtyä jatko-opiskeluihin. Arvatkaas sitä työnmäärää kun siitä väänsi itsensä erilaisin väylin C'n ylioppiaaksi ja lopulta maisteriksi. Voin sanoa että hyvällä pohjalla olis ollu käyttöä. Ei sellaista helvettiä omille lapsilleen halua. Hyvä perustaso pidetään yllä. Arvosanallisesti kasi on oikein sopiva. Jos nyt vähän joskus on siinä hilkulla niin ei hätää mut arvosana 6 on jo heikoilla vesillä.

Muuten jännä sinällään että useat kokee lasten arvosanoista olevan kilpailua vanhempien keskuudessa. En oo törmänny moiseen kilpailuun itse. Meidän kouluissa on kyllä niin fiksuja vanhempia etten oo törmänny tommoseen vimmattuun kilpailuun. Kyllähän ihmiset tietää että niin lapset kuin me aikuisetkin olemme erilaisia ja hyviä eri asioisss. Toinen hyvä matemaattisesti, toinen hyvä sosiaalisilta taidoiltaan. Kolmas lahjakas liikunnallisesti, neljäs hyvä jossakin muussa. Ihan kuten me aikuisetkin. Olemme vahvoja tai huonoja eri asioissa.

Pisa tutkimustuloksia on tärkeää seurata, notta koulujärjestelmä pysyy kansainvälisessä vertailussa riittävällä tasolla. Jos aletaan olla samalla tasolla kuin Bolivia voi todellakin alkaa miettiä onko koulutus riittävän hyvää. Ruotsissa jo ollaan hoomoilasina kun koulujärjestelmä tuottaa yhä heikompia tuloksia. Kyllä siinä pitää miettiä miksi näin on. Onko kyse resurssipulasta vai mistä.

 

Ei hyvä koulumenestys ole pois lasten luovuudesta ja muilta taidoilta. Elämässä pärjäämisen pohja luodaan kuitenkin läpi kouluvuosien ja siksi on hyvä pyrkiä pitämään perushyvä taso yllä.

Sanon omille lapsilleni aina, että koulujutuissa ei tarvi olla paras. Perushyvä on oikein mahtava ja riittävä. Sen alle ei oo hyvä repsahtaa, sillä sieltä on työlästä kivuta takaisin. Siitä minulla on itselläni todellakin kokemusta enkä halua lasteni kokevan samaa.

Omat vanhempani eivät valvoneet koulunkäyntiäni lain. Harrastin kaikkea mahdollista ja olin aktiivinen kaikessa muussa. Olin ihan hyvä lapsi, en mikään kapinallinen, mutta tekemässä aina kainkea muuta. Peruskoulun päättötoikkarin 6.2 oli aika karu lähtökohta siirtyä jatko-opiskeluihin. Arvatkaas sitä työnmäärää kun siitä väänsi itsensä erilaisin väylin C'n ylioppiaaksi ja lopulta maisteriksi. Voin sanoa että hyvällä pohjalla olis ollu käyttöä. Ei sellaista helvettiä omille lapsilleen halua. Hyvä perustaso pidetään yllä. Arvosanallisesti kasi on oikein sopiva. Jos nyt vähän joskus on siinä hilkulla niin ei hätää mut arvosana 6 on jo heikoilla vesillä.

Muuten jännä sinällään että useat kokee lasten arvosanoista olevan kilpailua vanhempien keskuudessa. En oo törmänny moiseen kilpailuun itse. Meidän kouluissa on kyllä niin fiksuja vanhempia etten oo törmänny tommoseen vimmattuun kilpailuun. Kyllähän ihmiset tietää että niin lapset kuin me aikuisetkin olemme erilaisia ja hyviä eri asioisss. Toinen hyvä matemaattisesti, toinen hyvä sosiaalisilta taidoiltaan. Kolmas lahjakas liikunnallisesti, neljäs hyvä jossakin muussa. Ihan kuten me aikuisetkin. Olemme vahvoja tai huonoja eri asioissa.

Pisa tutkimustuloksia on tärkeää seurata, notta koulujärjestelmä pysyy kansainvälisessä vertailussa riittävällä tasolla. Jos aletaan olla samalla tasolla kuin Bolivia voi todellakin alkaa miettiä onko koulutus riittävän hyvää. Ruotsissa jo ollaan hoomoilasina kun koulujärjestelmä tuottaa yhä heikompia tuloksia. Kyllä siinä pitää miettiä miksi näin on. Onko kyse resurssipulasta vai mistä.

Jospa lapset saavat elää lapsina vähän enemmän "huonompina" vuosina.

 

En ymmärrä miksi tiedonjano ja hyvä koulumenestys olisivat ristiriidassa keskenään? Jos alakoulu ei suju, niin epäilisin jotain ongelmia kuten kypsymättömyyttä koulunkäyntiin, oppimisvaikeuksia, tarkkaavaisuushäiriötä tms. Sehän on niin helppoa, ettei sieltä huonoja arvosanoja voi tuodakaan.

 

En ymmärrä miksi tiedonjano ja hyvä koulumenestys olisivat ristiriidassa keskenään? Jos alakoulu ei suju, niin epäilisin jotain ongelmia kuten kypsymättömyyttä koulunkäyntiin, oppimisvaikeuksia, tarkkaavaisuushäiriötä tms. Sehän on niin helppoa, ettei sieltä huonoja arvosanoja voi tuodakaan.

Tai sitten on sellanen omantien haahu kuten minä. Peruskoulusta pääsin nipinnapin, menin kympille ja numerot nous kohisten. Pääsin haluamalleni alalle opiskelemaan ja suoriuduin hyvin paperein. Kyllä se ala-asteellakin tekee huonoja numeroita että vetää altariman. Ei lue kokeisiinl, ei tee läksyjä jne...Mulla ei napannu yhtään ja sitten kun alko nappaamaan, tulosta tuli helposti. Omani on menossa kouluun nyt ja mietin kyllä paljon tätä menestymisasiaa. Sellasta paineiden kasaamista en halua mitä sisko on tehnyt lapselleen. Koulu on se määre lapselle ja kaikki koevastausvirheet ruoditaan vieraillekin ja todetaan että se saikin vain 9+ kun vastasi väärin siihen ja siihen. Mikä vain se 9 on ala-asteelaiselle..Nyt tää likka on pannu koulun läskiksi. Onko syy sitte osaksi se kova odotus että pitää pärjätä täysillä. Mun pojalla on vaikeuksia monessa asiassa, tiedollisesti se on fiksu, mutta hahmotuksessa on ongelmaa. Kunhan tekee parhaansa niin se riittää. Minustakaan se ala-aste ei vielä määrittele,moni herää sitten yläkoulussa.

 

Onko aloittaja ammatiltaan opettaja, koska lasten koulumenestys mietityttää?

 

Mun nuorimmainen kirjoitti ylioppilaaksi tänä keväänä ja kaikki kolme on koulun osalta tehneet omat valintansa. Yläasteen jälkeen kannustettiin hakemaan sinne mikä mielekkäältä tuntuu ja lukion jälkeen he olikin sen ikäisiä ettei me puututtu ratkaisuihin millään tavalla. Mulle lasten arvosanoja tärkeämpää on että lapset on itse tyytyväisiä valintoihinsa. Kaksi vanhinta on yliopistossa, nuorin vielä miettii miksikä isona haluaa. Tekee töitä ja lukee pääsykokeisiin.

 

En ymmärrä miksi tiedonjano ja hyvä koulumenestys olisivat ristiriidassa keskenään? Jos alakoulu ei suju, niin epäilisin jotain ongelmia kuten kypsymättömyyttä koulunkäyntiin, oppimisvaikeuksia, tarkkaavaisuushäiriötä tms. Sehän on niin helppoa, ettei sieltä huonoja arvosanoja voi tuodakaan.

Siksi juuri, koska monilla on kypsymättömyyttä ja oppimisvaikeuksia, heidän innostustaan ei pitäisi latistaa numeroilla. Pitäisi enemmän panostaa oppilaiden vahvuuksiin, eikä heikkouksiin. Tietenkin antaen tukea asioissa, jotka sitä vaatii.
Alakoulun numeroilla ei ole mitään vaikutusta yläkoulun numeroihin ja päättötodistukseen.