Lasten kitarisaleikkaukset vähentyneet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
20.1.2008 8:32

Suomalaislapsille tehtyjen kitarisaleikkausten määrä on liki puolittunut 2000-luvulla. Kun vuonna 2002 kitarisaleikkaukseen joutui lähes kymmenen tuhatta lasta, oli luku neljä vuotta myöhemmin 5 700.

Kitarisaleikkauksista suurin osa tehdään jatkuvista korvatulehduksista kärsiville lapsille. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan useat viime aikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei kitarisojen poisto ole välttämättä paras tapa hoitaa korvatulehduskierrettä.

Kitarisaleikkausten sijaan korvatulehduksia hoidetaan nykyään yhä useammin korvia putkittamalla. Lääkärikunnan itse laatimissa suosituksissa putkitusta on painotettu korvatulehduksen ensisijaisena hoitomuotona koko 2000-luvun.

Erikoislääkäri Sari Hammarén-Malmi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä huomauttaa, että kitarisaleikkauksista voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Leikkaus on lapselle putkitusta rankempaa. Lisäksi putkitukseen verrattuna leikkauksesta toipumiseen tarvitaan yksi lisäpäivä, jonka vanhemmat joutuvat usein olemaan poissa töistä.


STT
 

Yhteistyössä