Lasten ikäeroasiaa.

Meillä on nyt parin kuukauden ikäinen tytär ja ollaan mietitty nyt mahdollisen kakkosen tuloa, että annettaisko tulla kun on tullakseen. Ajatus lapsista pienellä ikäerolla toisaalta mietityttää, mutta toisaalta kuulostaa hyvältä idealta. Tietenkään ei voi tietää miten nopeasti kakkonen saisi lopulta alkunsa, että tulisiko ikäerosta sitten millainen..

Kuulisinkin mielelläni käytännön arjesta kokemuksia, vinkkejä ja ajatuksia yleensäkin ko.aiheesta.

 

Mun mielestä ainakin pienet ikäerot on parempia kuin isot. Lapsille on tosi paljon seuraa toisistaan ja se pikkulapsiaika ei kestä kymmentä vuotta niin kuin isommilla eroilla saattaa käydä. Meillä siis tytöillä ikäerot 1v3kk ja 1v9kk.

 

1v5kk ekalla ja tokalla 1v9kk tokalla ja kolmannella. Hienosti on menny ja menee edelleen <3 Jos vielä neljäs tulee niin miehen kans sovittiin, et vuoden vaihteessa voitas ruveta yrittään, eli 3v ainakin tulee kolmannen ja neljännen eroksi. Se vähän jännittää vaikka se 2-3v taitaa olla aina yleinen väli.

 

Minä taas ajattelen että antaa pienen olla pienin ja nauttia jakamatonta huomiota parisen vuotta. 2-3v alkaa olla jo kuiva, osaa puhua yms., eikä ikäeroksi silti tule mikään huima.

 

Meille tulee 2v11kk ikäeroa lapsille, vaikka kakkoselle annettiin lupa tulla kun esikko oli 6kk.
ensin tuli tärppi hyvin nopeaa esikko oli 8kk plussattiin.
keskenmeno tuli kumminkin 12 viikolla, seuraava keskenmeno 13 viikolla..
ja nyt onnellisesti 33 viikkoa takana! ehkä me nyt saadaa se lapsi =)

 

Mun lapsilla on melkein tasan 2 vuotta ikäeroa, ja se oli aika hyvä ikäero. Tutun lapsilla on 1v3kk ikäeroa, eikä sekään ole huono ollut. Meillä on tyttö ja poika, leikkivät keskenään aika pienestä ilman suurempia riitoja ja mustasukkaisuuksia, tuttavan tyttärillä oli enemmän mustasukkaisuutta. Ei voi tietää, johtuuko ikäerosta vai samasta sukupuolesta?

 

riipuu vähän tukiverkosta ja miehen töistä yms. niin kauan ku on alle vuoden ikäisiä lapsia niin on rankkaa. varsinkin jos vanhempi lapsi ei osaa viel syödä, pukea tai käydä potalla.. meillä 1v5kk ikäeroa ja välillä on hermo kireellä mutta pääosin menee hyvin mutta täytyy hyväksyä että aikaa ei ole juuri muuhun kuin lasten kanssa touhuamiseen.. tietysti se on niinkin että vauvan tultua edes kolmivuotias ei välttämättä ole kovin itsenäinen

 

[QUOTE="vieras";23650537]Minä taas ajattelen että antaa pienen olla pienin ja nauttia jakamatonta huomiota parisen vuotta. 2-3v alkaa olla jo kuiva, osaa puhua yms., eikä ikäeroksi silti tule mikään huima.[/QUOTE]

Peesi tähän. Meidän tyttö on aina ollut todella, todella helppo lapsi mutten silti olisi jaksanut kakkosen kanssa alle 2 vuoden ikäerolla. Nyt 2v2kk puhuu, pukee, syö, käy potalla, ymmärtää sanat ''ei'', ''odota'' jne.

 

[QUOTE="vieras";23650572]Peesi tähän. Meidän tyttö on aina ollut todella, todella helppo lapsi mutten silti olisi jaksanut kakkosen kanssa alle 2 vuoden ikäerolla. Nyt 2v2kk puhuu, pukee, syö, käy potalla, ymmärtää sanat ''ei'', ''odota'' jne.[/QUOTE]

Niin sinä et olisi jaksanut mutta ei se silti tee siitä vaikeaa tai huonoa vaihtoehtoa. Ihmiset on erilaisia. Minä ainakin jaksan ihan hyvin kolmen pienen kanssa.

 

Niin sinä et olisi jaksanut mutta ei se silti tee siitä vaikeaa tai huonoa vaihtoehtoa. Ihmiset on erilaisia. Minä ainakin jaksan ihan hyvin kolmen pienen kanssa.

Niimpä. Minä en ole kokenut rankaksi tätä aikaa kun on ollut 3 alle 5v (ja 2 hoitolasta päälle) Joku muu hajoaisi päivässä ehkä, mutta asenne tässäkin ratkaisee.

 

Meillä 1v 1kk ikäero ja mäkin kaipasin odotusaikana vinkkejä jne. Mutta ihan turhaan : Ihan tavallista ja normaalia tämä elämä on. En oikeastaan näe eroa siihen, jos ikäeroa olisi vaikka sen 2v. Jos ikäeroa olisi 3v, ei tarvittaisi tuplarattaita, mutta ei islloinkaan mikään muu muuttuisi.

Naapurilla 2v ikäerolla lapset ja ihan samanlaista arkea ja elämää vittävät kuin mekin.

 

Ei kyllä nyt liity asiaan, mutta minä olin 13v kun sain ensimmäisen sisaruksen vanhempani yrittivät epätoivoisena toista lasta, 13v siihen meni. Clomeilla sitten äiti ja isä saivat kolme lasta...ite oon nyt 25v, ja sisarukset on 12v, 10, ja 9v heillä on hyvät ikäerot mun mielestä

 

meillä on pojat nyt 7vk ja 14kk. Kuvittelin että olisi rankempaa, helppoa kuin heinän teko. meillä kyllä mies osallistuu arkeen muutenkin kuin sohvaa kuluttamalla.

 

Meillä on nyt 1v7kk ikäinen ja en todellakaan ehtisi hoitaa vauvaa samalla kun sitä paimennan Mun hermoille ja jaksamiselle ehkä sellanen 3v ikäero on toivottu.

 

Meillä ikäero tasan vuoden ja ainakaan meillä ei ollut näin helppoa mitä täällä useimmilla tuntuisi olleen. Esikoinen nukkui vuoden iässä vielä tosi katkonaisia öitä, oli täysin syötettävissä, puettavissa ja vaipoissa, ei vielä kävenyt, ei tullut puhetta. Tuntui aluksi, että mulla on kaksi vauvaa... ja kaksi vauvaa ei ole sama asia kuin yksi vauva Kyllä mielestäi kaksi vuotias on työmäärältää helpompi (ainakin meillä molemmat) mitä vuoden iässä taas olleet.

Kaksi vuotiaat meillä pukeneet suurimmaksi osaksi, tietysti kävelleet jo, syöneet itse, ovat olleet täysin kuivia, yötkin nukuttu jo hyvin, viihtyneet omissa leikeissä ja keskittyneet jo omiin touhuihin ja vähän aikaa malttaneet katsella jotain piirrettyäkin tms Vuoden vanhoista muistan sen jatkuvan lahkeessa roikkumisen ja kun vielä oikeen mikään leikki ei suju, ei malta keskittyä oikein mihinkään.. Että olihan se... Siihen päälle jos toisella on koliikki ja toinen huutaa vielä yöt niin avot.

mutta kerranhan se kirpasi, mulla vaan niin kovaa, että taisi lapsiluku kahteen jäädä.

 

Meidän poika täyttää nyt toukokuussa 5v. ja nyt olemme aloittaneet seuraavan "tekemisen".
On tarkoituksella odotettu näin pitkään.

Itselläni on ikäeroa neljä vuotta isoveljeen, ja neljä vuotta pikkuveljeen.
Ja olemme aina olleet hyvää pataa. Leikkineet yhdessä kun oli leikkien aika,
ja näin aikuisiällä olemme todella läheisiä.

Jokainen tekee tavallaan...

 

Koskaanhan ei voi etukäteen tietää miten se arki sitten sujuisi, mutta olen kyllä samaa mieltä siitä että pitkälti myös asennekysymys.

Ja toisekseen juuri sitä ei voi tietää milloin se kakkonen sitten tulisi, voihan siihen mennä aikaa vaikka kuinka kauan vaikka päätettäisiinkin,että saa tulla..

Mä itse olen nyt 25, veljet 23 ja 21,5v ja pikkusisko 18v ja yhdessä aina touhuttu. Tietysti meitä on 4 ja kaikki suht lähekkäin.

 

Minulla ei ollut minkäänlaista vauvakuumetta ennenkuin esikoiseni oli 4-vuotias. Uuden vauvan tulo pikemminkin kammotti ja ajattelin, että en ikinä halua toista lasta.

Mieli kuitenkin muuttui ja nyt ollaan (uuden) miehen kanssa yritetty kakkosta vuoden verran. Ei olla kuitenkaan onnistuttu. Nyt on taas vauvakuumeinen mieli alkanut kääntyä siihen suuntaan, että ehkä en edes jaksaisi uutta vauvaa. 5-vuotias lapsi on kuitenkin jo aika iso ja tuntuisi vaikealta luopua taas uudestaan saavutetusta vapaudesta.

Toisaalta olen aina halunnut suuren perheen.... Ehkä pitää antaa koko asia ns herran haltuun.

 

"Koskaanhan ei voi etukäteen tietää miten se arki sitten sujuisi, mutta olen kyllä samaa mieltä siitä että pitkälti myös asennekysymys."

Ja mä olen vielä sitä mieltä, että tähän asiaan vaikuttaa niin moni muukin asia.
En itse esimerkiksi aikaisemmin olisi voinut olla valmis raskautumaan kuin nyt..
Ensimmäinen raskaus oli niin vaikea, että siitä toipuminen on vienyt vuosia,
enkä oikeastaan aivan aluksi uskonut että voisin siihen enää kyetä.
Mutta nyt ratkaisu tuntuu taas oikealta.

"Ja toisekseen juuri sitä ei voi tietää milloin se kakkonen sitten tulisi, voihan siihen mennä aikaa vaikka kuinka kauan vaikka päätettäisiinkin,että saa tulla.."

Tämä on niin totta.. mutta sitä vain toivoo, että sujuisi yhtä sutjakkaasti kuin ensimmäisen kohdalla.

 

Meillä on nyt 2v8kk ja 1v8kk vanhat lapset. Sanoisin että hyviä ja huonoja puolia tässä on, mutta niin niitä taitaa ihan samalla lailla olla kuin missä tahansa muussa ikäerossa.

Aiemmin olisin vuodattanut vuolaasti että mitä kaikkea hyvää oli, ja mitä huonoa... Mutta uskon että ennen kaikkea esimerkiksi se, kuinka raskasta vuoden ikäero on, riippuu tosi paljon lasten luonteista ja vanhempien luonteista myös. Olen onnellinen siitä, että meille tuli nämä lapset tällaisella ikäerolla, koska vanhemman lapsen luonne on sitä luokkaa etten tiedä olisimmeko koskaan "tehneet" toista lasta jos aikaa olisi kerennyt kulumaan enemmän eteenpäin. Ensimmäisemme on siis vauvasta asti ollut hieman..hmm.. vaativa. Mutta toinen onkin sitten sellainen "oppikirjalapsi". Toisaalta kamalaa määritellä lapsia noin..

Molemmat on kuitenkin maailman rakkaimpia. Enkä voisi muuta kuvitellakaan.. Ovat kasvaneet jotenkin tosi tiiviisti yhteen, ihania kun kävelevät ulkona käsi kädessä tai kun nuorempi herää yöllä ja alkaa itkemään niin vanhempi huutaa huoneesta "äiti! Hätätilanne! Sisko itkee!" ja sitten kuuluu kun sanoo siskolle: "Ei hätää, laita pää tuunuun". Tai kun pienempi oli vasta kolmisen kuukautta vanha ja 1v3kk vanha isoveli toi kirjan tytön eteen ja luki kirjaa, näytti kuvia ja selitti kovasti vauvankielellä vielä, mitä siellä kirjassa on...

Kyllähän nuo yhteenkin ottavat nykyään, tönitään ja painitaan, karjutaan kilpaa... Viedään toisen kädestä jotain ym.

Mutta en mä tätä mihinkään vaihtaisi

 

Mä tykkäsin "isosta" ikäerosta, eli lapsilla ikäeroa 5v6kk (melkein kellolleen tasan ) , en ole mikään suurperheäiti dyyppi ja näin ehdin nauttiin vauva-ajasta molempien kanssa ihan rauhassa...kyllä lapsista toisilleen ollut seuraa vaikka ikäeroa on, ja tappeleekin ihan kiitettävästi vaikka siltä luulin säästyväni

 

Niin siis totta kai muutkin asiat vaikuttaa, kaikki vaikuttaa kaikkeen.. mutta monesti omalla asenteella voi vaikuttaa positiivisesti asioihin, kuten myös negatiivisesti.. sitä tarkoitin

 

meillä lapset on 7v, 4v ja 1v, ekalla ja tokalla ikäeroksi tuli 2v9kk ja tokalla ja kolmannella 3v4kk, itse olen sitä mieltä että paras ikäero on 2-3v, ei ole kahta vauvaa samaan aikaan, ei ole liian iso ikäero ja kuitenki lapsista on myöhemmin myös seuraa toisilleen.

 

[QUOTE="toinenko";23650809]Koskaanhan ei voi etukäteen tietää miten se arki sitten sujuisi, mutta olen kyllä samaa mieltä siitä että pitkälti myös asennekysymys.

Ja toisekseen juuri sitä ei voi tietää milloin se kakkonen sitten tulisi, voihan siihen mennä aikaa vaikka kuinka kauan vaikka päätettäisiinkin,että saa tulla..

Mä itse olen nyt 25, veljet 23 ja 21,5v ja pikkusisko 18v ja yhdessä aina touhuttu. Tietysti meitä on 4 ja kaikki suht lähekkäin.[/QUOTE]

Arjen sujuminen ei mielestäni ole asennekysymys ollenkaan,vaan siihen vaikuttaa monet sellaiset tekijät, joihin ei itse voi vaikuttaa. Lapset itsessään jo ratkaisee persoonineen ja vaatimuksineen ( mm. nukkvuatko hyvin, vai valvottavatko, omatoimisuus,), myös se miten väsyneeksi käyt itse siinä, tuleeko mitään masennusta, saatko apua.

Mutta se miten asiaan suhtautuu puolestaan on asennekysymys. Asennetta todella kysytäänkin jos kaikki menee vaikeamman kaavan mukaan. Meillä arki oli vaikeaa, se ei mielestäni johtunut minun asenteestani. Väsymystä vastaan jouduttiin vuosi taistelemaan kahden huonosti nukkuvan vauvan ja yhden pienen itkuisen vauvan kanssa.

Hammasta purren mentiin ja ihan järjissään ollaan. Se on asennekysymys. Silti jälkeenpäin uskallan myöntää, että oli haastavaa, enkä lähtisi toiste Jos saan vielä jonainpäivänä lapsia, luultavasti toivon vähintään 3 vuoden ikäeroa pienimpien välille. nuorin on nyt jo kolme vuotias, enkä uskalla edes harkita kolmatta lasta vielä.

 

Mun mielestä on vastuutonta tehdä pienellä ikäerolla lapsia. Entä jos iskee valtava raskauspahoinvointi? Tai tulee sellaisia komplikaatioita raskauteen, ettet saa/kykene nostaa esikoista. Sellaisen 3+ vuotiaan voi laittaa päiväkotiin jos tulee tuollaisia ongelmia, mutta mihis laitat esimerkiksi 6kk vauvan? Entä jos toinen lapsi on vammainen? Entä jos sieltä tuleekin tuplat (tai vaikka kolmoset...) Entä jos joudut sairaalaan ennenaikaisesti viikkokausiksi, miten sellainen alle 2v lapsi ottaa eron äitiinsä tuollaisessa tilanteessa, jääkö mies kotiin hoitamaan? Alle kymmenkuiselle ei edes saa kunnallista hoitopaikkaa.

Kun kyseessä on esikoinen, et myöskään osaa edes kuvitella minkälainen arki lapsen kanssa on kun lapsi alkaa kävelemään, puhumaan... Entä jos sinä olisit juuri niitä, jotka ei jaksa kahden pienen kanssa?

Omasta mielestäni ideaali ikäero lapsilla on 3-5 vuotta. Se ei todellakaan ole suuri ikäero, ja lapsista on taatusti seuraa toisilleen.