Pakkoajatukset, pakkotoiminnot ja rituaalit
Pakko-oireet voivat olla ajatuksia tai tekoja. Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tulevia ahdistavia huolia tai pelkoja. Jos ihminen esimerkiksi toistuvasti saa päähänsä ajatuksen, että hän on tehnyt huomaamattaan jonkin kohtalokkaan virheen ja ahdistuu siitä suunnattomasti, sanotaan, että häntä vaivaa pakko-ajatus eli fiksaatio. Pakko-ajatukset ovat huolia. Tavallisia esimerkkejä ovat mm. huoli siitä, että sähköliesi on jäänyt päälle, jollekin läheiselle tapahtuu jotakin pahaa, on huomaamattaan tehnyt tai tulee pian tekemään jotakin kamalaa.
Pakkotoiminnot ovat rituaaleja: ihminen kokee, että hänen on pakko tehdä tiettyjä toistuvia tekoja. Aina pakkotoiminnasta kärsivä ihminen ei osaa selittää, miksi hän tekee kuten tekee, mutta usein pakkotoiminnan taustalla on jokin taikauskoinen kuvitelma: jos en tee tätä rituaalia, niin tapahtuu jotakin pahaa.
Pakkoajatukset ja pakkotoiminnat liittyvät toisiinsa siten, että yleensä pakkotoiminto on se taikauskoinen rituaali tai poppakonsti, jonka avulla ihminen yrittää vapautua mielikuvituksensa tuottamasta huolesta. Traagista tässä asetelmassa on se, että pakkotoiminnot eivät yleensä auta ihmistä vapautumaan huolistaan. Tekemällä rituaalinsa ihminen saa ahdistuksensa helpottumaan hetkeksi, mutta samalla hänen taipumuksensa kehittää päässään erilaisia huolia pikemminkin lisääntyy kuin vähenee.
Tarkistamispakko
Tarkistamispakko tarkoittaa, että ihminen epäilee jatkuvasti, että hän on tehnyt jonkin kohtalokkaan virheen. Hän saattaa esimerkiksi epäillä, että on jättänyt kotinsa oven lukitsematta, unohtanut lieden päälle tai ajanut autolla huomaamattaan jalankulkijan päälle. Tälle ongelmalle on ominaista, että ihminen kuvittelee pienelläkin virheellä olevan hyvin kohtalokkaat seuraukset. Tarkistamispakossa ihminen kuvittelee mielessään, että hänen virheellään on katastrofaaliset seuraukset. Hän yhdistää mahdollisen virheensä sellaisiin asioihin kuin sairaus, kuolema, onnettomuus, tulipalo tai vankilatuomio. Jos kotoa lähtiessäsi kokeilet pari kertaa, tuliko ovi lukkoon, ei se vielä tarkoita, että kärsit pakko-oireesta. Jos tarkistaminen toistuu lukuisia kertoja ja ongelma aiheuttaa sinulle ahdistuksen lisäksi myös käytännöllisiä hankaluuksia, voidaan hyvällä syyllä puhua tarkistamispakosta.
Pesemispakko
Oletko joskus tahrinut kätesi johonkin likaan tai eritteeseen? Varmasti olet, mutta onko sinulle joskus sen jälkeen tullut niin likainen olo, että sinun on yksinkertaisesti ollut pakko päästä pesemään kätesi tai se kohta kehostasi, joka joutui tekemisiin kyseisen lian tai eritteen kanssa? Jos vastaat myönteisesti, tiedät jotakin siitä tunteesta, joka saa pesemispakosta kärsivät ihmiset pesemään käsiään, viettämään pitkiä aikoja suihkussa tai siivoamaan vimmatusti kotiaan. Kyse on ilmiöstä, jossa ihminen tuntee jatkuvasti olevansa likainen tai saastunut. Tähän tunteeseen liittyy voimakas pelko, että tuo lika voi aiheuttaa jotakin pahaa, kuten sairauksia tai kuolemaa. Yleensä pesemispakossa hallitseva pakko-ajatus on olen likainen tai olen saastainen, ja rituaali tai pakkotoiminto, jonka avulla ihminen yrittää päästä eroon pakko-ajatuksestaan, on peseytyminen tai yletön jynssääminen.
Järjestelypakko
Tälle vaivalle on ominaista, että ihminen tuntee voimakasta tarvetta asetella esineitä tai tavaroita oikeaan järjestykseen tai tehdä tietyt asiat juuri oikeassa järjestyksessä. Esimerkiksi jos ahdistut aivan tavattomasti siitä, että sinun pitäisi lukea lehtesi väärässä järjestyksessä tai pelkäät, että joku menee ja koskee työpöytäsi esineisiin ja muuttaa sitä oikeata järjestystä, johon olet työllä ja vaivalla esineet asettanut, voidaan sanoa sinun kärsivän järjestelypakosta. Järjestelypakko saattaa ilmetä esimerkiksi siten, että henkilöltä menee aamuisin puoli tuntia sänkynsä päiväpeiton suoristamiseen tai, että aina kun henkilö näkee kuvansa peilistä, hän tuntee pakottavaa tarvetta asetella hiuksensa juuri oikein.
Toistamispakko
Kun ihmisillä on pakottava tarve toistaa jokin asia juuri tiettyjä kertoja, puhutaan toistamispakosta. Taustalla on usein taikauskoinen ajatus: jos en tee tätä niin ja niin monta kertaa, jotakin pahaa tulee sattumaan minulle tai jollekulle minulle rakkaalle ihmiselle. Esimerkiksi eräällä henkilöllä oli sellainen tapa, että aina kun hän tarttui kahvikuppiin, hän teki sen kolme kertaa. Toisella henkilöllä taas oli sellainen tapa, että hän aina puki vaatteensa päälle neljä kertaa.
Keräilypakko
Kun ihminen ei pysty olemaan keräämättä talteen arvottomia esineitä tai tavaroita, puhutaan keräilypakosta. Tästä pakko-oireesta kärsivä ihminen voi kerätä esimerkiksi roskia, vanhoja sanomalehtiä, maitotölkkejä, kuitteja tai arvotonta rautaromua. Keräilypakosta kärsivät ihmiset eivät välttämättä itse kärsi vaivastaan lainkaan. Sen sijaan he saattavat kärsiä pelosta, että joku ymmärtämätön ihminen yrittäisi estää heidän keräilyään tai mikä pahinta heittäisi omavaltaisesti pois heidän keräämiään tavaroita.
Sisäiset pakko-oireet
Jos ihminen on vakuuttunut siitä, että tietty sana tai numero enteilee pahaa, hän saattaa ahdistua pelkästään siitä, että tuo sana tai numero sattuu esiintymään hänen ajatuksissaan. Tällöin hänellä on tyypillisesti jokin taikauskoinen vasta-ajatus, joka hänen pitää sanoa mielessään, jotta mitään pahaa ei tapahtuisi, vaikka tuo sana tai numero on esiintynyt hänen ajatuksissaan. Mielensisäiset pakko-oireet voivat joskus olla niinkin häiritseviä, että ihminen ei niiden vuoksi selviydy velvollisuuksistaan.
Mistä oireet johtuvat?
Taikauskoisuus ja ns. maaginen ajattelu näyttää kuuluvan lähtemättömästi ihmisyyteen. Melkein kaikilla ihmisillä on ajattelussaan taikauskoisia luuloja tai pelkoja, ja useimmilla on sen lisäksi rituaaleja, joita tekemällä he uskovat voivansa edistää hyvää tai välttää pahaa. Perimmältään pakko-oireet johtuvat taikauskoisuudesta. Taikauskoisuus on inhimillistä, emmekä kenties pääse siitä koskaan kokonaan eroon. Kun ihminen oppii hallitsemaan taikauskoisuuttaan sen sijaan, että antaa taikauskoisuuden hallita itseään, hän vapautuu pakko-oireistaan.
Vakuuttelu ei auta
Pakko-oireista kärsivät ihmiset pyytävät usein kanssaihmisiään vakuuttamaan heille, että heidän pakkoajatuksensa tuottama huoli on aiheeton. Auttamishaluiset kanssaihmiset saattavat tarttua tarjoukseen ymmärtämättä, että vakuuttaessaan asianomaiselle, että hänen huolensa on turha, he samalla tahattomasti vahvistavat asianomaisen pakko-oiretta. Kokemus on opettanut, että läheisten ei kannata lähteä mukaan siihen peliin, jossa he yrittävät vakuuttaa pakko-oireesta kärsivää ihmistä siitä, että hänen huolensa on turha. Sen sijaan tällaisen ihmisen kanssa kannattaa keskustella huolista yleensä sekä erityisesti siitä, miten itse kukin meistä voi päästä turhista huolista eroon.
Psykoterapia
Tietyt psykoterapian muodot auttavat pakko-oireisiin, kun taas toisentyyppiset terapiat eivät vaikuta oireisiin lainkaan tai jopa pahentavat niitä. Psykodynaaminen terapia, joissa pääpaino on asiakkaan ongelmien syiden ymmärtämisessä ja itsetuntemuksen lisäämisessä, soveltuu huonosti pakko-oireiden hoitoon. Sen sijaan sellaiset terapiamuodot, joissa asiakas opettelee terapeutin ohjauksessa muuttamaan ajatus- ja suhtautumistapojaan, ovat suositeltavia. Kognitiivinen terapia on yksi esimerkki tällaisista terapiasuuntauksista.
Lääkehoito
Viime vuosina on psykiatrian alalla julkaistu lukuisia tieteellisiä tutkimuksia, joissa on voitu osoittaa, että mielialalääkkeistä on monille pakko-oireista kärsiville ihmisille hyötyä. Bentsodiatsepiinit vähentävät kyllä tilapäisesti pakko-oireisiin liittyvää ahdistusta, mutta niillä on hyvin vähän, jos lainkaan, vaikutusta itse pakko-oireisiin.
Mielialalääkkeet vähentävät pakko-oireita, mutta ne eivät yksin paranna vaivaa. Lääkitys vaikuttaa siten, että se lievittää oireita, niin että asianomainen tulee niiden kanssa paremmin toimeen. Kun lääkitys helpottaa oireita, se auttaa ihmistä uskomaan, että hän voi parantua vaivastaan. Parhaimmillaan lääkitys auttaa ihmistä motivoitumaan tekemään jotakin ongelmansa voittamiseksi.
Lue lisää ahdistuksen hoidossa käytettävistä lääkkeistä klikkaamallla tästä.
Vertaisryhmät
Vielä muutamia vuosia sitten monet pakko-oireista kärsivät ihmiset olivat hyvin yksin ongelmansa kanssa. Moni epäili olevansa ainoa ihminen maailmassa, jolla on tällainen eriskummallinen vaiva. Moni häpesi ongelmaansa ja moni varmasti pelkäsi kuollakseen olevansa hullu tai tulossa hulluksi. Siinä missä esimerkiksi paniikkihäiriöstä tai masennuksesta kärsivät ihmiset ovat jo vuosia olleet valmiita puhumaan ongelmastaan avoimesti niin ammattiauttajien kuin kohtalotovereiden kanssa, monet pakko-oireista kärsivät ovat edelleenkin hyvin arkoja kertomaan ongelmastaan.
Pakko-oireista ei ole helppo puhua. Ihmisten on usein vaikea ymmärtää näin järjenvastaista ongelmaa, eikä pakko-oireista kärsivien ole helppo puhua vaivastaan edes toisten pakko-oireista kärsivien kanssa. Siitä huolimatta Suomessakin on viime vuosina alettu järjestää ryhmiä, joissa pakko-oireista kärsivät voivat tavata toisiaan ja tukea toinen toisiaan paranemaan vaivastaan. Tietoa ryhmistä voi saada mm. Mielenterveyden keskusliitosta (www.mtkl.fi).
