Minultakin nukkui rakas mummuni pois perjantaina. Asiaa ei oikein ymmärrä, en ehtinyt edes välimatkan vuoksi mennä mummu-vainaata katsomaan..silloin kai sen olisi jotenkin paremmin ymmärtänyt, ettei hän enää tässä maailmassa ole. Pahalta tuntuu, ihan kamalan pahalta. Mietin, että miten tällaisesta surusta ylipäätänsä voi selvitä, mutta päivä tai edes tunti kerrallaan. Pysäyttää tällaiset kokemukset, saa ainakin ymmärtämään sen mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää. Voimia teille. Itse ainakin uskon, että mummu on koko loppuelämäni ajan mukana minun elämässäni - sekä muistoina sydämessä että aistittavana. Istuu tuossa minun olkapäällä, minun rakas mummu.