Lapsuudenystävä ei pidä yhteyttä enää! :´(

Suren ystävän menettämistä.
Ollaanhan me puolin ja toisin kummejakin lapsillemme. Olisin halunnut samanlaista tiivistä yhteydenpitoa myös aikuisiässä vaikka emme asu enää samassa kaupungissakaan.
Lapsena vannottiin ikuista ystävyyttä, mutta eipä ikuinen ystävyyskään näköjään kestä aikuisuutta, lapsia eikä eri ammattisuuntauksia...
Pahoittelut purkauksesta, mutta minua surettaa...

 

Oletko kysynyt, mikä mättää?

Joskus se elämä vaan vie eri suuntiin, silloin täytyy tehdä oikeasti töitä, että se ystävyys säilyy.

 

pidätkö sinä sitten yhteyttä ja lasketaanko yhteydenpito vuoroperiaatteelle kertojen mukaan?
Minulla on muutamia vanhoja hyviä ystäviä joiden kanssa pidetään yhteyttä vaihtelevasti, mutta ei se ystävyys minnekään katoa vaikka ei olisi kuukauteen soitetettu (tai nykyään lähinnä meilattu).
minusta se ystävyys on siinä, että kun soittaa niin toinen ilahtuu siitä puhelusta tai tulee kuukauden kahdenkin kuluttua pitkä meili josta huokuu se ystävyys, se että meillä on vielä jotakin vaikka kilometrejä on välillä ja vuosikymmeniä siitä että samalla paikakunnalla on asuttu.

 

ihminen kasvaa henkisesti elämänsä varrella, saattaapi käydä sitten niin että ei toisen luonne vastaakkaan enää sitä vanhaa.

ymmärrän kyllä miltä se tuntuu.mullaki oli ala-asteella hyväki ystävä joka vaan oli krooninen huijari, nyt aikuisiällä tajuaa joitaki sen huijauksia, mutta pienenähän ei. silti haluisin pitää jotain yhteyttä vielä, muutaki ku kuulumiset, mutta nyt me kuulutaan "eri kastiin" eli ihan erillaisissa elämissä ollaan.

 

pidätkö sinä sitten yhteyttä ja lasketaanko yhteydenpito vuoroperiaatteelle kertojen mukaan?
Minulla on muutamia vanhoja hyviä ystäviä joiden kanssa pidetään yhteyttä vaihtelevasti, mutta ei se ystävyys minnekään katoa vaikka ei olisi kuukauteen soitetettu (tai nykyään lähinnä meilattu).
minusta se ystävyys on siinä, että kun soittaa niin toinen ilahtuu siitä puhelusta tai tulee kuukauden kahdenkin kuluttua pitkä meili josta huokuu se ystävyys, se että meillä on vielä jotakin vaikka kilometrejä on välillä ja vuosikymmeniä siitä että samalla paikakunnalla on asuttu.

Meillä juuri kanssa näin muutaman ystävän kanssa. Vaikka asutaan kaukana, joskus menee tovi, ettei yhteyttä pidetä, mutta kun pidetään, juttu jatkuu siitä mihin se jäi viimeksi.

Tosiaan on tärkeää, että itsekin näkee vaivaa sen yhteydenpidon kanssa, ei vaan odota, että se toinen pitää. Aikuisena se yhteydenpito on hieman vaivalloisempaa, kun on ne perheet, työt ja muut kiireet.

 

Toisinaan elämä vaan vie eri suuntiin. On ystäviä, joiden kanssa erilaiset elämäntilanteet eivät haittaa laisinkaan ja joita on aina yhtä mukavaa nähdä olipa välissä kulunut tunti, päivä, viikko, vuosi, 5 vuotta tai vaikka 10 vuotta. Ja on ystäviä, joiden kanssa ei olekaan enää mitään mistä jutella vaikka kuinka oltiin aikanaan paita ja peppu. Ei sille vaan aina voi mitään. Mun paita, tai peppu, kumpi hän nyt sitten olikaan, etääntyi just erilaisten elämänvalintojen saattelemana, molemmille kasvoi erilaiset uudet ystäväpiirit ja hups vaan, ei me nykyään taideta toisistamme paljoa tietääkään. Luulen, että Ouluun muutti. Toivon hälle toki kaikkea hyvää kaikesta huolimatta.

 

monta ystävää on minullakin ollut ja mennyt. surutyön kun tekee, niin huomaa, että elämä jatkuu. voimia.

 

Minä pidän lähinnä yksipuolista yhteyttä.
Lähetän tekstareita ja sähköpostia pääosin. Puheluihin ei läheskään aina vastaa ja tekstareihin ja sp:in on turha odottaakaan mitään vastausta.
Olen yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu. En mielestäni ole tungetteleva, enkä kuormita ystävääni omilla murheillani.
Surutyön teen aina uudelleen ja uudelleen. Kokonaan ystävyyssuhdetta ei kehtaa lopettaa, kun tuo kummiuden velvollisuus kuitenkin sen verran painaa vaakakupissa.

 

Minä pidän lähinnä yksipuolista yhteyttä.
Lähetän tekstareita ja sähköpostia pääosin. Puheluihin ei läheskään aina vastaa ja tekstareihin ja sp:in on turha odottaakaan mitään vastausta.
Olen yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu. En mielestäni ole tungetteleva, enkä kuormita ystävääni omilla murheillani.
Surutyön teen aina uudelleen ja uudelleen. Kokonaan ystävyyssuhdetta ei kehtaa lopettaa, kun tuo kummiuden velvollisuus kuitenkin sen verran painaa vaakakupissa.

Hoitaako ystäväsi kummin velvollisuudet, vaikka ei suhun pidäkään yhteyttä?
Mun mielestä sun kannattais pitää taukoa yhteydenotoissa, katot, ottaako kaveri ikinä enää yhteyttä. Sähän olet kummi kaverin lapselle, et kaverille. Lapseen voit pitää yhteyttä vaikka kirjeitse. Jos lapsi on jo koululainen (?) voit kirjeeseen laittaa suoran pyynnön, että "olis kiva, jos kirjoittelisit joskus kuulumisiasi kummitädille ja voit vaikka soittaakin!"

 

On se surullista. Minä olen itsekin tosi huono yhteydenpitäjä. Yksi parhaista lapsuus- ja nuoruusajan ystävistä muutti 30km päähän(mikä ei pitkä matka sinällään), mutta kyllä sekin jo teki. Aluksi pidettiin yhteyttä ja nähtiinkin aina silloin tällöin. Sitten se vaan hiipui vuosienmittaan puolin ja toisin. Joulukortit lähetetään ja siinä se. Jotenkin monen hiljaisvuoden jälkeen siihen yhteydenottoon/-pitoon on entistä korkeampi kynnys...