Jos mä oon vihainen jollekin ihmiselle, kun hän on tehnyt mielestäni jotain ikävää. Sanon sen ja sanon sen äänee ja monesti lapsetkin sen kuulevat. Mutta en mä ole pitkävihainen ja voin ihan avoimesti purkaa lastenkin kuullen vihan ja selvittää mistä viha johtui ja voin selvittää asian myös sen ihmisen kanssa jolle olen vihainen..., paitsi on yksi ihminen jonka kanssa en ole pystynyt selvittämään välejämme ja hänestä lapsille puhuessa olen hyvin neutraali.
S
Saraldo
Vieras
Mä sanon lapselle, mikä mua harmittaa, jos hän sitä kysyy. Ja tuo viisivuotias tosiaankin tuntosarvet päässä tarkkailee, millä tuulella äiti on... Silloin mä voin sanoa esimerkiksi, että "mä olen vähän harmissani yhdestä asiasta, kun se ei oikein sujunutkaan niin kuin olisin toivonut". En rupea sen tarkemmin tilittämään tai välttämättä nimiä mainitsemaan, puhun vaan siitä tunteesta.
Viimeksi käsiteltiin tunteita, kun mun mies joutui sairaalaan. Mä olin illalla todella hermostunut ja itkuinen. Tyttö tuli mun luo, halasi ja sanoi: "Ei isi ole vielä kuollut."
Hän siis jotenkin ajatteli, että kun isi on sairaalassa, se varmaan kuolee. Mutta ei vielä kannata surra, kun henki vielä pihisee . Mulle tuo tilanne oli tosi tärkeä. Ensinnäkin huomasin ensimmäistä kertaa sen, että hän todella ymmärtää näitä tunnetiloja ja oli huolissaan musta. Toisekseen meille tarjoutui ihana tilaisuus keskustella asiasta. Että on ok itkeä, jos itkettää. Ja että aikuisetkin itkee. Siinä sitten itkettiin yhdessä :heart: .
Varsinkin lähipiirissä olevista ihmisistä yritän välttää sitä, että puhuisin mitään negatiivista. Jos minä en aina tule toimeen isäni kanssa, sen ei tarvitse vaikuttaa lapsen käsitykseen pappastaan. Muodostakoon omansa sitten ajan mittaan. Mutta voin silti sanoa, että mulla on nyt paha mieli ja mua harmittaa joku asia tosi paljon.
Viimeksi käsiteltiin tunteita, kun mun mies joutui sairaalaan. Mä olin illalla todella hermostunut ja itkuinen. Tyttö tuli mun luo, halasi ja sanoi: "Ei isi ole vielä kuollut."
Hän siis jotenkin ajatteli, että kun isi on sairaalassa, se varmaan kuolee. Mutta ei vielä kannata surra, kun henki vielä pihisee . Mulle tuo tilanne oli tosi tärkeä. Ensinnäkin huomasin ensimmäistä kertaa sen, että hän todella ymmärtää näitä tunnetiloja ja oli huolissaan musta. Toisekseen meille tarjoutui ihana tilaisuus keskustella asiasta. Että on ok itkeä, jos itkettää. Ja että aikuisetkin itkee. Siinä sitten itkettiin yhdessä :heart: .Varsinkin lähipiirissä olevista ihmisistä yritän välttää sitä, että puhuisin mitään negatiivista. Jos minä en aina tule toimeen isäni kanssa, sen ei tarvitse vaikuttaa lapsen käsitykseen pappastaan. Muodostakoon omansa sitten ajan mittaan. Mutta voin silti sanoa, että mulla on nyt paha mieli ja mua harmittaa joku asia tosi paljon.