I
itse olen saanut
Vieras
Itse sain tädiltäni kun olin jotain 2-3 -vuotias itse tehdyn kalenterin. Täti oli säkkikankaalle laittanut sellaisia pieniä valkoisia renkaita, joissa jokaisessa riippui valkoinen pussi jossa numero. Kaikki pussit olivat siis samankokoisia. Itse pohjakangasta kiersi reunoilla vain punainen nauha. Kalenteri siis erittäin yksinkertainen, mutta mielestäni hyvin nätti ja jouluinen. Myöhemmin äitini täytti pussit aina joka joulu.
nyt kyseinen kalenteri on edelleen tallessa ja hyvin säilyneenä (kun kerralla tehty kunnolla). Nyt 26-vuotiaana ajattelin itse jatkaa samaa perinnettä 2-vuotiaalle esikoispojalleni ja täyttää tämän vanhan kalenterin pussit tulevana jouluna. Pusseihin tulee varmasti joku pieni dublopaketti jaettuna eri päiville. Tyyliin viikonloppuisin hiukan erikoisemmat ja arkisin tavallisemmat. sekä jotain karkkia yms. eri päivinä hiukan eri asioita.
Eli nyt kun tekee kunnolla, niin kenties siitä samasta kalenterista riittää vielä iloa lastenlapsillekkin