Lapsilisät pois!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sunnis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
niin silloin jokaisen lapsen on myös elätettävä omat vanhempansa vanhuksina.

Yhteiskunta tukee lasten kasvatusta, koska lapsista kasvaa veronmaksajia. Ja näilllä veroilla sitten maksetaan esim. meidän hoitomma vanhana ja osin eläkkeemmekin. Luonnollinen seuraus lapsiperheiden tukemisen lopettamisesta olisi myös vanhustenhoidon lopettaminen. Jokainen lapsi olisi vanhemmilleen velkaa hyvän hoidon.
Ja vanhemmat saisivat vastinetta rahoilleen. Jos joku on sijoittanut nuorena viiteen lapseen, niin on paksumpi siivu juustoa kannikan päälle vanhana. Yhden lapsen vanhemmat taas joko säästävät nuorena tai syövät kauravelliä vanhana.
 
Punta on todella alhaalla, pomppii tuossa 1,1- 1,15 euroa yksi punta. Kahdesta lapsesta taalla saisi 133 puntaa per kk elika pyoristetettyna 150 euroa.

Ai se on niin alhaalla se kurssi nyt. On se sitten vähemmän kuin meillä. Maksetaanko se myös viikottain teillä? Täällähän oli joskus aikoinaan, että maksettiin muutaman kerran vuodessa, oliko 3 tai 4 kertaa vuodessa, mutta nyt kuukausittain.
 
Aitinen: tuo oli mun mielesta kauniisti sanottu, ja olet oikeassa. Jokaisen muksun pitaisi huolehtia vanhemmistaan sitten kun aika sita vaatii. Ymmarran etta se on vaikeaa, ja varsinkin erittain vaikeasti vammautuneiden tai sairastuneiden kohdalla sairaala yms hoito on ainoa mahdollisuus jo oman jaksamisenkin kannalta. Ehka tama on myos kulttuuri juttu - vanhukset laitetaan vanhainkotiin, tosin kuin esim useimmissa muslimikulttuurin perheissa vanhukset hoidetaan koko suvun voimin loppuun asti.

Oma aitini aikoinaan muisteli etta kun olimme sisarusteni kanssa pienia, olimme "jakaneet" vanhemmat tyyliin "mina otan aitin sitten elakeiassa, se syo vahemman".... :o)
 
[QUOTE="äitinen";22500457]niin silloin jokaisen lapsen on myös elätettävä omat vanhempansa vanhuksina.

Yhteiskunta tukee lasten kasvatusta, koska lapsista kasvaa veronmaksajia. Ja näilllä veroilla sitten maksetaan esim. meidän hoitomma vanhana ja osin eläkkeemmekin. Luonnollinen seuraus lapsiperheiden tukemisen lopettamisesta olisi myös vanhustenhoidon lopettaminen. Jokainen lapsi olisi vanhemmilleen velkaa hyvän hoidon.
Ja vanhemmat saisivat vastinetta rahoilleen. Jos joku on sijoittanut nuorena viiteen lapseen, niin on paksumpi siivu juustoa kannikan päälle vanhana. Yhden lapsen vanhemmat taas joko säästävät nuorena tai syövät kauravelliä vanhana.[/QUOTE]

Siis oikeasti, joku tekee lapsia vain tehdäkseen veronmaksajia, entäpä ne lapset jotka ei koskaan mene töihin? Jokainen meistä on joskus vanha, mutta kaikki ei lapsia tee, joten mielestäni olisi kohtuus ettei toisten tarvi maksaa toisten lasten tekoa ja elämistä kotona...
 
maksetaan kerran kuukaudessa taysi-ikaisyyteen asti. Jos lapsi menee toihin aikaisemmin, niin voidaan lopettaa LL:n maksu aiemmin. Taalla kun ei ole karenssia siita etta jo menet esim 16-v toihin, etta LEL/TEL mita niita nyt olikaan maksuja ei kartuttaisi elaketta kuin vasta 23v.
 
Tukijärjestelmä pitäisi kokonaisuudessaan uudistaa ja järkeistää, mutta lapsilisien poistostossa en näe kuin ongelmia. Hyvätuloisemmat saavat vielä isomman syyn valittaa kun eivät saa enää mitään ja pienituloiset taas saavat sen rahan pahimmassa tapauksessa moninkertaisena jostain muualta.
 
Sitä paitsi se on erittäin hyvä pointti että jos synnyttäjien keski-ikä nousee vielä entisestään, syntyvyys laskee entisestään ja olemme vielä isommissa ongelmissa vanhusten kanssa joita on sitten aika suhteettoman paljon muihin ikäluokkiin nähden.

Jos suinkaan saadaan tuettua perheellistymistä nuorempana, kesken opiskelujen ja ennen vakitöitä (joita ei monella alalla ole enää olemassakaan), sitä parempi yhteiskunnan kannalta. Jollain verotuloilla saadaan sitten niitä vanhustenkin menoja maksettua.
 
Miksi maksaa lapsilisiä kun ulkomailta saamme valmiiksi koulutettua työvoimaa just niin paljon kuin tarvitsemme?? Ulkoistetaan lisääntyminen ulkomaalaisille ja jos joku haluaa lisääntyä nin maksakoon sen lystin itse, eihän kissoille ja koirillekaan makseta mitään "lapsilisiä", vaan koirillakin on koiraVERO.
 
Eiköhän se ole se lapsilisä lähinnä symbolinen ele nykyään.

Ajatus, että joku hankkisi lapsia lapsilsiää saadakseen on aika typerä.
Parhaassakin tapauksessa se kattaa vain pienen osan lapsen kustannuksista.

Pitkään olin sillä kannalla että lapsilisä olisi tehty tarveharkintaiseksi, jolloin sitä olisi maksettu vain tiukimmilla oleville. Sellaisen mallin ongelmana toki olisi mahdolliset kannustinloukut...
Nykyään mielestäni jotakuinkin sama vaikka lopetettaisiin kokonaan.
Eniten tarvitsevat saisivat sitten kuitenkin saman summan (tai isomman?) muuna sosiaaliturvana...
Ja luonnollisesti se viestisi hyvinvointiyhteiskunta-ajattelun ja yhteisöillisyyden/solidaarisuuden vähenemisestä (mikä väjäämättä johtaa myös muiden vähemmän tuottavien kansalaisryhmiien huonontuviin palveluihin; vanhusten , vammaisten jne), mutta mikäli se on todella tavoite, niin silloinkin hyvä, jos asia sanottaisiin ääneen?
 
[QUOTE="vieras";22500470]Turha aihe kun lapsilisiä ei tulla varmaan koskaan lopettamaan.[/QUOTE]

Lapsilisät loppuvat just sillä ghetkellä kun valtiolta loppuvat rahat ja se päivä on joka aamu lähempänä...
 
[QUOTE="vieras";22500921]Miksi maksaa lapsilisiä kun ulkomailta saamme valmiiksi koulutettua työvoimaa just niin paljon kuin tarvitsemme?? Ulkoistetaan lisääntyminen ulkomaalaisille ja jos joku haluaa lisääntyä nin maksakoon sen lystin itse, eihän kissoille ja koirillekaan makseta mitään "lapsilisiä", vaan koirillakin on koiraVERO.[/QUOTE]

Kissoista ja koirista ei käsittääkseni kasva edes teoriassa mitään tuottavia veronmaksajia. Lienevät aika harvassa koko koirapopulaatioon nähden ne työskentelevät, ja paljonko nekin sitten taas tuottavat..?
 
Viimeksi muokattu:
Mua vähän nyppii: ei oo lapsia, en saa mitään yhteiskunnan tukirahoja. En tule myöskään saamaan. Pitäiskö ihan vain sitä varten muutama pykäistä, että saisin verorahoilleni saman vastineen kuin lapsia tekevät?

Ja huomautuksena: en ajatellut elää teidän lastenne verorahoilla eli eläkkeeni on turvattu jo nyt maksettavalla vakuutuksella SEKÄ kahdella maksetulla omistusasunnolla. Koska.. Mitenpä sitä tietää 30 vuoden päästä onko Suomessa enää eläkejärjestelmää ollenkaan.

Olen siis mahdollisesti maksellut teidän lastenne elätyksen, mutten välttämättä saa mitään takaisin. Juhlikaas nyt, minu rahoillani.
 
Mua vähän nyppii: ei oo lapsia, en saa mitään yhteiskunnan tukirahoja. En tule myöskään saamaan. Pitäiskö ihan vain sitä varten muutama pykäistä, että saisin verorahoilleni saman vastineen kuin lapsia tekevät?

Ja huomautuksena: en ajatellut elää teidän lastenne verorahoilla eli eläkkeeni on turvattu jo nyt maksettavalla vakuutuksella SEKÄ kahdella maksetulla omistusasunnolla. Koska.. Mitenpä sitä tietää 30 vuoden päästä onko Suomessa enää eläkejärjestelmää ollenkaan.

Olen siis mahdollisesti maksellut teidän lastenne elätyksen, mutten välttämättä saa mitään takaisin. Juhlikaas nyt, minu rahoillani.

Joo olen kyllä elämäni maksanut itsekin veroa, ja tiesitkö että käytät yhteiskunnan varoja tajuamattasi päivittäin, ihan kadulla kulkiessakin. Et ota eläkettä vastaan vanhuksena? :D
Pitäiskö "lapsellisia" siis rankasta siitä että saavat veronmaksajia? :D Ja jos ei sitten makseta sun eläkepäiviä niin maksetaan työntekijöillä 99%vanhuksista, lopetetaan sitten sekin?

Ajattele loppuun asti. Ei ole meidän vika että et halua/saa lapsia. Toivottavasti se on oma päätöksesi kuitenkin eikä lapsettomuutta tms :(
 

Yhteistyössä