lapsia ei pidä hankkia,jos ei ole varautunut siihen että voikin päätyä yyhooksi oli parisuhde miten onnellinen tahansa!

joo,ei minullakaan tullut mieleenkään ajatus siitä että olisin joskus yh.
ja mites kävi mies lähti menee kun olin n.5kuulla raskaana.
kyllä vielä viikkoa ennen tuota puhui naimisiin menosta ym. mulla meni oikeesti kaksi vuotta siihen että pystyin jotenki hyväksymään sen että kaikki muuttui niin radikaalisti!

nyt olen siinä pisteessä että ajattelin hakea lääkkikseen,jos vaikka pääsisi ja saisi joskus sitte parempaa palkkaa kuin nyt ja saisi sen pienen omk-talon järven rannalta ym mitä yhdessä suunniteltiin.

välillä huonoina hetkinä tulee ajateltua että kaksin kaikki olisi niin paljon helpompaa ja niin olisikin. nyt lapsen ollessa 3v, sitä kaipaa itse miehen ja naisen välistä rakkauta ja hellyyttä. aiemmin vain jotakuta jakaa lapsen ym hoidon..

 

En minä oikein tiedä miten vastoinkäymisiin oikein voi varautua, siis oikein konkreettisesti.

en minäkään.

 

Näitä on tiiäkkö tullu lähipiiristä esille nyt parikin.. Siis tähän asti täydellisiltä perheenisiltä ja aviomiehiltä vaikuttaneet miehet onkin yhtäkkiä ottaneet jalat alleen. Tosin kaksi niistä lähti uuden akan matkaan.

...mutta sitten, kun sitä tilannetta ollaan alettu oikein kunnolla pohtia, onhan sieltä niitä "varoitusmerkkejä" löytynyt. Eli jälkikäteen, kun katsoo, ei se ehkä ihan niin täydellinen olekaan ollu. Mutta eihän se sen jätetyn oloa helpota.

Ja tosiaan korkeelta ja kovaa on nämäkin naiset pudonneet ja ei yhtään käy kyllä kateeksi. Edelleenkään en voi sanoa kuin, että raukkoja on ne miehet, jotka tolla tavalla vastuustaan luistaa. Käsittämätöntä. ...ja vielä käsittämättömämpää on, että joku nainen semmoisen, joka näin on tehnyt sitten vielä huolii... siinä jo vähän kerjää verta nenästään...

 

Voimia ja jaksamista teille kakille. Mutta näin eronneena ja yksinhuoltajana voisin sanoa, ettei katkeroitua kannata. Jokaisella on kuitenkin vastuu omasta elämästään, toisten valinnoista ja ratkaisuista huolimatta. Lapset pärjää kyllä, kunhan on turvallisia ja rakastavia ihmisiä ympärillä. Ja vaikka itsestä kuinka pahalle tuntuisi välillä, niin parempi silti muistaa, että tärkeintä on kuitenkin yrittää ylläpitää lapsen suhdetta myös siihen vanhempaan, joka ei lapsen kanssa asu. Kyllä vanhempi voi olla hyvä vanhempi, vaikka lasten toisesta vanhemmasta olisi eronnutkin. Meillä ainakin alkuvaikeuksien jälkeen on homma alkanut toimimaan (tosin aikaa siihen meni) ja kaikki osapuolet on käsittääkseni tyytyväisiä. Mies lähti toisen naisen mukaan ja asuu nyt uuden perheensä kanssa, johon myös meidän lapsemme aika ajoin kuuluvat.
Jaksamista toivon teille kaikille ja voimia! Pyytäkää apua, jos vaan suinkin mahdollista. Yksin ei kenenkään tarvitse jaksaa!! :hug:

 

niin... kyllä mä mietin tarkkaan kun nää lapset tuli ajankohtaseksi, että pärjäänkö yksin...jne.. ja myös sen että mitäs sit jos mulle sattuu jotain!! hyvä pointti ap:n kirjoituksessa, välillä niitä lapsosia tehään ihan liian kepeesti!!

 

Minun tarinani exän kanssa oli hyvin samankaltainen, yhdessä ehdittiin viettää 15 vuotta, siihen aikaan mahtui ylä- ja alamäkiä, aina kaikista selvittiin puhumalla. En tiedä sitten iskikö ex-ukkoon 30-kriisi vai mikä tuli. Hän kuitenkin petti minua, halusi kokea rakastumisen huumaa uudelleen, ikään kuin elää jo koetun uudestaan, eli matkustella tehdä ties vaikka mitä asioita uuden kumppaninsa kanssa.

Tällä uudella kumppanilla oli jo 2 lasta sen hetkisestä liitostaan. No nyt heillä on sitten vielä 2 yhteistä ja vielä minun ja exän lapsikin siellä aina välillä. Siis 5 lasta yhteensä, ja heidän elämänsä ei todllakaan ole helppoa, kun pahnan pohjimmainen on vielä vammainen. Exän kuvitelmat helposti elämästä ja kaiken sen uudelleen elämisestä mistä haaveili ovat kyllä totaalisesti muuttuneet.

Vuoden verran minä tiesin ettei kaikki ole kunnolla, silti isku oli kova, kun oli solminut liiton loppuiäkseen.

Mutta helpottaa se joskus, ja uusi onnikin voi jonkun kulman takana odottaa. Jollakin tapaa elämä yksinhuoltajana oli jopa helpompaa kuin parisuhteessa.

Tsemppiä kaikille yh:lle.

 

Varokaa täydellisiä miehiä!!!! Ja varsinkin jos joku täydellinen ukkomies rakastuu teihin ja on valmis jättämään perheensä KANNATTAA VIIMEISTÄÄN riisua vaaleanpunaiset silmälasinsa. EI takuulla onnistu toisessakaan liitossa jos ei ekassakaan!!

 

Kauhea ajatus. En tiedä selviäisinkö kahden lapsen kanssa. Yrittäisin saada aikaan yhteishuoltajuuden. Viikko isällä viikko äidillä. Uskon, että sukulaiset auttaisivat enemmän, jos olisin yksinhuoltaja, ja lisäksi yksinhuoltajille on erilaisia turvaverkkoja olemassa, mitkä puuttuvat normiperheiltä. (tapaamisia yksinhuoltajien kanssa, yleensä maksuttomia, tukiperheitä jne)

 

http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/parisuhteen_kriisit/sisaiset_ja_ulkoiset_muutokset/

 

No hyvänen aika, voihan se mies vaikka kuolla, kuten tuolla yksi niki oli, lentokonekin voi pudota päälle!Harva siihen kumppanin uolemaankaan tajuaa mitenkään varautua, vaikka varsinkn yrittäjillä olis syyä! Aina pitää tiedostaa, että elämä voi muuttua, mutta ei se liiasta miettimisestä miksikään tule, elämä menee niinku menee ja tilanten mukaan mennään! Parempi nauta hetkestä kun surra tulevaa varmuudenvuoksi!

 

Ei elämää voi pahinta peläten elää... Lapsiani en olisi jättänyt hankkimatta, isävalintaa olisin pikkasen enemmän harkinnu

 

Ei elämää voi pahinta peläten elää... Lapsiani en olisi jättänyt hankkimatta, isävalintaa olisin pikkasen enemmän harkinnu

Olen samalla linjalla...isävalintaa todella kannattaa miettiä!!!
Onko miehestä isäksi= vaikka sänkykaveriksi olisikin ei välttämättä isäksi!!!!!!!!

 

Mä jouduin 21 vuotta sitten täysin yllättäin yh:ksi. Avopuolison kuolema ei todellakaan ollut mitään sellaista, mihin olisin silloin nuorena osannut varautua. Siitä viisastuneena kuitenkin toinen lapseni sai alkunsa vasta sitten, kun mun asiani olivat sillä tavalla mallillaan, että yh:nakin tiesin pärjääväni. Salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan, niin väitetään. Mutta jäin tuon kuopuksenkin kanssa yh:ksi jo ennen kuopuksen syntymää. Onneksi olin siihen osannut jo varautua eikä tilanne ollut samanlainen shokki kuin ensimmäisellä kerralla. Mulla onkin ollut esikoisen jälkeen periaaate, että teen niin monta lasta kuin yh:na kykenen elättämään ja kasvattamaan. Kahteen on jäänyt meikäläisen lapsiluku =)

 

En minä oikein tiedä miten vastoinkäymisiin oikein voi varautua, siis oikein konkreettisesti.

en minäkään.

enkä minä. Henkisellä puolella yritän kantaa mukanani tietoisuutta siitä, ettei mikään ole itsestäänselvää ja pyrin siihen, etten mitään enkä ketään sellaisena pitäisi. Vaikka tuskin tietoisuus siitäkään. tekee jonkun asian muutuessa elämässä oikein kipeästi, kipua pienemmäksi .

 

Olen samalla linjalla...isävalintaa todella kannattaa miettiä!!!
Onko miehestä isäksi= vaikka sänkykaveriksi olisikin ei välttämättä isäksi!!!!!!!!

Jos mä vielä hankkisin lapsia, niin ehdottomasti pitäisi ensin saada mieheltä pään tietokonetomografia varjoaineella. Muutenkin koko suvun sairaskertomukset olisi hyvä lukea ennen päätöstä lapsenhankinnasta

 

En minä oikein tiedä miten vastoinkäymisiin oikein voi varautua, siis oikein konkreettisesti.

Jos nyt ajatellaan tätä yh:ksi jäämistä, niin mm seuraavasti
- lasta ei hankita jo entuudestaan epävarmaan taloudelliseen tilanteeseen
- ei muuteta paikkaan, josta turvaverkosto puuttuu
- ei oteta isompaa asuntolainaa kuin mitä pystyy itse takaisin maksamaan
- ei tehdä lapsia niin pienellä ikäerolla etteikö niiden kanssa pärjäisi yksin 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivänä viikossa.

Ihan tällaisia tavallisia arjen juttuja siis =)

 

En minä oikein tiedä miten vastoinkäymisiin oikein voi varautua, siis oikein konkreettisesti.

en minäkään.

enkä minä. Henkisellä puolella yritän kantaa mukanani tietoisuutta siitä, ettei mikään ole itsestäänselvää ja pyrin siihen, etten mitään enkä ketään sellaisena pitäisi. Vaikka tuskin tietoisuus siitäkään. tekee jonkun asian muutuessa elämässä oikein kipeästi, kipua pienemmäksi .

hienosti sanottu.

 

En minä oikein tiedä miten vastoinkäymisiin oikein voi varautua, siis oikein konkreettisesti.

Jos nyt ajatellaan tätä yh:ksi jäämistä, niin mm seuraavasti
- lasta ei hankita jo entuudestaan epävarmaan taloudelliseen tilanteeseen
- ei muuteta paikkaan, josta turvaverkosto puuttuu
- ei oteta isompaa asuntolainaa kuin mitä pystyy itse takaisin maksamaan
- ei tehdä lapsia niin pienellä ikäerolla etteikö niiden kanssa pärjäisi yksin 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivänä viikossa.

Ihan tällaisia tavallisia arjen juttuja siis =)

tätä mun mielestä on vaikea ennakoida. lapset saattavat olla isollakin ikäerolla, mut jos elämäntilanne ajaa sut siihen pisteeseen ettet enää yksin jaksa niin sitten et. jokaisella on oikeus väsyä.

 

No joo,mitä elämästä tulisi jos koko ajan pelkäis kaikkea etukäteen???
Ei kaikkea pysty ennakoimaan....!!!! Jos hyvä ja täydellinen mies muuttuu niin sille ei voi mitään.Ja jos lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla niin se on sitten niin...vähän hymyilytti kun luin keittiönoidan listan.Toki ero on aina kova paikka,mutta toi ennakoiminen kuulostaa vähän hmmmm....hassulta.

 

Olin aikoinaan 4:lle lapselle yh äiti ja hyvin pärjättiin paremmin kuin paskassa avioliitossa. Ja nyttenkin ajattelen että jos jäisin yksin niin pärjäisin miksi en ??

Taitaa myös olla asenteesta kiinni tää.

 

Tuota....en ihan ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia.Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia on kolme.Hyvin menee edelleen ja mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon.Luulen,että nämä miehet jotka lähtee noin helposti,eivät ole koskaan olleet kovin kunnollisia? En pystyis kuvittelemaan,että mun mies lähtis kävelemään noin vaan.

Mä ainakin ymmärsin pointin. Elämä osaa yllättää, ikinä ei voi tietää mitä se tuo tullessaan.

 

Elämä on arvaamaton, siitä ei käy kiistäminen. Mutta voisin kuvitella, että olisi aika rankkaa psyykeelle tiedostaa joka hetki se, että tämä voikin päättyä tähän hetkenä minä hyvänsä.

 

elämässä ei voi kaikkeen varautua ja kaikkea varten tehdä varasuunnitelmaa. Mutta kuitenkin minä näen myös naisen elämässä tärkeänä sen itsenäisyyden ja oman ajattelukyvyn, kyvyn tehdä myös itse elämässään päätöksiä. se että ei olekaan sitten aivan pallo hukassa jos "perheen pää" poistuukin jokapäiväisistä kuvioista.
Minä myönnän että tässä toistakymmentä vuotta kestäneessä liitossa entinen itsellinen nainen on kuitenkin siirtänyt jotakin asioita miehelle, mutta uskoisin että jos itse joutuisin koko juttua pyörittämään, kyllä sekin ajan mittaan menisi ja opettelemalla. äkkiä ajatellen edellisessä öljylämmitteisessä talossa olisin alkuun ollut hukassa öljylämmityksen kuvioiden kanssa, tässä nyt onneksi sähkölämmitys. Ja äkkiä ei tule oikeastaan muuta nyt mieleen. lasten kanssa pärjäisin kyllä myös koska aikanaan olen sitä yhden kanssa tehnytkin ihan kokonaan yksin.
kuitenkin iso osa asioista elämässä on kuitenkin asenteesta kiinni.

 

Tuota....en ihan ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia.Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia on kolme.Hyvin menee edelleen ja mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon.Luulen,että nämä miehet jotka lähtee noin helposti,eivät ole koskaan olleet kovin kunnollisia? En pystyis kuvittelemaan,että mun mies lähtis kävelemään noin vaan.

Mä ainakin ymmärsin pointin. Elämä osaa yllättää, ikinä ei voi tietää mitä se tuo tullessaan.

näimpä.

 

Olen samalla linjalla...isävalintaa todella kannattaa miettiä!!!
Onko miehestä isäksi= vaikka sänkykaveriksi olisikin ei välttämättä isäksi!!!!!!!!

Jos mä vielä hankkisin lapsia, niin ehdottomasti pitäisi ensin saada mieheltä pään tietokonetomografia varjoaineella. Muutenkin koko suvun sairaskertomukset olisi hyvä lukea ennen päätöstä lapsenhankinnasta

Eli sukuanamneesi, täydellinen terveystarkastus ja hyvä ois käydä parisuhdeterapeutillakin kenties jo ennen sänkyyn menoa. )))