Lapsesta huoli
Hei!
Olen uusi kirjoittaja täällä, ja aiheeni on aika raskas. En myöskään tiedä oikein muuta foorumia mihin tämän huoleni kirjoittaisin.
Tuttavani jättää usein eskari-ikäisen lapsensa yksin kotiin illaksi ja yöksi. Kun lapsi on nukahtanut, tuttavani lähtee itse kapakkaan, kotiin palaa siinä 3-4:n maissa aamuyöstä.
Hän on itse minulle asiasta kertonut ihan noin vaan, ohimennen, ihan kuin tuo olisi ihan tavallinen asia. Olen koettanut puhua hänelle järkeä päähän, että lasta ei jätetä yksin, ei, vaikka lapsi nukkuukin. Järkipuhe ei näytä menevän perille.
Nyt uutena juttuna on tullut se, että äiti menee illalla omaan harrastukseensa ja lapsi jää yksin kotiin, koska "lapsi kuulemma on jo niin iso, ja haluaa jäädä yksin".
Tuttavani on sillä tavalla järki-ihminen, että asiasta voi hänen kanssaan keskustella, mutta hänen järkensä ei sano kuitenkaan, että omassa toiminnassaan olisi jotain vinossa.
Tilanne huolettaa minua myös siksi, koska olen itse jätetty lähes saman ikäisestä
(6 v) alkaen yksin kotiin ilman mitään ennakkovaroituksia jne. joten tiedän ja muistan tarkkaan sen lapsuuden hädän ja kauhun eli sen, miltä tuntui kun herää yöllä eikä kotona olekaan ketään, eikä tiedä, mitä on tapahtunut, tuleeko kukaan kotiin enää ikinä jne.
Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
Olen uusi kirjoittaja täällä, ja aiheeni on aika raskas. En myöskään tiedä oikein muuta foorumia mihin tämän huoleni kirjoittaisin.
Tuttavani jättää usein eskari-ikäisen lapsensa yksin kotiin illaksi ja yöksi. Kun lapsi on nukahtanut, tuttavani lähtee itse kapakkaan, kotiin palaa siinä 3-4:n maissa aamuyöstä.
Hän on itse minulle asiasta kertonut ihan noin vaan, ohimennen, ihan kuin tuo olisi ihan tavallinen asia. Olen koettanut puhua hänelle järkeä päähän, että lasta ei jätetä yksin, ei, vaikka lapsi nukkuukin. Järkipuhe ei näytä menevän perille.
Nyt uutena juttuna on tullut se, että äiti menee illalla omaan harrastukseensa ja lapsi jää yksin kotiin, koska "lapsi kuulemma on jo niin iso, ja haluaa jäädä yksin".
Tuttavani on sillä tavalla järki-ihminen, että asiasta voi hänen kanssaan keskustella, mutta hänen järkensä ei sano kuitenkaan, että omassa toiminnassaan olisi jotain vinossa.
Tilanne huolettaa minua myös siksi, koska olen itse jätetty lähes saman ikäisestä
(6 v) alkaen yksin kotiin ilman mitään ennakkovaroituksia jne. joten tiedän ja muistan tarkkaan sen lapsuuden hädän ja kauhun eli sen, miltä tuntui kun herää yöllä eikä kotona olekaan ketään, eikä tiedä, mitä on tapahtunut, tuleeko kukaan kotiin enää ikinä jne.
Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?