"Lapsi/raskaus pilasi elämäni"

[Ex-vela]

Yllättäville katastrofeille ei tietenkään voi kukaan mitään, mutta jos elämä lapsettomana on ollut hyvää 22-vuotiaana, se olisi todennäköisesti vähntään yhtä hyvää ja todennäköisti paljon parempaakin 32-vuotiaana.

Ei 22-vuotias tiedä edes mitä se haluaa. Olin itse vannoutunut vela silloisen poikaystäväni kera, vannoimme että lapsia ihan viimeiseksi haluamme. Sentään osasimme käyttää ehkäisyä. Silloin oli kauhean tärkeää treenata ja olla kiva kroppa, keskittyä itseen ja omiin harrastuksiin/juttuihin ja käydä baareissa.

Nyt 33-vuotiaana ei voisi vähempää kiinnostaa. Itsekeskeisyys on vaihtunut uteliaisuuteen maailmaa kohtaan, baarit ei kiinnosta pätkääkään ja treenaaminen on terveyden ylläpitoa varten, ei sen takia että peilin edessä pitää puunata itseään.

Tärkeysjärjestys muuttuu. 30-vuoden korvilla meille tulikin ero. Mies löysi uuden ja jo vuosi siitä oli uusi nainen raskaana. Minäkin löysin uuden miehen, ja nyt on lapsi tulossa. Että se niistä vannomisista ja kiinnostuksenkohteista...

 

[M32]

Ei 22-vuotias tiedä edes mitä se haluaa.

Tässä ketjussa puhutaan ihmisistä, joiden elämänlaatua lasten hankkiminen on romahduttanut. Jos on ollut parikymppisenä tyytyväisenä lapsettomaan elämäänsä, erehtyy hankkimaan lapsia, ja haikailee sitten vanhan lapsettoman elämänsä perään, kyseessä ei ole mikään perusteeton kaiho. Monelle lapseton elämä on tai olisi mukavampaa ja tyydyttävämpää kuin elämä lasten kanssa. On täysin mahdollista valita väärin ja huomata, että sittenkin olisi onnellisempi ilman lapsia.

 

[eikö toisinpäin]

Ei 22-vuotias tiedä edes mitä se haluaa.

Mutta jos tulet saat silloin lapsia on se kuitenkin aina oikea ja haluttu ratkaisu?

 

[Vika itsessä]

Tässä ketjussa puhutaan ihmisistä, joiden elämänlaatua lasten hankkiminen on romahduttanut. Jos on ollut parikymppisenä tyytyväisenä lapsettomaan elämäänsä, erehtyy hankkimaan lapsia, ja haikailee sitten vanhan lapsettoman elämänsä perään, kyseessä ei ole mikään perusteeton kaiho. Monelle lapseton elämä on tai olisi mukavampaa ja tyydyttävämpää kuin elämä lasten kanssa. On täysin mahdollista valita väärin ja huomata, että sittenkin olisi onnellisempi ilman lapsia.

Sanotaanko sitten röyhkeästi näin että ne jotka ovat kakaroita hankkineet 17-22-vuotiaana ovat aika itsekkäitä muutenkin ja navanalusjutut on melko varhaisesta kiinnostaneet. Lapset on joku teini-ihastuksen jatke, se jos ei ole harkintakykyä niin toki kostautunee myöhemmin.

Valtaosa tutuistani on hankkinut lapsen yli 30-vuotiaana, johtuu jo korkeasta kouluttautumisesta ja työelämään vakiintumisesta. Tällä ryhmällä yleensäkin elämä on paremmin hanskassa kuin edellisellä ryhmällä, koska ovat järjellä miettineet mitä kannattaa elämässään tehdä jotta voisi elää tyytyväisenä.

Ei se lapsi ja raskaus siis ole pilannut nuoren elämää, vaan täysi harkintakyvyn puute, kykenemättömyys suunnitella elämäänsä pidemmälle ja - anteeksi vaan - alhaisempi älykkyys. Lapsi on vaan sivuseuraus, ei varsinainen syy elämän pilalle menoon. Kyllä ne omat puutteet ovat aiheuttaneet elämäntilanteen johon on sittemmin tyytymätön. Suomessa kun on ilmainen koulutus ja mahdollisuuksia, turha sanoa ettei ole muka muuta mahdollisuutta ollut kuin tehdä lapsia.

 

[(Laura)]

Minä sain lapset 21-ja24-vuotiaana. Ensimmäinen oli rehellisesti sanottuna vahinko ja nuorena, vähän naiivia tyttönä halusin vauvan kun ne on söpöjä. Siinä lapsen kasvaessa kasvoin äidiksi itsekkin ja hyvin meillä on mennyt (lapset nyt 9v ja pian 6v). Olin aika hyvää vauhtia alkoholisoitumassa ja raitistuin perheneuvolan tuella ensimmäisenä odotusaikana. Luin ammattitutkinnon ja kunhan olen nelikymppinen ja lapseni 16 ja19 vee ajattelin opiskella vielä ammattikorkeassa työn ohella kun lapset ei tarvitse minua niin tiiviisti kotona. Kyllä haaveita voi toteuttaa myöhemminkin, nelikymppinen on vielä nuori ja kaunis matkustelemaan ja urheilemaan eikä mikään poissulje nuita lasten kanssakaan.. Se on asenne kysymys, teki missä iässä tahansa.

 

[M32]

Ei se lapsi ja raskaus siis ole pilannut nuoren elämää, vaan täysi harkintakyvyn puute, kykenemättömyys suunnitella elämäänsä pidemmälle ja - anteeksi vaan - alhaisempi älykkyys. Lapsi on vaan sivuseuraus, ei varsinainen syy elämän pilalle menoon.

Tämä taitaa olla jokin äitimyyttiin kuuluva juttu, ettei lapsen hankkiminen voi ikinä olla syy kenenkään ahdinkoon tai suureen vastoinkäymiseen. Asia täytyy väkisin määritellä niin, että selitys on jossakin muualla. Miksi ei voi sanoa suoraan, että lapsen hankkiminen on tehnyt elämästä huonompaa? Eihän tuon toteaminen syytä lapsen niskoille vieritä. Vastuullinen ja harkitseva kolmikymppinenkin voi nimittäin tehdä väärän lisääntymispäätöksen.

 

[dfsf]

Itse olen nyt 24, sain lapseni 22v eli olen siinä ryhmässä mistä puhutte. En ainakaan vielä koe että elämäni olisi mennyt pilalle. Enkä koe että kenelläkään muullakaan on mennyt, siis lasten takia.

Syy on siinä että lapset eivät oikeasti estä mitään. Ne vain ikäänkuin menevät siinä elämän sivussa.

Joillain ihmisillä on ehkä tietynlainen kuva ollut siitä minkälaista se elämä tulee olemaan. Sitten kaikki siihen liittyvä jätetään toteuttamatta, koska ollaan saamattomia ja laiskoja, ja sen sijaan tehdään peräjälkeen lapsia ja keskitytään pelkästään niihin, eikä sitä sitten kuitenkaan oikeasti haluta eikä pidetä saavutuksena. Sitten lapsia käytetään tekosyynä omalle toiminnalle, että miksi elämäni on sisäisesti köyhää ja miksi en ole sellainen kun haluaisin olla.

Ei ne lapset ole siihen syypää että elämä on paskaa, vaan ihminen itse. Ihan oma tyhmyys.

 

[Kkkkskj]

Tämä taitaa olla jokin äitimyyttiin kuuluva juttu, ettei lapsen hankkiminen voi ikinä olla syy kenenkään ahdinkoon tai suureen vastoinkäymiseen. Asia täytyy väkisin määritellä niin, että selitys on jossakin muualla. Miksi ei voi sanoa suoraan, että lapsen hankkiminen on tehnyt elämästä huonompaa? Eihän tuon toteaminen syytä lapsen niskoille vieritä. Vastuullinen ja harkitseva kolmikymppinenkin voi nimittäin tehdä väärän lisääntymispäätöksen.

En ole KOSKAAN kuullut yhdenkään vanhemman katuvan lastaan tai syyttävän lasta huonosta elämästään. Yhden tapauksen tosin tiedän. Tämä henkilö syyttää omia vanhempiaan elämänsä pilaamisesta, hänet muka painostettiin naimisiin ja lapsetkin tuli niin hän ei voinut toteuttaa unelmiaan (5 raskautta, siinäpä vahinkoa kerrakseen). Sitten 20 vuotta myöhemmin kun lapset oli isoja ja erokin tuli, niin henkilö oli jo täysin alkoholisoitunut. Sekin oli tietysti puolison vika. Ja kun olisi tullut aika ottaa vastuu omasta elämästään niin toivoi kuolemaa ja ryyppäsi lisää.

Tällainen käsittämätön ihmisryhmä löytyy myös Suomesta, jolle vaan "sattuu asioita" ja "muut pilaa" heidän elämän. Itse he on uhreja ja raukkoja, mutta jostain kumman syystä kun heille tarjoutuu tilaisuus tehdä elämästään parempaa niin paras mitä osaavat on takertua katkeruuteen tai pulloon.

Edelleen - lapsi/raskaus ei pilaa kenenkään elämää. Lapsen teko on VALINTA, ja jos asiasta ei ole riittävästi ottanut etukäteen selvää niin saa syyttää itseään, ja vain itseään.

 

[M32]

En ole KOSKAAN kuullut yhdenkään vanhemman katuvan lastaan tai syyttävän lasta huonosta elämästään.

Etkö tosiaan? Minä olen lukenut useammankin tällaisen tilityksen. Tai tarkemmin sanottuna tilityksen, jossa lasten hankkiminen on huonontanut elämää. Se, että katuu lasten hankkimista ja tiedostaa sen olleen huono päätös, ei tarkoita, että olisi lapseelle vihainen tai katkera. (Tosin kyllä tätäkin valitettavasti tapahtuu.)

Arkielämässä harva uskaltaa tietenkään tällaista asiaa tunnustaa, koska kyseessä on eräs yhteiskuntamme suurimmista tabuista.

 

[fddfsf]

Etkö tosiaan? Minä olen lukenut useammankin tällaisen tilityksen. Tai tarkemmin sanottuna tilityksen, jossa lasten hankkiminen on huonontanut elämää. Se, että katuu lasten hankkimista ja tiedostaa sen olleen huono päätös, ei tarkoita, että olisi lapseelle vihainen tai katkera. (Tosin kyllä tätäkin valitettavasti tapahtuu.)

Arkielämässä harva uskaltaa tietenkään tällaista asiaa tunnustaa, koska kyseessä on eräs yhteiskuntamme suurimmista tabuista.

Ymmärräthän kuitenkin että suurin osa ei koe lapsiaan elämänlaatua huonotavana asiana? Ja että tälläinen purkautuminen saattaa olla vain hetkellinen tunne, tietyn ajanjakson aikana? Seuraavalla viikolla saattaa olla jo ihan erilaiset fiilikset. Sinulle saatetaan vielä tavallista helpommin tuoda julki nimeomaan huonoja kokemuksia, koska olet lapseton. Hyviä hehkutuksia taas ei kenties uskalleta niin herkästi sanoa. Joskus saattaa varmasti monestakin tuntua että hitto, kyllähän se elämä olisi helpompaa ilman lapsia, kun ne kaikki vaikka oksentavat ja ripuloivat kämppää ristiin rastiin, mutta loppupelissä niitä ei vaihtaisi pois.