V
vierailija
Vieras
Ryhmässä 21 lasta, kolme hoitajaa eli 7 lasta/hoitaja.
Lapsi pukee 10 minuuttia, se kerrotaan siis 7 eli 70 minuuttia pahimmillaan yksi hoitaja on pukemassa ulosmenoa varten eli se, joka on ekana puettu, odottaa ulospääsyä tai ulkona paikoillaan sen 70 minuuttia ennenkuin tämä aikuinen pääsee ryhmänsä kanssa ulos ja hoitajankin on käytävä wc:ssä ja pukeuduttava itse asianmukaisesti.
70 minuuttia on yksi tunti ja 10min. Jos on ulkoiluaika 10-11 noin, on pukeminen aloitettava jo klo 9 jälkeen aamulla.
Sitten sama rumba alkaa alusta kun sisääntullessa jokaisen lapsen riisuutumiseen menee tuo sama aika, myös hoitajan on riisuuduttava ja huolehdittava sen seitsemän lapsen vaatteet kuivumaan, paikoilleen.
Miksi kymmenen minuuttia/per lapsi? Koska lapsi kohdataan yksilöllisesti, vain yksi lapsi kerrallaan ja toiset odottavat vuoroaan. Yksi hoitaja ei voi revetä yhtäaikaa 7 lapselle.
Asiaa toki helpottaa, jos lapsi on omatoiminen, homma nopeutuu ja kuitenkin hoitaja tarkistaa, että on asianmukaisesti puettu sekä viimeistelee hihat, puntit, vetoketjut jne...