ap
Ja mä olen, no järkyttynyt on ehkä liian voimakas sana mutta parempaakaan en keksi.
Hoitaja siis teki aivan oikein kun jäähylle pisti, siitä ei ole kyse. Koska muutaman kerran oli jo lasta torunut käytöksestä ja ei ollut lopettanut, omani häiritsi toisen lapsen leikkejä ja siksi joutui jäähylle.
Mutta miten näin kotona pystyn vaikuttamaan siihen, miten lapsen tulisi käyttäytyä hoitopaikassa. Hän on vielä hieman alle 3vuotias, joten en tiedä kuinka hyvin puhe menee perille. Siitä huolimatta tästä on lapsen kanssa juteltu ja hän kyllä sanoo että muita ei saa kiusata.
Kotona meitä on vain minä (äiti), isä ja lapsi. Lähipiirissä ei pahemmin muita lapsiperheitä ole, joten lapsellamme on jäänyt aika vähäiseksi touhuaminen muiden lasten kanssa. Hoidossa tietysti on seuraa.
Kotona myös käytössä jäähypenkki jonne huonon käytöksen seurauksena joutuu.
Lapsi on ollut hoidossa vasta pari kuukautta, joten alussa vasta mennään.