Lapsi ja Koira?

[Terppa]

Heippa. Olemme harkinneet koiran hommaamista, rotu olisi rotikka Poikamme on noin 8kk mahdollisen koiran ollessa luovutus-ikäinen. Tiedän että rottweiler on vaativa rotu, ja olemmekin suunnitelleet ottavamme nartun joka on kuulemma helpompi kouluttaa. Kokemuksia vauvoista/lapsista ja koirista? Vinkit ja suositukset otetaan vastaan Kiitos!

 

[Ronsku]

Nartulla ja uroksella on molemmilla puolensa. Minun mielipiteeni on, että narttu on kyllä helppo kouluttaa mutta siihen ei voi koskaan täysin luottaa(nartut tappelee tappaakseen, urokset vallan vuoksi eli kun uros tietää paikkansa siihen voi luottaa täysin). Uroksen päähän kun saa taottua jotain se pysyy siellä ja aika harvoin se kyseenalaistaa opitun. Meillä on kaksi uroskoiraa (saksanseisojia) ja molemmat on todella luotettavia lapsen kanssa, tosin onhan rotukin aivan eri.

No asiaan. eli minun tutullani on rotikka ja kolme lasta. He hankkivat koiran kun kaikki lapset olivat alle koulu ikäisiä. Koulutus oli todella tarkkaa työtä ja se tehtiin ammatti kouluttajan kanssa vaikka heillä oli ennenkin ollut useampi koira(ei samaa rotua)Tällä perheellä ainakin kaikki meni hyvin ja koira elää ja voi hyvin vieläkin. Minä en ottaisi tuon rotuista koiraa, ainakaan narttua(heilläkin on uros) mutta jos sinulla vain on kokemusta niin miksipäs ei.

 

[NauNau]

Minä kirjoittelin täällä myös muutama vko sitten ja kyselin ihmisten mielipiteitä, että jos ottaisimme koiran pennun keväällä, kun vauvamme olisi siinä vaiheessa kun pentu tulisi taloon noin puoli vuotias. Kyse oli kyllä ajavasta rodusta. Mutta pentu kun pentu, niin sen koulutus ja sisäsiistiksi opettaminen pienen lapsen siinä ollessa myös niin on kyllä aika raskasta, varsinkin jos mieskin sattuu oleen töissä. Mää luovuin koirahaaveesta tältä keväältä ja päätettiin siirtää koiran hankinta vuoden päähän, kun lapsikin on jo isompi. Sen verran kyselin tuttujen mielipiteitä ja tulin ""järkiini"". Mutta kukin tekee kuten parhaaksi näkee.

 

[terppa]

Kiitos vastauksista. Lisää toivotaan.

 

[Johanna]

Meillä oli sekarotuinen jo valmiina kun esikko tuli taloon,
ja voi että kuinka he toisiaan rakastivat. Meillä kävi tuuri,
kun saatiin niin upea ja hyväluontoinen koira (joka valitettavasti on jo poissa). Nyt kun on uusi lapsi tuloillaan,
en uskaltaisi ottaa enää koiraa ainakaan lapsen ""taaperoaikana"". Se on kuitenkin totuus, että MIHINKÄÄN koiraan et voi koskaan luottaa 100 %:sesti.
Rottweilereista sen verran, että se on todella vaikea rotu.
Olen seurannut kahta perhettä, joissa on ollut nartturotikka.
Toinen perhe on hätää kärsimässä, kun koira puree sekä omaa että vierasta väkeä. Vain talon emäntä säästyy puremilta, luulen, että koira suojelee emäntää jatkuvasti.
Tässä perheessä tilanne on mielestäni todella vakava,
koska koira on purrut ihmisiä pahastikin, mutta omistaja ei reagoi tarpeeksi. Koira on toki viety kouluttajalle, mutta
silti se edelleen puree ja on arvaamaton.
Tähän mennessä on ollut läheltä-piti-tilanteita, mutta mitä sitten, kun koira hermostuu joskus kunnolla?
Miten korvataan lapsen silmä tai jopa henki?
Toisessa perheessä rotikka oli jo ennen lapsia ja se tottui niihin oikein hyvin, tosin koirakin oli hyvin opetettu ja koulutettu.
Se on vähän niin ja näin, en kuitenkaan suosittele ainakaan rottweileria, se kun vaatii todella intensiivistä huomiota koulutusaikana ja sen jälkeenkin. Taitamattoman käsissä koira voi olla suuri turvallisuusriski, kuten on valitettavasti kuultu uutisistakin.
P.s. Itselläni on ollut 2 kultaista noutajaa, 1 cockerspanieli sekä se sekarotuinen. Lapsia on 1 ja 1 tulossa.

 

[heips]

Itsellä on koira, 7 vee noutaja ja 8 kk ikäinen tyttö, tulevat suht hyvin toimeen, mutta ikinä en jätä niitä kahdestaan mihinkään. Tämä labbis on todella kiltti tapaus, mutta nuorempana oli aika villi ts. virtaa riitti vaikka muille jakaa ja silloin jos olisi ollut lapsi niin saattaa olla että olisi tullut kovastikin vaikeuksia.

Tiedän yhden tapauksen jossa perheen rotikka jouduttiin antamaan pois lapsen tultua taloon, rotikka oli nuori n. 1½ vuotias. Ja tämä ei ole kuulopuhetta vaan tunnen tapauksen.

Käypä katsomassa www.lemmikkipalstat.net ja sieltä rotikkapalsta, siellä todella paljon keskustelua aiheesta. Tulet huomaamaan, että rotikka on kovin vaativa rotu. Hyvissä käsissä saa hyväksi koiraksi, huonoissa huonoksi...

Itse en missään tapauksessa ottaisi nyt pentukoiraa ennenkuin lapsi on sen ikäinen että ymmärtää puhetta... mutta tiedän tapauksia joissa pentukoira ja vauva ovat hyvin pärjänneet keskenään.

 

[harkintaa]

Riippuu siitä miten kokeneita koiraihmisiä itse olette. Ekaksi koiraksi en ottaisi rottweileriä muutenkaan, enkä minkäänrotuista ekaa koiraa silloin kun on taaperoikäinen lapsi. Ensimmäinen on aina ""harjoittelukappale"", ja koulutuksessa tehdyillä virheillä voi olla todella vakavat seuraukset jos mukana pyörii pieni lapsi vaikeuttamassa. Narttu ei välttämättä ole yhtään helpompi, koirat kun on yksilöitä.

Mutta periaatteessa kyllä musta koirat ja lapset, pikkuvauvatkin, sopivat hyvin samaan perheeseen Vanhemmilla pitää vaan olla ns. homma hanskassa.

 

[,,,]

Aasiaan vaikuttaa suuresti, että oletteko ensikertalaisia. ""Vaativat"" koirat tarvitsevat johdonmukaisen ja kokeeneen kouluttajan - silloin lapsellakaan (ja naapureilla) ei ole hätää. Eli suosittelen rotikkaa vain siinä tapauksessa, jos tiedätte mitä on tulossa, millaista koiran elämä on.

 

[Miima]

Miten yhdellä edellisellä oli voinut olla jo 4 koiraa vaikka lapset vasta niin pieniä jolloin kirjoittajallakaan ei ikää voi olla kovin paljoa olla? Koira elää hyvässä hoidossa 10-15 vuotta joten en ymmärrä miten jollain voi olla ollut noin monta koiraa ellei niitä ole hoitanut huonosti tai mennyt niitä lopettamaan. Itsellä on ollut 10 vuotiaasta 1 koira joka kuoli sairauteen 10 vuotiaana ja sen jälkeen olen ottanut 2 koiraa jotka molemmat ovat nyt hyvässä hengessä, toinen 7-vuotias ja toinen 4-vuotias. Todennäköisesti näiden jälkeen en aio koiraa ainakaan vähään aikaan ottaa, sillä nämä todennäköisesti elävät vielä pitkään ja sen jälkeen olisi kiva kokeilla olla ilman koiraa ja sen tuomia sitoumuksia.

Alkuperäiselle kirjoittajalle suosittelen ehdottomasti, että älä ota koiraa ollenkaan! Ihmiset ottavat koirat nykyään aivan liian vähällä harkinnalla tai tiedolla siitä mitä koira vaatii. Koira vaatii rahaa, aikaa ja sitoutumista. Koira vaatii vähintään 3 ulkoilukertaa päivässä (jotka ei ole aina helppo toteuttaa jos on yksin pienen lapsen kanssa kotona), kouluttamista, leikkiä, 2 ruokaa päivässä, rokotukset ym. lääkärikäynnit (esim. viimeksi pelkkä tassutulehduksen hoito maksoi 90€). Koiran ottaessa siihen pitää pystyä sitoutumaan koko sen eliniäksi, lopettaminen silloin kun elämäntilanne muuttuu ei ole vaihtoehto! Lisäksi koiran ottaessasi pitää sinun ajatella että enää et voi töiden jälkeen oikein lähteä minnekään ilman koiraa sillä koiralle on jo aikamoinen homma olla yksinään sinun työpäiväsi. Eli iltamenot ilman koiraa mahdottomia: lastenpuistot, leffat, pitkät ostoksilla olot yms. puhumattakaan etelänmatkoista tai muista reissuista joita pikkulapsen kanssa olisi ihana tehdä. Hoitopaikkoja on hyvä olla koiralle jo etukäteen jos sen ottaa. Koiraa ei kannata ottaa jos se joutuu koko elämänsä olemaan yksin asunnossa paitsi lenkit.

Mieti vielä eikö olisi ihanaa lapsen kanssa mennä sinne minne mieli tekee: leikkipuistoihin, kerhoihin, illalla satujumppaan, kauppoihin ym. Näissä kaikissa joutuu ajattelemaan aina koiraa jos sen otatte.
Lisäksi joudutte varomaan ettei koira tee lapselle mitään, eritoten pentukoiran kanssa vaikeaa.
Lisäksi koira stressaantuu lapsesta ja siitä että lapsi voi häiritä koiraa kun se nukkuu tai muuten repiä karvoista (tässä pitäisi kyllä vanhempien huolehtia että lapsi oppii koiran kohtelun).

Itselläni on vain niin surullisia esimerkkejä täältä pk-seudulta kun ihmiset ottavat koiria ja sitten eivät jaksa lenkittää, pitävät niitä yksinään asunnoissa, eivätkä opeta lapsiaan kohtelemaan koiria oikein. Yksi esimerkki tässä:
1. koira otettiin kun nainen opiskeli ja kävi lisäksi töissä, koira joutui olemaan siis yksin todella paljon pienestä saakka. Koira alkoi tekemään yksinäisyyttään ja tylsyyttään kotona niin paljon tuhoja, että nainen antoi koiran pois alle vuoden ikäisenä. 2. koiran sama nainen otti kun hänellä oli 2 alle 5 vuotiasta lasta, mies yrittäjä joka jatkuvasti töissä. Nainen ei päässyt 2 lapsen kanssa lenkittämään koiraa niin usein kuin olisi tarvinnut, lisäksi lapset repivät koiraa miten sattuu ja koira stressaantui tästäkin. Koira alkoi tehdä tarpeitaan sisälle ja nainen lopetti koiran n. vuoden ikäisenä. 3. koira tuli taloon kun 2 aiempaa lasta olivat jo kouluikäisiä mutta lisäksi perheessä oli todella vaikea 3-vuotias uhmaikäinen. Äiti ei ehtinyt katsoa 3-vuotiaan perään joka kiesasi ja härnäsi jopa potki koiraa ja ennen lapsiystävällisestä koirasta tuli muriseva yksilö. Äiti ei koiraa päässyt lenkittämään koska hänen piti olla 3-vuotiaan kanssa ja tehdä kaikki niinkuin poika tahtoi eli jos poika ei halunnut mennä ulos ei ulos menty, tällöin lenkittäminen jäi kahden vanhemman lapsen harteille jotka eivät kyenneet siihen vastuuseen eivätkä ymmärtäneet koko lenkittämisen tärkeyttä. Välillä koira pääsi vain minuutiksi pihalle lasten valehdellessa kaiken uskovalle äidilleen, että kakat ja pissat on tehty. Koirasta tuli siis vihainen ja taas sisälleen tarpeet tekevä ja se annettiin toiseen perheeseen n. puolen vuoden pidon jälkeen!

Koira ei ole lelu, toivon että ihmiset ymmärtäisivät sen eivätkä ottaisi koiraa hetken mielijohteesta tai siksi kun se on niin söpö tai kun normiperheessä on lapsi ja koira. Koira tuo paljon rahan menoa, ajan menoa, vastuuta ja työtä!

Toivon ettette suutu kirjoituksestani, ajattelen vain koiran parasta!

 

[Johanna]

Kylläpä kummastelet outoja asioita... Mutta selvennän,
että olin itse noin 10-vuotias kun sain ensimmäisen kultsini,
en tietenkään kasvattanut sitä yksin, vaan vanhempieni kanssa. Kun tuo kultsi oli 3-vuotias, sille otettiin kaveriksi toinen kultsi (joka valitettavasti oli sairas ja nukkui pois ennenkuin täytti edes vuotta). Kun vanha kultsi kuoli (luonnollisesta syystä) 11-vuotiaana, otimme avopuolisoni kanssa sijoituskoiran, jolle ei omistajalla ollut aikaa. Cockerspanieli oli siis jo 7-vuotias kun sain sen. Erosimme mieheni kanssa, ja cockerspanieli jäi lopulta hänelle, koska se oli ns. ""miesten koira"". Sekarotuinen tuli taloon ""lohtukoirana"", kun ikävöin tuota cockeria. Ja se olikin upea koira. Sekarotuiseni hautasin melkein 2-vuotta sitten, sen sairastuttua syöpään. Syöpä ilmeni pattina alahuulessa, levisi nopeasti alaleukaan, eikä leikkausmahdollisuutta ollut.
Ja lopuksi kerron vielä, että olen 30-vuotias ja esikoiseni on melkein 9-vuotias. Eikö elämä ole ihmeellistä, kun vähän avartaa katsettaan ja lakkaa ajattelemasta asioita normeina?
Koirat ovat yksilöitä Miima-rakas, ne saavat sairauksia, elävät erilaisia koiraelämän kohtaloita ja kun koiran ottaa, niin kaikkeen pitää valmistautua.
Minun koiriani on rakastettu aina perheenjäseninä,
jokaista on rakastettu.

 

[2 palveluskoiraa]

Kyllä voi onnistuakin, JOS rotikka on hyvältä kasvattajalta, hyvistä vanhemmista ja JOS teillä on tarpeeksi aikaa, taitoa ja viitseliäisyyttä sen kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Ja näistä viimeinen kohta on se tärkein, eli hyvänkin koiran saa huonolla kasvatuksella helposti pilattua, kun taas hyvä kasvatus saa vähän puutteellisemmillakin eväillä varustetusta pennusta kelpo koiran. Käyppä ensin vaikka pari kuukautta pari kertaa päivässä, joka päivä, vähintään tunnin lenkillä mieluiten metsässä ja käppäile siihen päälle muutama tunti viikossa koulutuskenttää ympäri hihna kädessä ja jos tämän jälkeen vielä koiran hankinta kiinnostaa, niin ainakin on lähtökohdat joiltain osin kunnossa. Ja tietysti rahaa koiranpito nielee, että sitäkin on syytä olla.

 

[kuratassuja kaksi]

Äsken lenkiltä tulleena en malta olla muistuttamatta, että on joskus aika homma saadaa kunnialla sisälle kurainen, nälkäinen lapsi, kuraiset rattaat ja kurainen koira (meillä kaksi)...

Karvanlähtöaikaan pitää imuroida melkein joka päivä, ja silti karvaa on joka paikassa. Laadukas ruoka, eläinlääkärit, mahdolliset vakuutukset, koulutukset jne. maksaa.

Mahtuuko koira autoon? Lomamatkat? Koira syö lapsen lelut ja raapii lattiat? Narttukoiran juoksuaika?

Kauppoihin, leikkipuistoon yms. ei voi viedä koiria, joten silloin on ulkoiltava ensin lapsen kanssa ja sitten uudestaan lenkille koirien kanssa. Taas puetaan talvitoppauksia ja koira odottaa jalat ristissä...

Koirasta on yllättävän paljon sellaista riesaa, jota ei aina tulla ajatelleeksi kun mielessä kimaltelee vaan ne leppoisat sunnuntaikävelyt tottelevaisen ja hyvinhoidetun hauvelin (ja vauvelin) kanssa ;-)

Mutta, jos tiedätte mihin olette ryhtymässä, siitä vaan! Itse en voisi kuvitellakaan elämää ilman koiria kun niitä on perheessä aina ollut.

 

[Sanna]

Olen kyllä sitä mieltä, että teidän kannattaisi ehdottomasti odottaa kunnes lapsenne on reilusti vanhempi. Myös rotu on ehkä aika raju valinta!

Mielestäni lapsen tulee olla koiranottavaiheesa sen ikäinen, että oppii kohtelemaan koiraa oikein. Tämä ihan siitäkin syystä, että taaperon touhujen seuraminen on täysipäiväistä työtä jo ilman koiraakin. Vahtimisesi lisääntyisi todella paljon, sillä sinun pitäisi vahtia koiraa ja lasta koko ajan.

Pennun ja nuoren koiran omistaminen ja kasvattaminen on todella aikaa vievää ja joskus hermojakin raastavaa. Omalle koiralleni kasvoi järki päähän vasta 2 vuotiaana. Silti, vaikka oma rotuni on pehmeä ja helpohko koulutettava (siis täysin päin vastoin kuin rotikka), joudun vahtimaan sitä herkeämättä lasten kanssa.

Oman jaksamisesi ja koiran sekä lapsen turvallisuuden kannalta kehoittaisin sinua ehdottomasti odottamaan vielä muutamia vuosia ja miettimään vähän helpompaa rotua!

 

[Terppa]

Kiitos kaikille vastauksista. Taisitte saada järkeä päähäni Kumpa sitä saisi vielä miehenikin päähän. Koira ""olisi"" otettu kasvattajalta joka on kasvattanut rotikoita 20vuotta. Hänellä myös lapsia. Toki huomattavasti eroa minulla ja kasvattajalla:O Asustelemme maalla, omakotitalossa joten paikka olisi koiralle sopiva. Kuluistakin olimme tietoisia, molemmilla ollut koiria. Mutta ajan käyttö pisti kyllä miettimään. Ehkä haaveemme siirtyy tulevaisuuteen, mutta rotikka se on ehdottomasti. -itsepäinen-

Kuitenkin kiitos kaikille.

 

[=(]

Siskoni otti koiran lapsensa ollessa 7 kk. Välillä se oli kyllä aika väsynyt, ennen kuin koira oppi sisäsiistiksi. Pissaläikkiä siellä täällä ja pieni lapsi. Siinä riittikin hommaa, ettei lapsi pääse leikkimään lätäköihin. Ei kuitenkaan pääsyt. Yritin sitä kyllä varoitella, mutta eihän siskoja koskaan kuunnella=)

 

[MEillä]

Ihana, kiltti 6 v dalmatialaisuros ja 7 kk vauva.

Ainoa mikä tökkii on ettei koiraa meinaa jaksaa hoitaa (lue lenkittää) siten kuin ennen. Pissitysvälit venyy ja paukkuu välillä. Onneksi mies on ottanut hoitovastuuta koirasta mutta kun se sama mies tekee välillä pitkiä päiviä ja joutuu työmaitkoille.

Nyt en ottaisi koiraa jos valita voisin. Vaikka rakastan tuota karvaturpaa jolla karvanlähtö ympärivuoden niin, että lapsemme ryömii karvojen seassa - vaikka imuroinkin säännöllisesti ja USEIN!

 

[Tuisku]

Moikka!

Meillä oli myös rotikka uros joka oli aivan ihana, kiltti, lapsirakas, ystävällinen eikä koskaan tehnyt pahaa kenellekkään, ainakaan tietoisesti. Oli kyllä sellainen häslä että piiskasi hännällään niin vimmatusti kun oli iloinen, että siitä jotkut lapset pelästyivät, mutta sehän ei ollut koiran tarkoitus.
Valitettavasti kun meidän kaksospojat tulivat siihen ikään että alkoivat liikkua ja tutkia joka paikkaa, koirasta tuli todella mustasukkainen. Mulla ei yksinkertaisesti enää riittänyt aika koirille samallatavalla kun aikaisemmin ja haukku otti asian todella raskaasti.
Niimpä se kohdisti mustasukkaisuutensa lapsiin eikä antanut heidän tulla lähelle saati sitten koskea vaan alkoi murisemaan. Me jouduttiin luopumaan koirasta mutta onneksi uusi koti löytyi melko läheltä joten ollaan käyty koiraa moikkaamassa muutaman kerran. Missään tapauksessa mustasukkaisuus ei ollut koiran syytä vaan minun kun en ottanut sitä enää niin paljon huomioon.
Teidän tilanne on tietysti eri koska lapsi on jo talossa kun koira tulee joten on valmiiksi jo osa laumaa. Muista kuitenkin että kaikkein tärkeintä on pitää koiralle tiukat ja selvät rajat, mutta myös antaa paljon rakkautta ja huomiota. Kun kerran kiellät jonkun asian se pitää aina olla kiellettyä.
Tuosta uros ja narttu hommasta en osaa sanoa kun meillä tosiaan on vaan uros koiria ollut. Mutta senkin sanon että ei se rotikka niin mahdoton rotu ole, etteikö sen kanssa pärjäisi. Ihania mussukoita josta varmasti saatte elinikäisen ystävän=)
Tsemppiä!

 

[-]

Meillä oli esikoisen syntyessä dobermanni, silloin 5 vuotias. Sitten pojan ollessa 1kk ni meille tuli pentu, myöskin dobermanni. Hyvin pärjättiin koirien ja lapsen kanssa. Poika nyt yli 4 vuotias ja tulee toimeen erinomaisesti koirien kanssa, niin omien kuin vieraidenkin!

Eli ei se vauva mikään este koiran hankinnalle ole jos itse olet motivoitunut koirasi kasvattamaan (ja lapsesi)!

Rotikka on kyllä vaativa rotu mutta johdonmukaisella kasvatuksella (jota tarvitaan myös lapsen kasvatuksessa) sen saa kyllä pidettyä hallinnassa!

 

[Terppa]

Lemmikkipalstallekkin kävin jättämässä kyselyn. tosin sitä ennen aika eroottisilla sivuilla, ei kannata sekoittaa fi ja net päätteitä:O ´

Kiva että jotkut ovat selvinneet urakasta ja vähän uskaltavat kannustaakin. Itse päätin jo hyvissä ajoissa että ensin ainakin se ensimmäinen lapsi ja sitten vasta koira. Koira todennäkösesti oppii paikkansa näin paremmin. Täytyy nyt harkita tarkkaan ja onneksi tässä on nyt vielä aikaakin seuraavan pentueen syntymiseen.

Kiva kun jaksatte vastailla, ilomielin lisää kokemuksen-ääniä

 

[Zarka]

Mulla ja miehelläni on ollut molemmilla koiria lapsuudesta saakka. Meillä oli 2 koiraa (cockeri ja berni) kun vauvamme syntyi. Etukäteen hieman jännitti, mutta kaikki meni todella hyvin. Kyllä eläin vaistoaa, että vauva on vauva, kohtelee sitä ihan eri lailla, kuin aikuisia tai isompia lapsia.
Meiltä kuoli molemmat koirat syksyllä ja ensi viikolla saamme uuden pennun. Vauvamme on silloin 10kk. Hän on ollut koko ajan tekemisissä ystäviemme koirien kanssa, joten emme usko, että tulee mitään ongelmia.

Rotuvalinnasta, tosi monella lapsiperheellä on rotikka! Niillä tuntuu olevan paljon hurjempi maine, mitä ne todellisuudessa ovat... (toki jokainen koira on oma yksilö!)

Mutta mielestäni EKAN koiran ottaminen vauvan kanssa samaan aikaan ei oo ehkä se paras mahdollinen ajankohta. Jos on aiemmin touhunnut koirien kanssa, tietää mitä se vaatii ja osaa kaiken jo entuudestaan, en usko, että tulee ongelmia. Koira sitoo omistajaansa paljon ja sitä on lenkitettävä ja käytettävä pissalla vaikka vauva huutais ruokaa ja märkää vaippaa. Koira tarvii muutenkin aikaa, samoin tottakai vauva. Täytyy tunnustaa, et olin ite todella väsynyt, kun vauva oli n. 0-3kk (teidän vauva on toki jo isompi) ja piti vauvan lisäks hoitaa koirat...

Miettikää rauhassa! Aina muuten ei oo nartut helpompia, esim. juoksuaikaan ne voi olla tosi v-mäisiä ja toisissa roduissa urokset on melkein järestään lepposampia...

 

[Rilla]

Käsi sydämelle ap; onk okoiran hankinta ensisijaisesti _sinun_ vai _miehesi_ toive? Uskallan väittää, että miehesi..tämä on nähty aika monta kertaa. Mies toivoo ja houkuttelee, ja lupaa harrastaa ja kasvattaa koiran. Ja kuitenkin se on loppupeleissä se nainen, joka pistää joka ikinen päivä sen kovaluonteisen koiran takaisin ruotuun kaiken muun työn ja lastenhoidon ohella, ruokkii sen, lenkittää ja kouluttaa. Teillähän voi olla aivan erilaista, mutta aika monessa perheessä koira jää hyvin pitkälle naisen harteille.

En todellakaan suosittele koiran hankkimista perheeseen, jossa lapsi ei vielä ymmärrä puhetta. Miten suojelisitte lattialla konttaavaa lasta koiranpennun näykinnältä, tassujen teräviltä kynsiltä, pissalätäköiltä ja miten estätte sitä koskemasta lapsen leuihin? Koiranpentu on ihan eri juttu kuin aikuinen koira, sitä vain harva muistaa, kun aika kultaa muistot.

Joku suositteli, että teet tunnin kävelylenkin metsässä joka päivä, mikä onkin hyvä alku. Muista pysähtyä jokaisen pissaläikän kohdalle tuskastuneena odottelemaan, että kuviteltu tessusi saa viestinsä nuuskittua. Muista myös pistää kello herättämään joka aamu neljältä, jolloin moni pentu tahtoo päästä yöpissille. Pue vaatteet päälle ja seiso pimeässä yössä sen aikaa, että leikkimään riehaantunut mielikuvitusystäväsi saa vihdoin pisunsa tiristettyä. Jos yhtään tuntuu, että vähäiset yöunensa tahtoisi vain itselle, kannattaa lykätä sitä koiran hankintaa vielä pari vuotta. Ei kuule rotikat tästä maasta siinä ajassa lopu.

 

[Terppa]

Heippa taas. Kiva kun jaksatte vastailla. Meillä molemmilla siis ollut koiria, mutta ei yhteistä. Ja yhteinen haave koira on. Itse olen haaveilut juuri rottweilerista noin kuusi vuotta, käynyt kenneleissä ja näyttelyissä. Mieheni olisi halunnut jonkun metsästys-koiraksi sopivan, joten itse hänen päänsä käänsin. Joku kehuikin että rotikan maine on kovempi mitä todellisuudessa on ja niin minunkin mielestäni. Ulkonäkö ja elokuvat tehneet tehtävänsä. Monesti on näyttelyissä ollut lastenrattaita lähes yhtä paljon kun rotikoita. Tuo villi pentu ""vaihe"" vaan jännittää...Mietin myös valmiiksi koulutettua aikuista koiraa, mutta pelottaa ettei opi pitämään meitä omistajinaan.Kuinkahan pimeenä mua pidetään kun juoksen tuolla pelkän talutushihnan kanssa, täytyy vielä huudella käskyjä:O Ei kai, hyviä vinkkejähän nuo ovat. Poikamme on ollut tekemisissä mummulan ja kavereiden koirien kanssa hieman, mutta tuo on kyllä totta että helpompaahan se olisi jos poika jo ymmärtäisi kiellot. Otetaan ilomielin vielä kommetteja vastaan.

 

[aikuinen koira?]

Pisti silmään kun kirjoitit yhtenä vaihtoehtona aikuisen, valmiiksi koulutetun koiran ottamisesta... Varmaan tarkoitit että aikuinen koira olisi jo esim. sisäsiisti? Koska ""valmiiksi koulutettua"" koiraa ei ole olemassakaan. Jokainen ihminen antaa käskyt hieman eri tavalla, tulkitsee koiraa eri tavalla, luo oman suhteensa koiraan. Jos henkilö A opettaa koiran kävelemään vetämättä ja odottamaan paikalla käskystä, suurin osa palveluskoirista ei ymmärrä tai tottela lainkaan jos henkilö B yrittää käskeä samoja asioita.

Koulutus ei ole kertaluontoinen, pennulle tehtävä juttu vaan jatkuvaa, jokapäiväistä toimintaa läpi koiran elämän. Arkipäivä aamusta iltaan on täynnä tilanteita, joissa toimintasi vaikuttaa siihen miten koira käyttäytyy seuraavalla kerralla. Koiralle treenikentillä käynti ja muu harrastaminen on myös tärkeää ajankulua ja aivojumppaa, jonka puuttuessa koira turhautuu tai keksii itse tekemistä... :-(

En tarkoita messuta koiranpidon vaikeudesta vaan tuoda esiin sitä miten PALJON aikaa koiran, varsinkin ""vaativan"" rotuisen, ylläpito vaatii. Se aika on sitten pois jostain muusta, eikä koiraa sen enempää kuin lastakaan voi laittaa hyllylle odottamaan vuoroaan. Itselleni kaikkein rankinta on ollut ehkä se että koko ajan joku, koira tai lapsi, tarvitsee mun sataprosenttista huomiota ja silti tuntuu että joku on aina laiminlyöty... Ja siivoukseen menee moninkertaisesti enemmän aikaa kuin koirattomilla tutuilla.

Mutta onnea matkaan mitä sitten päätättekin!

 

[Terppa]

Heips. Juuri tuota tarkoitin, siis sisäsiisti ym. Mutta se oli vain toteutumaton haave...
Ja siivouksesta, olen siivoushullu;O Lähes jokapäivä imuri kädessä....

 

[mammuli]

Meillä oli jo vanha narttukoira kun lapsi syntyi. Vauva-aika meni jotenkuten mutta taaperoaikana näiden kahden suhde on kertakaikkiaan ihastuttava!
Leikit ovat yhteisiä, ruoka jaetaan (poikkeuksellista meidän Ahmiolta!) ja kaikki menee muuten hyvin mutta..
Koira menee karkuun aina kun ulos pitäisi lähteä vaunujen kanssa. Koira ei kertakaikkiaan halua lähteä lenkille ja ulos. Pihalla suostuu käymään tarpeillaan mutta tosiaan, katoaa kuin tuhka tuuleen kun vedetään ulkoilukamat päälle ja otetaan vaunut esiin.

Koiravauvaa en kyllä ottaisi silloin kun lapsi on pieni, sillä Ahmiomme oli oikea ikiliikkuja ja söi mm. yhden puhelimen. Ja tarvitsi virikkeitä, liikuntaa ja ohjausta aivan eri tasolla kuin mitä nykyään vaikka edelleen leikitään koiran kanssa paljon. Tosin nyt lapsi on viimeaikoina leikkinyt enemmän kuin me aikuiset.