Lapsi itkee nukkumaan käydessä

[Eijaksa]

Osaisiko joku antaa hyviä vinkkejä. Meillä on n vuoden ikäinen lapsi, joka itkee aina nukkumaan käydessä. Lapsi nukkuu sivuvaunussa ja olen vieressä nukumattamassa, mutta mikään ei auta, jokainen nukkumaankäyminen on aina yhtä itkemistä ja rääkymistä. Vauvalla ei näyttäisi olevan mikään hätänä, siis särkyä tms. koska lopettaa itkun heti, kun kuuluu esim. jotain mielenkiintoisia ääniä tai huomaakin jonkun lelun. Eli itse uskoisin, että kyse on vain sellaisesta opitusta tavasta ja nukkumaan menon inhoamisesta.

Onko jollain ollut tällaista tilannetta ja miten se on ratkaistu?

 

["pop"]

En osaa kertoa kuin että mitä meillä on tehty, kenties se toimii teilläkin, kenties ei.
Lapsi laitettiin nukkumaan ennenkuin oli huippuväsynyt. Uniajoista tehtiin mukavia, luettiin kirjaa, ja edelleen meillä lauletaan uneen (poika 2,5v). Rauhoituttiin jo tunti ennen nukkuaikaa, ja kerrottiin, että kohta on uniaika.

Joskus kun tulee huutoa ja itkua, uskon sen johtuvan väsymyksestä. Silloin sanoitetaan tunne tyyliin, oletpas sinä väsynyt, kaikki tuntuu kurjalta, siihen auttaa kun nukkuu. Tehtiin kaikki tarpeellinen rauhallisesti, reippaasti ja myötätunnolla (vaipanvaihto yms. mikä poikaa ärsyttää etenkin väsyneenä). Kun näkee että poikaa väsyttää, se sanotaan hänelle poikkeuksetta. Tämä on poikinut sen että pojalta voi nykyään jo kysyä, väsyttääkö, yleensä jos väsyttää niin ottaa kirjan ja menee makuuhuoneeseen jo valmiiksi.

Iso osa tätä unikoulua on ollut se, ettei sänkyä tai nukkumista koskaan pidetä rangaistuksena. Mistään pahanteosta ei käsketä nukkumaan tai sänkyyn, siihen on ihan muut keinot. Väsyneeseen kiukutteluun suhtaudutaan empatialla ja määrätietoisella nukkumaan menolla, kerrotaan että nukkumisesta tulee parempi olo. Johdonmukaisuus näissä on auttanut paljon, ja rutiini-lapsi tavallaan alkaa jo kehollisestikin odottaa unta, kun sama rutiini ennen nukkuaikaa toistuu päivittäin.

Muutamassa viikossa rutiinin aloittamisesta pitäisi näkyä tuloksia.

 

["jojo"]

Meillä rääkyminen alkoi noin vuoden iässä. Hyvänä päivänä huutoa riitti vain puoli tuntia, huonona puolitoista. Syy ei selvinnyt mulle ikinä.

Jossain vaiheessa hoksasin panna pelin poikki ja lakkasin nukuttamasta lasta makuuhuoneeseen. Istuin lapsi sylissä ja kuuntelimme lasten tuutulauluja youtubesta, kunnes lapsi nukahti syliini. Sekään ei ollut helppoa, mutta ajattelin, että muutos saa lapsen ehkä unohtamaan tavan. Teimme näin parin viikon ajan. Sitten koetettiin taas nukahtaa makkarissa ja se onnnistuikin. Pari kertaa tuli takapakkia ja palattiin muutamaksi päiväksi olkkariin nukahtamaan. Ne kerrat, kun huuto alkoi illalla makkarissa, annoin huutaa, ettei lapsi huomaisi pääsevänsä sieltä huutamalla pois. Seuraavana iltana vasta nukutin jälleen syliin.

 

["äiskä"]

Unilelu kainaloon eikä muita leluja. Ei seurustelua. Rauhoittuminen ja valojen himmennys 0,5 h ennen nukkumaanmenoa. Kunnon rutiinit iltaan. Voisiko koittaa myös siirtää sängyn irti teidän sängystä ja lopettaa sängyn vieressä olo nukahtamisaikaan? Tuollainen pikku muutos voisi ehkä katkaista tuon totutun tavan itkeä.

Nämä minulla tuli mieleen...

 

["jojo"]

Kiva, että pop sai systeemin toimimaan! Minäkin yritin, mutta kiukkuinen tenava viskoi kirjat menemään ja huusi kuin riivattu, jos yritin kertoa sadun. Tein kai jotain väärin, kun huuto alkoi aina vain aikaisemmassa vaiheessa, eli kun ipana hoksasi iltapuuhista, että kohta mennään nukkuman, niin hän alkoi huutaa heti.

 

["ilona"]

Meillä tuo nukkumaanmeno on ollut aina sellaista kausittaista. Välillä menee ihan mielellään nukkumaan, hyräilee itsekseen sängyssä unileluja hiplaten ja nukahtaa itsekseen. Välillä taas on hirveetä huutamista, viskoo tutit lattialle, ei auta silittelyt ja hyräilyt ym. Edellisen huonomman kauden aikana kävin vain aina laittamassa tutin takaisin, sanoin että nyt nukkumaan ja lähdin pois, menin takaisin vasta kun itku yltyi ja toistin saman. En jäänyt lepertelemään. Nyt on sitten taas parempi kausi menossa, nukahtaa itse ilman teatteria. Poika 1v8kk. Päiväuniaikaan ei ole ikinä ollut ongelmia. Olen myös pyrkinyt pitämään iltarutiinit samana ja nukkumaan mennään aina suurinpiirtein samaan aikaan.

 

["pop"]

Sitä itkua ja rääkymistä ei ole syytä huomioida liikaa, siihen suhtaudutaan meillä empatialla, oma ääni pidetään matalana ja turha puhelu pois. Jos meno menee tarpeeksi villiksi, niin on pakko pitää kiinni jottei lapsi satuta itseään tai rikota tavaroita. Aikuisen pitäisi olla empaattisen määrätietoinen siinä mitä tekee, ja olla poikkeamatta siltä polulta: teot puhuvat enemmän kuin sanat, eikä v äsynyttä lasta kannata alkaa "kasvattamaan" sanoin: heitetty kirja menee pois sen kummemmitta koreografioitta, vanhempi jatkaa esim. laulua niin kauan että lapsi nukahtaa ja estää mahdollisimman eleettömästi kaiken täysin mahdottoman käytöksen, laulua keskeyttämättä. Ääni ei kohoa, aikä vauva välttämättä kuule sitä itkunsa läpi, mutta se jatkuu samanlaisena, teki lapsi mitä tahansa. Näin vanhempi ottaa kontrollin tilanteesta, ja lapsi oppii rauhoittumaan kun tietää ettei käytöksellä ole väliä: rakkautta riittää mutta mikään ei ole neuvoteltavissa.

Korostan vielä, että lapsen pitää olla väsynyt, muttei yliväsynyt iltarutiinin alussa.