Lapsi hoitoon!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Olen kyllä sitä mieltä, että eräiden äitien todellakin kannattaisi viedä lapsi hoitoon, vaikka olisivat itse kotona. Näitä näkee leikkipuistossa. Tänäkin aamuna yksi mamma tuli ehkä 4-vuotiaan poikansa kanssa puistoon. Hän kälätti puhelimessa, mussutti pullaa, poltti tupakkaa, ei huomannutkaan lasta, joka tuli häiritsemään (todellakin häiritsemään, komentelemaan, heittelemään hiekkaa vauvan päälle yms) meidän leikkejä ja yksi apaattisena istui keinussa. Sitten kun aloin vähän jututtamaan häntä, niin miten aikuisen huomion tarpeessa hän tuntuikaan olevan, ja leikkikavereiden.

Eli lapsi hoitoon vaan!!! Niin saa äiti keskittyä häntä kiinnostavampiin asioihin.
 
Niin, mut sitten jos itse ymmärtää, ettei ole lapsen leikittäjätyyppiä ja ymmärtää laittaa lapsen jo pienenä hoitoon niin että kaikki on tyytyväisiä: siis äiti käy töissä, lapsi nauttii olostaan hoidossa ja kaikki osaavat nauttia perheen yhteisistä hetkistä iltaisin ja viikonloppuisin. Niin silloin on epäonnistunut ja huono äiti, kun ei hoida lastaan vähintään kolmevuotiaaksi kotona... ja olisi pitänyt olla hankkimatta lapsia ollenkaan. Nih.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huono äiti:

Ei ole huono, musta ainakin olisi tuolle lapselle ollut miljoona kertaa parempi että olisi päässyt päiväkotiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Näin minäkin ajattelin, mutta kyllä siitä huonon äidin leiman saa, kun pistää kymmenkuisensa päiväkotiin täyspäivähoitoon (tein siis itse näin). Ja tyttö saa touhottaa päivät touhujansa, ei oo koskaan perään itkenyt ja minä teen koulutustani vastaavia töitä (että kai yhteiskunnallekin pitäisi olla ratkaisun kannattavin). Mutta se ei erinomaisille kotimammoille käy...
 
No 10-kuinen on vähän eri asia kuin 4/5-vuotias. 10-kuinen ei kaipaa leikittäjää ja leikkikavereita vaan äitiä ja syliä, ja aikaa. Eli sikäli 10-kuisen hoitoon laittaja voi aiheesta pienen piston tuntea sydämessään.
 
Just joo. Et siis ollutkaan sitä mieltä, mitä aloituksessa laitoit. Ja koska sinun lapsellesi on kymmenkuisena ollut äiti ja syli tärkeintä, on taas varmasti kaikki lapset samanlaisia... Ja siis muualle kaipaava äiti on kuitenkin parasta lapselle ekat kolme vuotta?
 
Sanoin vaan, että 10-kuinen ja 4/5-vuotias on eri asia. En ole sitä mieltä, että 10-kuisen olisi hyvä olla tarhassa, vaan ehkä äiti sittenkin voisi tsempata vielä hetken ihan vaan lapsen edun nimissä. Uskon, että useimmille 10-kuisille äiti ja syli olisi tärkeintä. Ei välttämättä 3 ekaa vuotta, mutta ainakin 1.5 vuotta.
 
Niin, tärkeintä on muiden ymmärtää, että sinun ratkaisusi on se paras ja oikein... Lähdenkin tästä potemaan vaatimaasi pistoa sydämessä. Auts.
 
Yhteistyössä