lapsi 4v ja hermostuminen

Olisin kysynyt vinkkejä, miten saatte hillittyä itsenne, jos 4v lapsi saa sinut käytöksellään raivon partaalle...Tätä ei onneksi tapahdu meilläkään kovin usein, mutta riittävästi kuitenkin. T

ulee esm. tilanteita, että lapsi kerhosta tultua jää makaamaan hissiin eikä mukamas jaksa kävellä neljää metriä kotiovelle. Toiset odottavat hissiä enkä minä nyt kanna 4v lasta periaatteesta ellei oikeasti ole hätä (lapsia on useampi). Ongelmallisia kävelytilanteita on muutenkin, häntä pitäisi kantaa. Ei vaan halua kävellä ns.pakollisia autolta kotiin matkoja, vaikka jalat ovat terveet ja jos lähdemme mieluiseen paikkaan esm.kylään niin poika kävelee, suorastaan juoksee.

Päiväunilta herättyään on kiukkuinen ja narisee, kitisee, yrittää pomputtaa, vaikka pitäisi olla virkeä ja hyväntuulinen. Itselläni kiehuu välillä, kun poika huutaa, että "syliin" ja silti narisee.

Tämän tyyliset tilanteet toistavat itseään. Välillä olen aikuinen eli ei mene hermot, mutta välillä olen itsekin kuin 4vuotias ja menen tilanteeseen mukaan. Tiedän, että pitäisi olla aina rauhallinen eikä saa hermostua(näyttää ainakaan lapselle) mutta kun en aina vaan osaa tehdä niin.

Lasketteko te sataan vai miten osaatte olla rauhallisia? Välillä on sellainen inhon tunne, että voi että, onko tuo minun lapsi...Mutta onneksi vielä useimmiten on lämmin tunne. Sitten jos joku kysyy lapseltani, että onko sinulla uusi paita tai vastaavaa, lapsi saattaa vain päristellä tai huutaa: ei saa kysyä. Taitaa olla joku vaihe, kun kunnon käytöstapoja kuitenkin viljellään :/

Toivon hartaasti kommentteja ihmisiltä, joilla samoja tuntemuksia tämän ikäisen lapsen käytöstä kohtaan ja ovat päässeet yli siitä inhon tunteesta.

 

Kysymykseen suora vastaus välillä hermot kestää paremmin, välillä huonommin. Niin ja meillä kuvaamallasi tavalla käyttäytyy neiti 3v, huoh jos sitä kestää vielä 4vuotiaanakin.

 

\

Kysymykseen suora vastaus välillä hermot kestää paremmin, välillä huonommin. Niin ja meillä kuvaamallasi tavalla käyttäytyy neiti 3v, huoh jos sitä kestää vielä 4vuotiaanakin.

Itsekin mietin, kun uhmaiänhän pitäisi jo helpottaa. Ehkä lapset vaan aina ovat omapäisiä..argh. Kiitos vastauksesta :flower:

 

Meillä on myös havaittu moista käytöstä kun poika oli 4-5 v. Joskus meni hermot, joskus ei. Silloin kun ei mennyt niin käytössä oli huumori; käänsin asian hassutteluksi esim. matkin pojan käytöstä, tai sitten näyttelin täysin välinpitämätöntä. Esim. uimahallista ei millään meinannut lähteä pois altailta: neuvottelut päättyivät tuloksettomina joten minäa vaan lähdin pois, sanoin että terve sitten, äiti lähtee nyt! Poika jäi katsomaan perään mutta juoksi aika pian kuitenkin perääni. Tosin protestointi jatkui suihkutiloissa mutta otin taas ihan coolisti enkä huomioinut valituksia. Asiantuntijat eivät tämmöistä "lapsen hylkäämistä" menetelmänä suosittele, mutta konstit on väsyneiltä äideiltä välillä vähissä.. Lohdutukseksi voin kertoa että poika on nyt 5 1/2 v. ja tilanne on nyt ollut n. 4 kk oikein hyvä! Positiivisuutta, huumoria, omatoimisuutta yms. kivaa piirrettä on tullut roimasti esiin! Nyt vasta olen kunnolla alkanut nauttia pojasta todella (jos nyt vauva-aikaa ei huomioida). Taaperosta leikki-ikäiseksi kasvaminen oli yhtä suurta uhmaikää tai muuta kitinää.. Kyllä se siitä teilläkin iloksi muuttuu! :hug:

 

Yritän olla hiljaa.Jos avaan suuni saatan helposti lietsoa itseni ikävään tilaan....kun olen hiljaa ja mietin jotain muuta niin lapsi usein rauhottuu...vastailen vain yhm tms. jos on pakko jotain sanoa.Mut toisaalta ei se lapsikaan mitään kuule/kuuntele kun raivoaa...

 

Kiitos vastauksista. :flower:

 

Minä harkitsin sellaisen vauvan pehmeän purulelun kaulaani sitomista, että sitä voisi sitten purra ja suurimmat kiukut siihen syytää. Sitten rauhallisena lasta ojentamaan.
Ihan tosissani.
Tilanne helpotti ennen kuin ehdin ajatuksen toteuttaa.

 

Minä kanssa välillä ihan vaan ilmoitin, että "heippa, äiti menee nyt" ja useinmiten neiti hetken ihmeteltyään kipasi perään, vaikka sitten maristen... Samoin toisinaan en huomioinut ollenkaan eli annoin kiukutella vieressäni ja katsoin pois päin/jatkoin omia hommiani, lopetti pikkuhiljaa kun ei saanut minusta kiukuttelukaveria. Tämä aika paljon siksi, etten olis päästänyt sammakoita suustani tai polttanut päreitäni! Tehokasta oli myös kiukuttelijan huomion kiinnittäminen johonkin muuhun. Meillä tämän tytön mielialalla on selkeä kytkentä sanontaan: hyvä ruoka, parempi mieli! Eli nälkäisenä tulee ihan tasan varmasti kinaa = äidin laukun kätköistä löytyy aika usein pillimehua, keksiä, banaania yms. mielialaa kohentavaa.

 

No on meilläkin ainakin välillä ihan uskomatonta touhua tytön kanssa (täyttää ens kuussa 4v.).Myönnän,että välillä menetän totaalisesti hermoni,ja välillä korotan ääntä kun ei kerta kaikkiaan mikään mene tytölle jakeluun.Välillä taas kun ei itseä yhtään huvita taistelu niin suljen silmät ja ajattelen jotain ihan muuta kun sitä tilannetta.Ihmettelin myös kuinka kauan tätä "uhmaa" sitten jatkuu,onko tää tämmöstä vielä montakin vuotta :headwall: Tänään pitäis neuvolaan hipsiä,saa nähä mitä kaikkee "kivaa" likka keksii matkalla ja paikanpäällä B) Päiväunia ei meidän likka ole nukkunut enää pariin vuoteen.Sitä on hoitajatkin ihmetelleet,mutta minkäs teet.Hoidossa kun muut nukkuu,niin tyttö kyllä makoilee hiljaa,mutta kattelee vaan ympärillensä,eikä näytä minkäänlaisia väsymisen merkkejä...Yleensä se sitten kostautuu sillä,että iltapäivällä tyttö on väsynyt,tosin sekin menee n.puolessa tunnissa ohi...Mutta tsemiä teille,eiköhän se siitä!

 

Ihanaa huomata että muutkin painii tälläisten ongelmien kanssa. Meillä 4v tyttö ja puolivuotias vauva. Välillä todella palaa hermot tyttöön enkä enää tiedä mitä keinoja keksisin kaikkeen uhmaan ja kiukkuun ja tottelemattomuuteen. Haluaisin niin kovasti jaksaa olla hyvä ja järkevä aikuinen vaikeissa tilanteissa, mutta välillä se ei todellakaan onnistu.