Ei kannata ottaa tuota vakavasti. Keskiverto 4v ei ymmärrä mitä kuoleminen tarkoittaa (se saattaa olla lapsen mielessä esim. sama kuin sairastuminen/loukkaantuminen). Lapsilla ei muutenkaan ole ihan käsitystä siitä, miten toiset kokevat kaikki eri tyyppiset loukkaavat ilmaisut.
Itselleni kun eri pienet lapset ovat joskus sanoneet noin, niin olen reagoinut siihen niin, että olet selittänyt lapselle, että se on erittäin rumasti ja ilkeästi sanottu ja mahdollinen sitä edeltänyt kiva tekeminen on loppunut siihen paikkaan. Sen jälkeen on keskusteltu siitä mitä kuoleminen tarkoittaa. Jos lapsi on myöhemmin sanonut uudestaan niin, niin silloin olen keskustelun lisäksi myös rankaissut siitä puheesta.
Tulee mieleen muutama 3- ja 4-vuotias jotka pitivät sitä vitsinä sanoa toiselle ihmiselle, että "haluaisin että sinä kuolisit". Siis ennen kuin asiaan puututtiin ja siitä keskusteltiin.