Lapsettomuushoidot Taysissa?

Haluaisin tietää miten on muilla mennyt lapsettomuushoidot taysin lapsettomuuspolilla ja miten on hoidot edenneet ja onnistuneet?!

Miten kauan on mennyt että on päässyt hoitoihin ja miksi?
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä Taysin toimintaan. Meillä on yritystä kohta neljä vuotta takana ja viime keväänä kävin huhtikuussa terveyskeskuksessa omalla lääkärillä, joka teki lähetteen Taysiin. Siitä meni n. kuukausi kun meillä sitten 31.5. oli ensimmäinen aika klinikalle. Siellä oli todella mukava henkilökunta ja tuntuivat asiantuntevilta. Ainoana miinuksena se, että siellä on lääkäriajat myöhässä, joten kannattaa todella varata aikaa.
 
Tästä on tuo toinenkin ketju olemassa Taysin asiakkaat.

Mutta lyhyesti. Mulla on todettu PCOS jo vuonna 2003 jolloin olin 26 ja lääkäri kehotti lasten tekoon. Se ei kuitenkaan käynyt miehelleni silloin. Olin varma että jään lapsettomaksi. Lääkäri myös ohjeisti että ko diagnoosin vuoksi ei meidän tarvitse luomusti yrittää kuin ½ vuotta ja voimme hakeutua lapsettomusshoitoihin. Mutta me päädyimme yrittäämään lähes 2 vuotta. Aloitimme yrityksen 2009 toukokuussa. Silloin multa jäi menkat pois pillereiden jälkeen ja kolmen kuukauden päästä menin gynelle. yksityisgyne kirjoitti Terolutit ja kehotti jonkin aikaa kokeilemaan niillä ja palata jos ei onnistu.

Yritystä Terojen kanssa. sitten mulle tuli vatsakipuja ja jouduin tayysiin naistentautien polille. Todettiin kystan repeämä joka vuoti sisälle. Siitä sitten tarkastuskäynti ja sillä kerralla sain lähetteen lapsettomuuspolille lähete saatiin siis 2010 syksyllä. Keväällä 2011 saimme kutsun polille. Mutta mies ei ollut valmis lähtemään kuitenkaan. Tällä aikaa yksityisgynen määräämiä Clomifeja söin 6 kk. Sitten syksylle sovittiin taysiin uusi aika ja mentiin. Samana aamuna tein plussan raskaustestiin. Luomukierto heti clomien jälkeen. Taysissa ottivat kuitenkin asiakkaaksi.

Tuo raskaus meni kesken 8+ ja sitten poli hoiti jälkitarkastuksen. Sitten tehtiin tutkimuksia syistä joka johtaa lapsettomuuteemme. Tämä siis joulukuussa 2011. Helmikuussa 2012 aloitimme ensimmäisen ovulatioinduktion. Helmikuussa siksi että keskenmenosta toipuminen vei aikaa ja sitten tammikuussa minulla oli luomusti kemiallinen raskaus.

Kolmas ovulaationinduktio toi plussan toukokussa 2012. Tosin tämä raskaus meni kesken viikko siiten eli rv 15+2. Nyt kohtu on tyhjennetty taysissa (lääkkeellisesti) ja odotan jälkitarkastusta, joka on lapsettomuuspolilla taas. Ja silloin myös suunnitellaan miten hoitoja tullaan jatkamaan.

Meillä ei siis tutkittu kuin mun verikokeet ja miehen sperma. spontaanin raskauden vuoksi ei tarvinnut muita tutkia.Se on myös vaikuttanut siihen että olemme aika kevyellä hoidolla menneet ja osittain onnistuneet. Nyt kuitenkin saattaa olla että siirrymme suoraan IVF:ään. Mutta se selviää syyskuussa.

Meillä siis kaikki on hoitunut ns. virallisissa rajoissa, itse halusimme sitä ensimmäistä käyntiä siirtää. Nyt tuntuu että kaikki etenee tosi nopeasti kun asiakkaaksi on päässyt. Mennään ihan kiertojen tahdissa.

Tuosta että ajat ei pidä paikkaansa. Se on totta. Joskus pitää, joskus ei. Myös siihen kannattaa varautua että joka kerta voi olla eri lääkäri tai erikoistuva lääkäri. Lisäksi paikalla voi olla kandeja, mutta heitähän ei ole pakko hyväksyä paikalle, jos kokee että haluaa enemmän yksityisyyttä. Olen ollut tosi tyytyväinen taysiin.
 

Yhteistyössä