Reason ensinnäkin suuret pahoittelut keskenmenosta! Vertaistuki tässä asiassa on äärimmäisen tärkeää...
Oma tilanne on se, että viime keväänä 2ivf:n pas:sta raskauduin (hoidosta saimme siis tasan kaksi alkiota) ja sain keskenmenon 10+5. Tai silloin siis huomattiin että raskaus oli mennyt kesken ennen viikkoa 8. Koska hoidot oli tuossa vaiheessa kestänyt jo 2 vuotta (ja sitä ennen yrittämistä vuosi ja tutkimukset + jono vuoden) niin romahdin ihan kokonaan. Olin sairaslomalla jonkun aikaa ja kävin terapeutilla muutaman kuukauden ajan. Pikkuhiljaa päivä kerrallaan asiasta pääsi jollain tavalla yli, mutta mielessä se on useasti. Tällä hetkellä tilanne että 3ivf:n tuoresiirrosta raskauduin ja menossa on 12+6. Joka ikinen päivä pelkään että menetän tämänkin eikä siinä auta vaikka kuinka lääkärissä tai neuvolassa sanotaan että hyvältä näyttää, etenkin kun kahdesti istukasta on vuotanut verta ja istukassa on näkynyt "repeytymä" ja olen joutunut käymään päivystyksessä ultrissa.. Toisaalta se tieto ettei itse voi keskenmenolle yhtään mitään eikä kukaan tai mikään voi tehdä mitään mitään jos keskenmeno tulee tuo tunteen ettei se ole omissa käsissä, toisaalta se tuo elämän raadollisuuden ihan silmien eteen eikä se ole kaunista..
En siis voi sanoa Reason muuta kuin pahoitteluni ja voimia ja päivä kerrallaan, ja ehkäpä sen suurimman surun keskellä hetki kerrallaan. Itselleni kyllä mitkään pahoittelut tai neuvot eivät tuoneet helpotusta asiaan, piti itse löytää se oma keino surra ja piti saada aikaa surra..
