Lapsettomuushoidot ja masennus

Kaipaisin kovasti vertaistukea muista masentuneista lapsettomista.
En jaksa! Haluan kuulla, että toivoa vielä on, vaikka en sitä tällä hetkellä itse uskokaan...

Olemme yrittääneet saada lasta vuodesta 2005. Viisi vuotta siis kohta jo täynnä. Hoitoihin päästiin älyttömien paperisotkujen ja lääkärien mokailujen takia vasta 2 vuotta sitten. Kesäkuussa -09 tehtiin ensimmäinen punktio, kaikki näytti hyvältä...
Syksyllä sairastuin masennukseen...tai todennäköisesti olin ollut masentunut jo paljon pidempäänkin, mutta en tajunnut aiemmin pyytää apua. Nyt taistelen masennuksen ja lapsettomuuden kanssa ja voimat alkavat loppua. Neljä alkionsiirtoa on takana...0 plussaa... Kummastakaan ei olla löydetty mitään fyysistä vikaa, ja alkiotkin olivat "priimatavaraa", joten todennäköisesti syypää olen minä jatkuvan stressini ja masentuneisuuteni kanssa. :'(
Varsinainen noidankehä...en voi saada lasta koska olen masentunut, masennun, koska en voi saada lasta...
Mieheni, ystäväni ja sukulaiseni ovat kaikki tukenani, mutta olen järjettömän huono pyytämään apua tai edes kertomaan, miten pahalta tuntuu. En halua pilata muiden päivää itkeskelylläni. Käyn juttelemassa säännöllisesti mielenterveydessä ja jouduin jopa käyttämään lievää lääkitystä vähän aikaa. Mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan... Yritän pinnistellä ja jaksaa, en pelkästään itseni, vaan myös mieheni ja toiveissa olevan vauvani takia, mutta tunnen vain olevani niin yksin, turha ja toivoton...

 

:hug: Itse sain esikoisen neljän vuoden odottelun jälkeen. Toinen lapseni syntyi ja menehtyi. Kolmas on yksivuotias. En osaa auttaa sinua, mutta kirjoitit niin koskettavasti, että oli kommentoitava. Asioista puhuminen on varmasti oikea ratkaisu. Toivon sydämestäni, että saat vielä lapsen. :hug:

 

Minulla sama tilanne, paitsi lapsettomuutta takana "vasta" vuosi. Laita yksityisviestiä jos haluat jutella

 

Halla :hug: Tuttuja ajatuksia. Laitoin sulle yv:tä.

 

samassa jamassa täälläkin.. 4v8kk yritetty, 7eri hoitokerrasta yksi +, joka meni kesken viikon sisään testauksesta.en kykene tapaamaan ystäviäni, jotka ovat raskaana ja muutenkin olen eristäytynyt lähes kokonaan sosiaalisesta elämästä. olen nyt sairaslomalla keskivaikean masennuksen vuoksi. käyn terapiassa. en ole vielä huolinut lääkkeitä, joita ttarjottiin, koska haluan hoitaa viimeisen PAS hoidon altapois. jo kulunut viikko poissa töistä ja ihmisten ilmoita on auttanut jatkuvaan itkemiseen, ja pusertava tunne rinnassa on lieventynyt.en vain pääse eroon siitä ajatuksesta, että miten meille ei suoda normaalia(?) perhe elämää.. minulla ei siis ole antaa minkäänlaisia neuvoja, mutta et ole halla32 yksin tunteinesi ja ajatuksinesi.

 

Halaus teille kaikille :hug:
Minulla myös masennuksen oireita havaittavissa. Jotkut päivät ovat helpompia kuin toiset, mutta on paljon päiviä, jolloin suren sitä ettemme saa lasta. Kaikki masennukseni liittyy pelkästään lapsettomuutteen. Myös minä olen alkanut eristäytymään, sillä lähipiirissäni alkaa olla vain muutamia, joille ei lapsia ole vielä tullut. En vain pysty kohtaamaan näitä onnellisia perheitä, kun näen niin selvästi mitä minulta puuttuu.

Meillä on takana yrirtystä kaksi vuotta ja kaksi keskenmenoa ihan alkuviikoilla, toinen oli tuulimuna ja luultavasti myös toinen. Masentaa kun joudumme odottamaan kevääseen asti seuraavaa hoitoa. Haluaisin ne pois päiväjärjestyksestä, että pääsen elämässä eteenpäin. Vielä on jaksettava yrittää uskoa tulevaan onneen, vaikka se on vaikeaa.

Masentaa myös se, kun näkee, että ystävät ei ymmärrä suruani. Kovin vaikea on saada tukea tähän asiaan loukkaamatta kuitenkin lapsiperheitä. Olen miettinyt terapiaan siirtymistä. Lääkärini julkisella lupasi yrittää edesauttaa asiaa, kun aloin käynnillä itkemään, kun hoitoamme siirrettiin kovien jonojen takia. Minun säkälläni psykologi on sitä mieltä, ette hoitoa ei meille vielä kannata tehdä, kun olen henkisesti niin rikki.

Tällaista täällä. Toivottavasti kevätaurinko tuo mukanaan valon meidänkin elämään.

 

Oon kai sitten eristäytyny jo aikaa sitten. En käy töissä eikä aikoihin oo kiinnostanu hakeekaan kun on paljo helpompaa jäädä vaan kotiin. Miks menisin kiduttaan itteeni jollain mahdollisilla pallomaha-työkavereilla..

Takana kohta 4v. turhaa yritystä, 2 ivf -tuoresiirtoo, ja pari kertaa erottukin tän takia.
Ei aavistustakaan mitä sitten jollei tästä tuu koskaan mitään. Kai sitä tuntus sit jo et ois helpompaa kuolla kun kitua. Kellekään ei oo iloo tälläsestä katkerasta maholehmästä.

 

Voi, miten mieltä lämmittikään kaikki vastauksenne...vaikka sydäntäraastavia viestejänne lukiessa itku tulikin... Jotenkin on vain niin paljon helpompaa olla, kun tietää, ettei ole yksin!

Pampolina: Viestisi lämmitti mieltä! Kiitos! :hug: On ihanaa, kun ihmisest jaksavat välittää omien murheidensa keskellä. Olen äärimmäisen pahoillani toisen lapsesi kuolemasta. Voin vain kuvitella, miten kauheaa sen on täytynyt olla. Mutta sinä selvisit siitä! Se tuo toivoa. Olen myös ihan vilpittömästi todella onnellinen siitä, että olet saanut lapsia! Ihanaa! =) :flower:

Moonbride: "Vasta" vuosi on sinulle kuitenkin JO vuosi. Ja se on vuosi liian pitkään! Ei surun ja kaipauksen määrää voi mitata ajassa. Sinulla on yhtä suuri oikeus olla surullinen kuin niillä, jotka ovat yrittäneet vuosikausia. Onnea yrityksiin! =)

Iines: Kiitos! Vastaan yv:iin.

anselma, Tytti ja risupesä: Kaikki kuulostaa niin tutulta. Keskenmenoja en ole itse kokenut, joten en osaa sanoa, miltä se tuntuu...aika lohduttomalta varmaan... Toivon itse, että saisin edes plussan, että saisin tietää, että edes voin tulla raskaaksi. En osaa edes ajatella nyt sen pidemmälle. Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet lapsettomuutta eivät voi ymmärtää mitä se tuntuu. Kaikki käsittävät, miten kauheaa on menettää lapsi, mutta on liian vaikea ymmärtää sitä kipua ja surua, kun menettää lapsen jota ei vielä ole olemassakaan. Sitä ei voi haudata...eikä surulle ole sanoja eikä samanlaista "oikeutta"...
Voimia teille kaikille! :hug: :hug: :hug: Te annoitte sitä minulle!