Moikka, olisin halukas tunkeutumaan tähän ketjuun 
Eli meidän taustoja: Ole 36 vuotias nainen. Minulla on yksi kohta 8 vuotias lapsi edesmenneen mieheni kanssa. Tyttäremme sai alkunsa ensimmäisestä IVF-hoidosta vuonna 2007. Tuolloin ei varsinaista vikaa löydetty minusta eikä miehestäni. Oma kiertoni ollut mitä sattuu tyttäreni syntymään saakka, jonka jälkeen se tasoittui kellon tarkaksi. Mieheni kuoli 2012. Nyt olen 2 vuotta elänyt uutta elämää uudessa parisuhteessa ja nyt 1,5 vuoden ajan on lapsi saanut tulla jos on tullakseen, vaikka takaraivossa tiesin ettei niin tule tapahtumaan. Nyt viime lokakuussa hakeuduin yksityiselle gynelle hakemaan lähetettä hoitoihin. Gyne sattui olemaan yksityisen lapsettomuusklinikan lääkäri ja nyt olen sitten käynyt hänellä. Nyt on neljäs kierto Clomi-Pregnyl yhdistelmää menossa. Nyt olen saanut lähetteen julkiselle puolelle ja toivon että siellä sitten jossain kohtaa historiani takia voitaisiin suunnata suoraan IVF:ään, koska tuntuu ettei insseistä ole mitään hyötyä. Edellisellä kierrolla niitä tehtiin 3 ja todettiin että annetaan olla ja siirrytään IVF:ään. Josta sitten tärppäsi.
Tuntuu vain siltä että tällä kertaa kaikki tuntuu sata kertaa pahemmalta kuin viimeksi, silloin olin nuori ja luotto siihen että onnistutaan oli suuri. Nyt toivoo joka kuukausi, aina pettyen, vaikka tietää ettei mitään kuitenkaan tule tapahtumaan ilman isoja apuja. Tuntuu että ympärillä kaikki raskautuu ja saa lapsia. Tällä kertaa otan sen todella raskaasti ajoittain. Sitten taas kun ollaan siinä kierron puolessa välissä, niin olo on luottavainen. Voi tätä naisena oloa.
Onhan minulla (meillä) tyttäreni jo ilonamme. Mutta toisen kaipuu on suuri, eikä sitä vähennä se, että nykyisellä miehelläni ei ole omia lapsia ja ne hänelle soisin. Vaikka he tyttäreni kanssa lähentyvät koko ajan ja tyttäreni pitää häntä omin sanoin puoli-isänään.
Tsemppiä kaikille tämän ketjun jäsenille tulevaan.
Eli meidän taustoja: Ole 36 vuotias nainen. Minulla on yksi kohta 8 vuotias lapsi edesmenneen mieheni kanssa. Tyttäremme sai alkunsa ensimmäisestä IVF-hoidosta vuonna 2007. Tuolloin ei varsinaista vikaa löydetty minusta eikä miehestäni. Oma kiertoni ollut mitä sattuu tyttäreni syntymään saakka, jonka jälkeen se tasoittui kellon tarkaksi. Mieheni kuoli 2012. Nyt olen 2 vuotta elänyt uutta elämää uudessa parisuhteessa ja nyt 1,5 vuoden ajan on lapsi saanut tulla jos on tullakseen, vaikka takaraivossa tiesin ettei niin tule tapahtumaan. Nyt viime lokakuussa hakeuduin yksityiselle gynelle hakemaan lähetettä hoitoihin. Gyne sattui olemaan yksityisen lapsettomuusklinikan lääkäri ja nyt olen sitten käynyt hänellä. Nyt on neljäs kierto Clomi-Pregnyl yhdistelmää menossa. Nyt olen saanut lähetteen julkiselle puolelle ja toivon että siellä sitten jossain kohtaa historiani takia voitaisiin suunnata suoraan IVF:ään, koska tuntuu ettei insseistä ole mitään hyötyä. Edellisellä kierrolla niitä tehtiin 3 ja todettiin että annetaan olla ja siirrytään IVF:ään. Josta sitten tärppäsi.
Tuntuu vain siltä että tällä kertaa kaikki tuntuu sata kertaa pahemmalta kuin viimeksi, silloin olin nuori ja luotto siihen että onnistutaan oli suuri. Nyt toivoo joka kuukausi, aina pettyen, vaikka tietää ettei mitään kuitenkaan tule tapahtumaan ilman isoja apuja. Tuntuu että ympärillä kaikki raskautuu ja saa lapsia. Tällä kertaa otan sen todella raskaasti ajoittain. Sitten taas kun ollaan siinä kierron puolessa välissä, niin olo on luottavainen. Voi tätä naisena oloa.
Onhan minulla (meillä) tyttäreni jo ilonamme. Mutta toisen kaipuu on suuri, eikä sitä vähennä se, että nykyisellä miehelläni ei ole omia lapsia ja ne hänelle soisin. Vaikka he tyttäreni kanssa lähentyvät koko ajan ja tyttäreni pitää häntä omin sanoin puoli-isänään.
Tsemppiä kaikille tämän ketjun jäsenille tulevaan.