Lapsettomuushoidoissa olevat

Oliko myös työantajasi tietoinen missä kävit? Koen tosi vaikeaksi juurikin tuon 2-vuorotyön ohella käymisen sekä vkl ollaan monesti töissä, joka kyllä saattaisi mahdollistaa et hoitopäivän voisi olla vp. Työvuorot tiedetään useamman viikon ajalta. Kukaan ei koskaan oikein ole innokas vuoron vaihtaja.
Itse olen parhaillaan hoidoissa ja olen kertonut omalle esihenkilölleni tilanteesta, sillä en halunnut keksiä syitä poissaoloilleni. Omalla kohdalla sain ymmärtävän vastaanoton ja olen pystynyt järjestämään hänen kanssaan poissaolot vaivatta. Itselläni reissut ottavat pari/kolme tuntia ja olen saanut näistä palkankin.
 
  • Tykkää
Reactions: heltsuli
Hei
Tuun nyt tänne kyselemään jotta saisin jonkunlaisen mielenrauhan. Te jotka käytte lapsettomuushoidoissa toisella paikkakunnalla, miten hoidatte poissaolonne työpaikalta? Oletteko päivän palkattomalla, teettekö työpäivän sisään vai saikutatteko? Käytättekö lomapäivän? Onko mahdollisuutta saada hoidoista joku lappu joka oikeuttaa päivän palkkaan? Oletteko kertoneet esimiehellenne tilanteen jotta ymmärtäisi mahdolliset poissaolot?
En käy kaukana, mutta olen parhaani mukaan suunnitellut työvuorot etukäteen sopiviksi. Kolmivuorotyö antaa mahdollisuuksia eli ilta/yö/vapaata mahdollisimman paljon sille viikolle, kun ovulaatio lähellä. Onneksi oma kierto on ollut yleensä säännöllinen niin helpottaa etukäteen työvuorojen suunnittelua.
Jos tulisi jotain yllättävää muutosta niin yrittäisin varmaan ensin vaihtaa vuoroa työkaverin kanssa, koska en haluaisi esimiehelle kertoa hoidoista.

Todella vaikea tilanne olisi itsellenikin jos pitäisi kauempana asioida ja ottaa koko työpäivä vapaaksi 🤔 Pyytäisin varmaan silloin palkatonta tai lomapäivää käytettäväksi, mutta kuinka se käytännössä toimisi nopealla aikataululla..
Onko jollakin tietoa voiko esimies esimerkiksi kieltäytyä palkattomasta tai lomapäivän käytöstä juuri silloin ja kuinka silloin toimitaan?
Tarve olisi kuitenkin "pakollinen" poliklinikalla/lääkärissä asiointi jota ei varmaan voi kieltää?
 
Periaatteessa lääkäriin pitäisi päästää. Täytyy muistaa, että hoidot ovat palkattomia lain mukaan, mutta joku muu dg antaa sairaslomapalkan punktio aikana. Itse jännitin hyväksyykö oma työterveys saikkulappua, mutta onneksi meni läpi. Kannattaa puhua siellä töissä esihenkilön kanssa. Keskustelun leviäminen on sitten huonoa mainetta firmalta ja luottari asia.
 
Täällä meni valitettavasti raskaus kesken, sinäänsä ei yllätys tämän ikäisellä mutta toki iso pettymys.
Nyt vain hirvittää että kohtu ei tyhjene. Niukka vuoto alkoi reilu viikko positiivisen testin jälkeen, mutta raskaustestissä viiva vahvistui kuitenkin koko ajan monta päivää vuodon alkamisen jälkeen. Kävin lopulta verikokeissa kaksi kertaa, mutta hcg nousi vain hyvin vähän, joten jätin Cyclogestit pois. Raskaustesti on kyllä alkanut haalistua nopeasti viikonloppuna, mutta vuoto on edelleen todella niukkaa eikä kipuja ole ollut. Niukan vuodon aikana tuli pieniä hyytymiä melkein koko ajan, että limakalvo on hyvinkin voinut vuotaa pois pikkuhiljaa, mutta testin haalistumisen aikana ei ole tullut kuin kirkasta verta ja sitäkin hyvin vähän.
Voi harmi! ❤ täällä pidin varpaitakin pystyssä, että pysyisi.
Oma tuoresiirto ei tuonut edes plussaa mittariin.
 
  • Tykkää
Reactions: IhmettäOdottava79
Hiljais eloa, mut nyt on pakko tulla kyselemään. Loppu kierron verikokeet häämöttää ovella ja niin myös flunssa. Kuumetta ei vielä ole, mut luulen että saan myös sen kun puolisolla oli vaikka kuinka yritin häntä karttaa ja sekä siirryin toiseen huoneeseen nukkumaan. 😔 Luulen ja uskon et verikokeet ovat ehdottoman tärkeät lapsettomuushoitojen vuoksi, kerta kun lääkäri halusi loppukierrolle kokeet. Ehkä jos jätän ne väliin niin hoitoon pääsy viivästyy. Kysymys kuuluu jos saan kuumeen, voinko käydä verikokeissa? Vaikuttaako esim. tuloksiin yms?
 
Nyt on jännää. Hymynaama tuli, mutta tuliko liian myöhään.. jos kaikki menee hyvin niin viimeistään pe olisi siirto. Riippuu nyt mitä klinikka sanoo.
MInkä ikäinen alkio teille siirretään? Siirtoaikahan määräytyy niin, että ovisplussaa ei lasketa alkion ikään, vaan seuraavasta päivästä lasketaan ja toki lisätään vielä mahdollinen sulatus, joka monesti lisää sen yhden päivän. Meillä siiretään 2vrk ikäinen alkio joka otetaan sulamaan/kasvamaan tänään ja siirto tapahtuu huomenna(ovisplussa tuli lauantaina), kun alkio on 3vrk ikäinen. Ja toivottavasti selviää sulatuksesta 🥺
 
  • Tykkää
Reactions: NewYork
Hiljais eloa, mut nyt on pakko tulla kyselemään. Loppu kierron verikokeet häämöttää ovella ja niin myös flunssa. Kuumetta ei vielä ole, mut luulen että saan myös sen kun puolisolla oli vaikka kuinka yritin häntä karttaa ja sekä siirryin toiseen huoneeseen nukkumaan. Luulen ja uskon et verikokeet ovat ehdottoman tärkeät lapsettomuushoitojen vuoksi, kerta kun lääkäri halusi loppukierrolle kokeet. Ehkä jos jätän ne väliin niin hoitoon pääsy viivästyy. Kysymys kuuluu jos saan kuumeen, voinko käydä verikokeissa? Vaikuttaako esim. tuloksiin yms?
En tiedä vaikuttaako kuume/sairaana olo kokeiden tuloksiin, mutta ei varmaan taudissa kannata lähteä labraan mummoja ja pappoja sairastuttamaan 🤔🙂
 
MInkä ikäinen alkio teille siirretään? Siirtoaikahan määräytyy niin, että ovisplussaa ei lasketa alkion ikään, vaan seuraavasta päivästä lasketaan ja toki lisätään vielä mahdollinen sulatus, joka monesti lisää sen yhden päivän. Meillä siiretään 2vrk ikäinen alkio joka otetaan sulamaan/kasvamaan tänään ja siirto tapahtuu huomenna(ovisplussa tuli lauantaina), kun alkio on 3vrk ikäinen. Ja toivottavasti selviää sulatuksesta
Puhuin juuri klinikan kanssa ja perjantai varmistui siirtopäiväksi, 3päivän ikäinen alkio siis kyseessä. 🥰
 
  • Rakkaus
Reactions: Samppa40
Kahden (ilmeisen virheellisen) herkkään raskaustestiin piirtyneen haalean plussan jälkeen PC näyttää toista päivää negatiivista. Lopetin tukilääkityksen. Turha sitä on viralliseen testipäivään jatkaa, sillä raskaus on kyllä aina näkynyt jo ajoissa. Tänään jo DPO 11. Harmi, mutta niin odotettavaa, ettei tätä kannata edes surra.
 
Kahden (ilmeisen virheellisen) herkkään raskaustestiin piirtyneen haalean plussan jälkeen PC näyttää toista päivää negatiivista. Lopetin tukilääkityksen. Turha sitä on viralliseen testipäivään jatkaa, sillä raskaus on kyllä aina näkynyt jo ajoissa. Tänään jo DPO 11. Harmi, mutta niin odotettavaa, ettei tätä kannata edes surra.
Olen pahoillani 😪 onko teillä aikomus lähteä uusiin hoitoihin? Jäikö teillä alkioita pakkaseen?

Mulla on kerran käynyt niin että kun testasin varhain, niin tuli haamulainen testiin. Testasin seuraavana päivänä uudellee niin ei näkynyt mitään.. no luovutin. Sitten ei alkanut menkkoja kuulumaan niin olinkin raskaana..toki päättyi kkm, mutta näin tapahtui.

Mietin että joskus raskaus oikeasti näkyy vasta n.dpo14 tai myöhempään.. 🙏
 
Olen pahoillani onko teillä aikomus lähteä uusiin hoitoihin? Jäikö teillä alkioita pakkaseen?

Mulla on kerran käynyt niin että kun testasin varhain, niin tuli haamulainen testiin. Testasin seuraavana päivänä uudellee niin ei näkynyt mitään.. no luovutin. Sitten ei alkanut menkkoja kuulumaan niin olinkin raskaana..toki päättyi kkm, mutta näin tapahtui.

Mietin että joskus raskaus oikeasti näkyy vasta n.dpo14 tai myöhempään..
Olen ollut raskaana 6 kertaa. Kaikki ovat näkyneen 3+1/3+2 alkaen. Vuoto alkoi myös juuri ja ihan ajallaan 27 päivää edellisestä sikäli, että lääkkeellisestihän siirrettiin ovulaatiota tässä kierrossa nyt 2 päivää myöhemmäksi. Joten ei tässä ole mitään toivoa muusta tuloksesta.

Jatketaan 3 kuukautta jäljellä olevilla Letroilla ja samalla aletaan edistää lahjasoluhoitopolkua.
 
  • Tykkää
Reactions: Samppa40
Olen ollut raskaana 6 kertaa. Kaikki ovat näkyneen 3+1/3+2 alkaen. Vuoto alkoi myös juuri ja ihan ajallaan 27 päivää edellisestä sikäli, että lääkkeellisestihän siirrettiin ovulaatiota tässä kierrossa nyt 2 päivää myöhemmäksi. Joten ei tässä ole mitään toivoa muusta tuloksesta.

Jatketaan 3 kuukautta jäljellä olevilla Letroilla ja samalla aletaan edistää lahjasoluhoitopolkua.
Kovasti onnea tulevaan. Meillä loppuu lahjasoluhoidot huomenna.
 
Maltan mieleni ensi viikonloppuun. La r-testipäivä

Onko ilmaantunut mitään oireita?

Mulla ei oo mitään oireita..ei edes lääkityksestä tissit kipeänä..
Mulla ei vielä ole mitään tuntemuksia. Liian aikaista vielä. Ehkä ensi viikon alusta voisi kuvitella jotain jo tulevan jos tulee. Oma testipäivä on vasta noin 2vkon kuluttua. Vähän nuo lääkkeet nippailee, tosin puolikas cyclogest aamuin illoin. Toivotaan parasta ❤💪🏻
 
  • Tykkää
Reactions: Samppa40
Mulla ei vielä ole mitään tuntemuksia. Liian aikaista vielä. Ehkä ensi viikon alusta voisi kuvitella jotain jo tulevan jos tulee. Oma testipäivä on vasta noin 2vkon kuluttua. Vähän nuo lääkkeet nippailee, tosin puolikas cyclogest aamuin illoin. Toivotaan parasta
Moikka! Kuinkas jakselet? Onko oireita ilmaantunut?

Itsellä ei oo kyllä mitään. No, yöllä heräsin monta kertaa kun olin ihan horkkajäässä, mut tiiäppä tuota mistä johtuu 🤔

Ei oo rinnoissakaan tuntemuksia, mitkä on aina olleet ennen jotenkin erilaiset kun on pos.testi tullut.. eli tunne ettei oo tärpännyt on vahva 😑
 
Moikka! Kuinkas jakselet? Onko oireita ilmaantunut?

Itsellä ei oo kyllä mitään. No, yöllä heräsin monta kertaa kun olin ihan horkkajäässä, mut tiiäppä tuota mistä johtuu

Ei oo rinnoissakaan tuntemuksia, mitkä on aina olleet ennen jotenkin erilaiset kun on pos.testi tullut.. eli tunne ettei oo tärpännyt on vahva
Hellou!
Täällä on myös kärsitty kylmästä, itse vedän johtopäätöksen siihen etten vaan siedä talvea. 😅 Viime yönä oli 2peittoa päällä, kun tuntui jäätyvän. En tiedä mikä oire tuo on..?
Ei täällä kauheasti ole oireita, nippailua lähinnä. Ehkä lääkitys mikä aiheuttaa ne tuntemukset 🤷🏼‍♀️ rinnoissa ei ole vielä miltään.

Täällä edetään 3dp3dt ajankohtaa. Pitäiskö tässä kohtaa jo tuntua?? Help!
 

Yhteistyössä