Hyvää äitienpäivää kaikille!!! Mun pojat (=mies, vauva ja koiruus) toivat mulle aamupalan sämpylällä, jugurtilla, mehulla, kahvilla ja kakulla sänkyyn ja sain sellasen Tarinakorun kaulakorun jonka nimi on syli. Hopeinen ketju jossa on riipus ja siinä riipuksessa kuvattuna vauvan pää. Kaunis on. Lisäksi sain vauvalahjana ja yhdistettynä synttärilahjana sellaisen kultaisen "amuletin" mun rannekoruun johon oon kerännyt "maskotteja", sellaisen kultaisen vauvanvaunu"amuletin"´nyt sitten sain pojan syntymän johdosta <3.
Imetys en mäkään siitä mitään äitiyden mittaria tee. Mulla oli alku tosi tosi tosi hankalaa siinä imetyksessä kun maito pakkautui rintoihin ja rinnat oli sit liian kovat. Poju ei saanut kunnolla kiinni nännistä, eikä näinollen maitoa. Syöttöpunnitukset sairaalassa oli kovin usein 0g ja multa pääsi itku. Viimeisenä sairaalayönä sitten kokeiltiin rintakumilla ja se onnistui. Nyt onneksi olen päässyt jo siitäkin eroon onneks. Onhan se helpointa kun on aina maitobaari mukana, maito sopivan lämmintä jne. Mut onhan tää osittain rasittavaakin ku koko ajan on joka paikka maidossa ja tissit pistelee ja on kivikovat ku on liian täynnä jne jne. Mut mä koitan tisulla mennä muutamia kuukausia ainakin ihan kokonaan. Ei olla korviketta viel jouduttu antaan ku maitoa tulee aika reilusti. Oon varmaan yli litran saanut pakkaseenkin jo. Ja tosiaan mulle tuo ei ainakaan o mikään äitiyden mittari, todellakaan.
Meillä mies jo puhuu että koska pienelle tehtäisiin pikkusisarusta
. Juu ei ihan vielä. En o uskaltautunut vielä seksiä harrasteleenkaan... miten te muut ootte uskaltaneet synnytyksen jälkeen? Tuntuu että tuo alakerta alkaa oleen jo ihan kunnossa, mutta tosiaalta en sitten kuitenkaan tiiä että mahtaisko sitä uskaltaa vielä. Jälkivuoto alkaa oleen aika loppu. Mut jotenkin tuntuu ku olis ihan eka kerta sen seksin kanssa
. Ja pitäis tosiaan olla sit rauhallinen hetki ja niin että vauva ainakin on umpiunessa, että pystyy rauhassa keskittyyn siihen hommaan.
Siitä oon yllättynyt kyllä että synnytys meni mun osalta niinkin hyvin kun meni. Mä pelkäsin sitä NIIN paljon ja siitä jäi kuitenkin tosi positiivinen kuva. Aamullahan mulla meni lapsivedet 6.30. Soitin synnärille ja sanottiin että 15 aikaan viimeistään pitäis mennä sairalaaan. Ja aiemmin jos alkaa supisteleen. Sit soitin miehelle ja se kyseli että mitenkäs kauan hän voi töissä olla. aattelin että ihan rauhassa vaan, vaikka puoleen päivään. Mut pomonsa oli sit lähettänyt kuitenkin heti kotiin
Ja hyvä niin. Suppari alko sit joskus 8 aikaan ja tuntu melko lieviltä vielä, mut kuitenkin olo ei ollut kovin mukava. Sit jostain syystä kävi niin että en nähnyt lukee yhtään mitään. Silmiin tuli jotain ihme kuviota, eikä lukemisesta tullut mtiään. Koitettiin meinaan ohjekirjan kanssa turvakaukaloa asentaa autoon. kun vasta saatiin se ke iltana. Meni vähän tiukille. Soittelin sit synnärille, ja ne sano et lähtekää tuleen vaan sinne päin. Siinä viaheessa sit supistelikin jo n.7min välein ja alko tulla napakoimmiksi ne supparit. Vettä liritteli edelleen pikkuhiljaa ja autonpenkki sit vuorattiin pyyhkeillä ja muovipusseilla ettei koko auto menis sotkuun. Ja eikun menoks.
sairaalassa en vielä ollut kun 1,5sormelle auki ja kaulaa vielä vähän jäljellä. Suppari alko napakoitumaan ja sain kipupiikin, olikohan ollut Litalginia reiteen. mun paras kaveri oli kätilönä ja luotto häneen oli ihan 100%. Istuskelin keinutuolissa ja kattelin ku supparit alko käyrässä meneen 80kohdille jo. Sit menin suihkuun pallon päälle ja se jeesailikin vähän aikaa. Sit sain vielä yhden kipupiikin ja olikin aika siirtyä saliin. Pääsin siellä sit heti ammeeseen. Mies tarjoili mulle sinne juotavaa ja kylmää pyyhettä.
Mulla pahimmat hetket koko synnytyksessä oli 1,5cm --> 3cm kun olin ammeessa. Supparit voimistui ihan sikana sillon. Sit sain epiduraalin ja istuin pallon päällä tosi kauan. koko synnytyksen kesto oli 8,5h kun säännölliset, alle 5min supparit merkittiin alkaneeks 13,30 ja poika syntyi 22,01. Sain epiduraalin joskus 18 aikaan ja sitä lisättiin parikin kertaa. Viimeiseksi vielä kun olin auki 8,5cm. Ponnistusvaiheessa en suppareita tuntenut kun pienen pienenä paineena. Ja jotenkin osasin vaan ponnistaa vaikka en niin älytöntä painetta tuntenutkaan. Kipeintä teki siinä vaiheessa kun pää alkoi tosissaan tulla ulos ja kätilö joutui vähän "venyttelemään" tietä vauvalle, sormillaan. Sillon tuntu että perkele, mä ratkeen. Mut onneks se ei kauaa kestänyt. Ja epparia ei tosiaan tarvinut tehdä. Kätilöt aina sano että jos yhtään kahden ponnistuksen jälkeen tuntuu supistusta, ni ponnista vielä kolmas kerta. No harvoinpa enää siinä vaiheessa supisti, mut mä päätin ponnistaa kuitenkin ku aattelin että nopeemminhan on sitten ohi.
Ja onneks se ponnistusvaihe ei enempää kun sen 26min kestänytkään. Ja olin omasta mielestäni reippaampi kun olisin uskonut. Koko synnytyksen ajan. Siinä vaiheessa aloin olla vähän hysteerinen ku ammeesta nousin, ja ennekun sain sen puudutuksen. Mut ilokaasua nappailin siinäkin vaiheessa ja aattelin vaan että kohta helpottaa.
Ponnistusvaiheessa miehestä oli kyllä iso iso apu. Puristin sen kättä ihan sutena ja se tsemppas tosi hyvin ponnistamaan. Samoin kätilöt. Ja viimeinen pisara ponnistamiseen oli se kun lääkäri varmuudeksi kaivoi imukupin esille, kun ponnistaessa vauvan sydänäänet vähän laski. Mä päätin ku sen imukupin näin että ei perkele, tuota ei käytetä.
Se että synnytyksestä jäi positiivinen kuva on isolta osalta kiitos sen mun parhaan kaverin. Hän jäi oman työvuoronsa jälkeen tekemään vielä vuoron, ja hoisi koko mun synnytyksen. Oli koko ajan paikalla, koska tosiaan muita synnyttäjiä ei osastolla sillon ollut, ja hän ei varsinaisesti ollut edes vuorossa. Ja hän myös tuntee mut NIIN perusteellisesti, että tiesi tasan tarkkaan mitä ehdottaa ja mikä olis mulle hyväksi. Oon tosi kiitollinen että sain juuri hänet sen synnytyksen hoitmaan. Ja arvaatte varmaan että hän on myös Toukan tuleva kummitäti <3
Repeämiä tuli isoihin häpyhuuliin, ja jatkuvalla ompeleella niitä korjailtiin. Ne ei olleet pahoja onneks, mutta mulla kun on punatukkasen iho ni kuulemma helpommin tulee repeämiä ja turvotusta. No sen turvotuksen huomas kyllä vasta seuraavana päivänä. iltapäivällä kun menin veskiin ni tuntu ku olis koko kohtu tippunut jalkojen väliin. Pyysin kätilöä paikalle ja totes että "juu, nyt ei kannata sitten istua ollenkaan ja ottaa maksimiannokset särkylääkkeitä". Oli värkki turvonnut niin että näytti siltä ku olis kaks isoa makkaraa jalkojen välissä. No siltä tuntuikin. Pissalla käyminen EI ollut hauskaa ku pikkusen kirvelsi ja tuntu kun joku oikeesti olis tippunut jalkojen välistä. Mut pikkuhiljaahan sekin siitä sitten laski. Onneks.
Pitäis tota synnytyskertomusta tehdä vähän kellon mukaan, mut en vielä oo ehtinyt. Mutta tuossa nyt jotain pientä synnytyskertomusta kuitenkin..
Napsis ja Prinssi <3