Lapsettomuudesta kärsivät kuumeilijat

Täällä dpo 10 ja aamusta testattu nega. Tikkua on niin vaikeaa tulkita, koska sen toisen viivan tahtoisi niin kovasti näkyvän, että sen pystyy siihen ihan helposti kuvittelemaan :x

Mulla pisamapeikko clomit ei toiminut kuin 1/3 kierrossa, sen jälkeen vaihdettiin letrot, jotka ovat toimineet nyt 2/2 kierrossa. Lisäksi on paljon halvempia kuin clomit!
 
Dpo 11 ja pyyhkiessä tulee verta :( Positiivista oli se, että tätä ennen ei ollut mitään tuhruvuotoa. Toiveita ei juurikaan ollut tähän kiertoon, kun olen ollut ovulaatiosta asti pahassa flunssassa eikä ruokatorven tulehduskaan ole täysin parantanut, mutta silti tuttu epätoivo ja vitutus puskee päälle. Ensi viikolla saadaan tuomio siemennesteen laadusta 3 kk lääkityksen jälkeen. Toivoisin, että jo ensi kierrossa kokeillaan inseminaatiota.
 

Lapsettomuudesta kärsivät kuumeilijat


Mukana kuumeilemassa

Caro87 ya 1/14, esikoinen toiveissa. PCO diagnoosi. Tammi-/helmikuun vaihteeseen asti Divina hormoonikorvaushoito, jonka jälkeen luomumenkkojen odottelua 3kk.

Enneliina ya 2/11, toinen toiveissa. Selittämätön lapsettomuus. Takana luomuplussa, joka kohdunulkoinen jonka seurauksena toinen johdin jouduttu poistamaan, sekä ivf ja tuotesiirto, joka kemiallinen. Takana useita kemiallisia.

-bella Kilpirauhasen vajaatoiminta. Syytä myös gynekologisten vaivojen epäilyyn, mutta tätä ei vielä tutkittu.

Sofi12 ya1/13. Toiveissa toinen yhteinen. Laproskopia 06/14-> dg. endo + vaurioituneet munanjohtimet poistettu. 1.ivf:stä syntynyt tyttö. 2.ivf 1.PAS 02/15

Merope ya 8/13. Esikoinen toiveissa. Kilpirauhasen vajaatoiminta rasitteena. Minkäänlaisia tärppejä ei ole ollut.

esikoinenhaaveissa ya 07/2012. Esikoinen toiveissa. Miehellä on todettu oligoasthenozoospermia. Syyskuussa 2014 alkaneet ICSI-hoidot. 1. ICSI, 1. PAS 01/15.

_Lilja_ ya 6/2013. Esikoinen toiveissa. Alkuraskauden km 9/2013. Haittana loppukierron välivuodot, joita hoidettu ilman tulosta. Omat ja miehen labrat ok. Ehkä pco?! Syksyllä jonoon kunnalliselle.

Mandala Esikoinen toiveissa. Munajohtimet poistettu laproskopiassa, 1. ivf elokuulla nega. 1.IVF 2. PAS tulossa 12/14.

~SeaWind~ Esikoinen toiveissa. Ya 4/14. PCO, ovulointiongelmat. Ohuehko kohdun limakalvo. Taustalla yksi KU-raskaus vasemmassa munajohtimessa touko-heinäkuussa 2014. Käytössä Metformiini, Foliverit, Terolutit, ja Clomifenit.

flowergirl ya 10/2013. Esikoinen toiveissa.PCO-tyyppiset munasarjat. Hoidot aloitettu 05/2014. Lääkkeet Terolut,Clomifen, Diformin. Ensi kiertoon letrozole.

Vilijonkka_ 31 vuotta, ensimmäinen lapsi toiveissa. Yritys aloitettu 9/2012. Lapsettomuuden syynä PCO-tyyppiset munasarjat, ovuloimattomuus sekä miehen alentunut siittiömäärä. Tutkimuksissa/hoidoissa 09/2013 asti, ovulaatoninduktiot takana tuloksettomina. Edessä inssit 9/2014.

Peppermint Esikoinen toiveissa. ya 9/2013, pcos (lääkityksenä Metforem), miehellä alentunut testosteronitaso ja vähäinen sperman määrä (lääkityksenä Letrozole)

Yztlas esikoinen toiveissa, ikä 21.

Intopiukka, ya 09/13. Mfo todettu.

Yrittäjä J Esimmäinen yhteinen, ya 01/13. Yritystä haittaa juuri todettu endo ja lisäksi kohdun myoomat. Laparoskopia keväällä 2015.

Lilja87, aktiivinen ya 12/13.

Jomppe75. Neljäs toiveissa ja hoitona clomifen, terolut ja metforem. PCO.

Pisamapeikko haave neljännestä, tukena terolut/clomit. Pcos ja kilpirauhasen vajaatoiminta.

EveliinaQ Ya 12/13. Takana heikko ovulointi ja kystat munajohtimissa. Hormonihoito ja joulukuussa suunnitteilla IVF.

Bambini toinen yhteinen toiveissa, ya2011? Clomit, takana kkm 1-2/2012. Lapsettomuustutkimuksiin- ja hoitoihin lähete vetämässä. Monirakkulamaisuutta havaittavissa munasarjoissa.

Mukana myös:
- mymosa
-Sunflower11

Kadonneet/ taustalla
- vanilla lady
- Nenni88
-ninkku (plussannut ivf-hoidosta??)
- jemil
-Memmo
- Rouva Hattara




Plussanneet 2014 :heart: :heart:
Tammikuu
*Stiina la?

Helmikuu
Penni79 yk16 ja 1.clomikuuri

Maaliskuu
moon stars la 27.11 (6.clomikuuri)
kosmo la 6.12 (yritystä takana 2v, 2.clomi+metformini+terolut)

Toukokuu
Heilanga ya 9/11. Plussa 2.OI-hoidosta.

Lokakuu
Ricardina ya 11/2013. Plussa 1.ivf 2.PAS

Marraskuu
StellaI ya6/12. Plussa 1.ivf
bumpy ya 1/13. Plussa OI-kierrrosta.
Katjusca ya1/13. Luomuplussa.

Joulukuu
diadora ya 02/13. Plussa inssistä.
Miukula ya 3/14. Plussa 4.OI-kierto

Plussanneet 2015:heart::heart:

Ilmoitathan listaan toivomasi muutokset punaisella!

Halutessasi voit päivittää listan itse..:)
Ohjeita listan päivitykseen:
1) Hae viestiketjun viimeisin viesti, jossa päivitetty lista.
2) Klikkaa ko. viestin (listan) alapuolelta "LAINAA"
3) Listan alapuolelle avautuu uusi muokattava lista. Poista lainausta osoittavat hakasulut edellisen päivittäjän nimi nimimerkkilistan alusta ja lopusta (QUOTE). Siis kaikki se joka on ekojen ja viimeisten hakasten sisällä!
4) Voit esikatsella muokkaamaasi listaa, kun klikkaat painiketta "muokkaa ja esikatsele".
5) Sitten lopuksi painat, "Lähetä". Näin voit halutessasi päivittää joko koko listaa tai omalle kohdallesi omia tietojasi aina halutessasi.
 
Nyt on kyllä jännää. Tänään dpo 12 ja tein aamulla r-testin. Ihan kuin siihen olisi piirtynyt jotain tosi vaaleaa. Yritin ottaa kuvan siitä, sanokaa näettekö vai toivonko vain niin kovasti, että kuvittelen. Oloja ei ole mihinkään suuntaan ja aika kostea uuden vuoden aika on tullut vietettyä!!

Dpo12
 
Flowergirl kyllä mäkin näen viivan :) meinaatko huomenna testata uudestaan? Oispa ihanaa saada moinen tulos itsekin.

Wivi :/ pahoittelut.

Huomenna eka aika sit miehen kanssa naistenklinikalla. Mua jännittää tai pelottaa ihan sikana. Haluun vaan hoitoihin nopsaan! Toivottavasti vanhat testit käy ja aloittavat hoidot samantein. Viime yönä valvoin jonkun verran ja mietin taas kaikkea. Kaikkea sellasta mitä tekisin jos tulisi vauva. Kelle kertoisin ja miten kertoisin. Positiivisia juttuja. Toive alkaa taas nostaa päätään :/ se on vähän huono kun korkealta tippuu taas!
 
Tarkoitus on kyllä huomenna testata, enkä tiedä kuinka monena aamuna sen jälkeen.. EI voi nyt kuin toivoa että kaikki menisi hyvin loppuun asti.

Mulla on muuten kaapissa ylimääräinen hedelmällisyystesti naiselle. Olen sen tilannut, mutta jäi käyttämättä, koska päästiin sitten lapsettomuuspolin tutkimuksiin. Mielestäni tuollainen:
https://www.kotitesti.fi/tuote/sofi-naisten-hedelmällisyystesti-kasetti/00822/ Voisin sen jollekin antaa, jos sille on tarvetta.

Wivi :hug:

_Lilja_ Tsempit huomiselle. Toivottavasti teidän asiat saataisiin etenemään nopeasti ja toivottu tulos aikaiseksi. =)
 
En jaksa.. ei tässä pyhästä hengestä raskaaks ainakaan tulla.. jotenkin ihan ahistava ja masentava olo, kun jos tää onkin ovis niin hukkaan menee..

Ei mua vaan kiinnosta hoitaa itteeni kun mies ei hoida omaa osuuttaan asiaan.. kai mä sitten vaan oon niin vastenmielinen.

Toki tänään varmaan ollut vähän kohtuuton, kun miehellä muuta huolia mutta kun aina kuukaudesta toiseen odottaa, pettyy ja kerää ittensä uuteen kiertoon niin itku tulee..
 
Meillä ollaan aina niin väsyneitä, vaikka menisin samaan aikaan kerjää tuonne petiin niin haukkottelua vaan.. Ymmärtäisin jos ois joka päivästä tai ees joka toinen päivä.. mutta kun ei välttämättä ees viikottain voi.. Liikaa vissiin pyydetty, että pari kertaa vkossa ees.

Noh, 1pvä viimeks touhuttu niin sen on nyt riitettävä jos tää ovisplussa oli..
 
Pisamapeikko :hug: Mä tiedän miltä tuo tuntuu. Miesten pitäisi ajatella enemmän myös naista ja tätä koko projektin vaikeutta. On kauhea pettyä kuukausi toisen jälkeen ja taas koota itsensä uudelleen. Ja onhan tässä muukin elämä elettävänä, muuhunkin pitäisi jäädä aikaa ja energiaa kuin tämän asian miettimiseen.

ON dpo13 ja testi näyttää tältä: Dpo13, jotain siellä taitaa tapahtua. Uskomatonta, voisko tuota sanoa jo plussaksi vai meneekö vielä haamuna?

Toivoisin teille ihan jokaiselle, että saisitte kokea tunteen kun viivat ilmestyy tikkuun :heart:
 
Flowergirl ompa jännää :) millon digin ajattelit kokeilla? Vitsi mä haaveilen niin tosta fiiliksestä. Nyt vaan tarrasukkia massun täydeltä syömään!

Pisamapeikko mä elän niin täysin sun kanssa. Meillä oli tossa juuri 4kk!!! Tauko. Mies ei halunnu enää ollenkaan joten oon vaan venaillu millon sitä vauvaa aletaan tekemään. Aika masentavaa kun en tienny etukäteen et mies haluu pitää seksistä taukoa. Hämmentävää mut pakko kai se on kuunnella. Toisaalta, ennen vauvanteko puuhia en mäkään ihan aina oo halunnu kun mies on halunnu, mutta silti oon hänelle halunnut antaa hyvän olon. Niin nyt sit jotenkin ärsyttää kun se ei voi tehä samaa. Siis vaikka ehkäsyn kanssa jos haluaa taukoa pitää yrittämisestä, mut ei sit. Meillä meni vähän huonosti syksyllä, mutta nyt alkaa jo näyttää valoisammalta :)

Yrittäjä J kerro ihmeessä kokemuksia ja vinkkejä mulle jos sulla on! Mä oon just nyt matkalla. Enää tunti aikaan ja oon ihan paniikissa. Lähinnä siis panikoin et tää käynti on iha turha ja jonotetaan joku puoli vuotta seuraavaa :( muuten saavat sorkkia ja tehdä mitä huvittaa.
 
Mäkin olisin naikkarille menossa sitten jos ei plussaa kesään mennessä tule :) tässä kierrossa ei tuu ainakaan kun ei menny pupuilut oviksen aikaan ihan niin kun olin suunnitellu :/ tänään käydään kuulemassa tulokset tutkimuksista ja jännittää niin hirveesti.. Vähän sekava olo kun tavallaan haluis että joku vika löytyis, että sen vois korjata.

Onnea flowergirl! :)
 
Tilasin digin vasta eilen, ne tulee luultavimmin keskiviikkona. Ehkä sen sitten torstaiaamuna teen. En ole edes voinut kuvitella että semmosta joskus tarvitsisin.
Teen sellaista työtä, jossa kaikkia töitä ei voi tehdä raskaana. Nyt onkin vähän kiusallinen tilanne, koska ei haluaisi vielä sanoa siellä. Toivottavasti saisin asian väistettyä jotenkin muuten.

_Lilja_ en sun taustaasi tunne, mutta voithan sä vähän vihjata siellä käynnillä, että haluaisit tämän asian jo pyörähtävän kunnolla eteenpäin. Kerrot että on sinulle henkisesti raskasta (niinkuin kaikille tämän asian kanssa painiville, mutta siitä pitää noita ammattilaisia vähän ehkä muistutella) kuukausi toisen jälkeen olla toiveissa ja sitten pettyä. Onhan teillä tuota yritystä kuitenkin takana jo se vuosi, minkä jälkeen aktiiviset hoidot pitäisi aloittaa.
 
Joo voin yrittää vihjaista. Meillä siis vuosi ja 7kk yritystä. En aio sanoo niille että oli taukoa :D ei se niille kuulu! Ollaan oltu ovulaation induktiossa 3x yksityisellä kun mies ei halunnu enää maksaa näistä niin nyt ollaan täällä. Mä aion siirtyy yksityiselle jos tää kestää ja kestää. Mulla on vaan semmonen ongelma että meissä ei oo mitään vikaa millon ne ei yleensä kiirehdi koska luomuraskauden mahdollisuus on suurehko. Ärsyttävää!!
 

Yhteistyössä