Lapseton miehen tahdosta?

[HaluaisinAidiksi]

Olen ensi kertaa palstalla kirjailijahommissa - pitkään kyllä jo mukana lukemassa mietteitänne. Enpä tiedä, kirjoitanko ihan oikealla palstalla, mutta ehkäpä kuitenkin...

Minun ahdistukseni on se, että tahtoisin kovasti lapsen (niin kuin me kaikki täällä). Tai ainakin yrittää lasta, sillä eihän ole sanottu, että sellaista koskaan saan, vaikka kuinka haluaisin. Olen aina kuvitellut, että miehenikin on valmis kokeilemaan lasta, mutta nyt kun asiasta on puhuttu vakavissaan, niin toiveet tuntuvat haihtuvan tuhkana tuuleen. Syy, miksi sanon "kuvitellut" on se, että miehelläni on jo kolme lasta ja elämme uusperheessä lapsiperheen elämää. Mieheni tykkää lapsista ja viihtyy niin omien kuin tuttavienkin lasten seurassa. Hän myös aina välillä vitsailee minulle lapsista/raskaudesta. Viimeksikin, kun puhuimme jotain navastani, niin hän heitti, että "Mietis jos olisit raskaana, niin se kääntyisi ympäri!" tai kun muutimme uuteen kotiimme, jossa oli edellisen asukkaan peruja rappusissa lapisiaita, niin mieheni heitti, että "Voihan sen siihen jättää, kun mistäs sitä koskaan tietää, jos sitä vaikka taas tarvitaan.".

Nyt hän on sitten päätynyt sille kannalle, ettei tiedä, haluaako enää lasta. Minulle lapsi olisi ensimmäinen ja tunnen tukahduttavan raastavaa tuskaa ajatuksesta, että en koskaan olisi äiti. Oloa ei helpota se, että tosiaan elämme jo lapsiperheen elämää.

Mieheni kysyi, enkö olisi valmis sitoutumaan lapsettomaan suhteeseen. Kyllä, saattaisin ollakin, jos suhteemme olisi oikeasti lapseton ja eläisimme kahden aikuisen taloutta. Nyt kuitenkin elämme lapsiperheen elämää, jossa on vaikea/mahdoton rakentaa täysin lapsetonta suhdetta.

Onko teillä ajatuksia auttaa, miten saisin keskustelua eteenpäin painostamatta? Mistä saisin itselleni (ammatti?)apua tähän tukahduttavaan tuskaan?

Mukavaa vappua!

 

[taustalla]

Hei!
Luettuani tekstisi,uskon että,parhaiten autat itseäsi aloittamalla puhumaan miehellesi voimakkaasta tunteestasi tulla äidiksi!!!
Voihan olla,että miehesi pelkää suhteenne puolesta,eikä siksi halua vielä lapsia kanssasi...tarkoitan nyt tällä,etten tiedä kauanko olette olleet yhdessä ja miehelle voi tulla sama tunne kuin naisellekin,että haluaako tehdä lapsia monen ihmisen kanssa,jos suhde ei sitten kestäkään ja joutuu taas aloittamaan alusta jonkun toisen kanssa ja sitten olaan jo kolmannen äidin lapsen isä!!!

Ymmärrän toki sinunkin kantasi tässä asiassa,sillä luulen,että itsekin kaipaisin omia lapsia perheeseen,jos miehelläni olisi jo lapsia edellisestä liitosta ja minulla ei yhtään...luulen että tuntisin meiltä puuttuvan jotain suurta,mikä yhdistää jo näitä vanhempia,vaikka he eivät olisikaan enää yhdessä eli lapsen ja heidän suoma pyyteetön rakkaus ja ilo arjessa!!!

Jos kuulut kirkkoon,niin heillä on ainakin erilaisia terapeutteja tarjota hätään kuin hätään,jos siis haluat itse tai miehesi kanssa käydä puhumassa tuntemuksia/asioita selvemmiksi(on muistaakseni ilmaistakin)Useat kaverini ovat niin tehneet,kun eivät ole omin avuin saaneet selvitettyä ahdinkojaan!!!

Mukavaa vappua ja toivottavasti saat asiasi selvitettyä!!!

 

[Satuliisa]

Meitä on täällä muitakin samassa tilanteessa :hug: . Itse olen nyt miehen kanssa keskustelujen jälkeen päätymässä siihen, että eroamme. Minulle omien biologisten lasten saanti/yrittäminen on niin tärkeää, etten ole valmis hänen ehdottamaan "lapsettomaan" suhteeseen.

Päätös on raju ja hankala, mutta haluan myös osoittaa sillä miehelleni, että vaikka rakastan häntä, tämä asia on minulle äärimmäisen tärkeä ja tästä en ole valmis luopumaan.

Myös minun miehelläni on lapsi aiemmasta suhteesta.

 

[HaluaisinAidiksi]

Helpottavaa, että voin jakaa ajatuksia teidän kanssanne.

Olemme mieheni kanssa vielä keskustelujen alkuvaiheessa (toivottavasti), joten en ole antanut itselleni lupaa miettiä eroa. En voi kieltääkään, etteikö se mielessä ole käynyt, jos miehen päätös pitää. Rakastan miestäni hurjasti ja meillä on hyvä elämä yhdessä. On kuitenkin vaikea ymmärtää, että hän ei soisi minun kokea äitiyttä - varsinkin kun elämämme tosiaan on jo lapsiperheen elämää. En siis tosiaankaan yritä kesyttää mitään bilehilettä koti-isäksi.

Miehelläni on takana kipeä ero, johon hän itse kyllä teoillaan vaikutti, mutta jossa eropäätöksen teki puhtaasti vaimo. Mieheni olisi halunnut jatkaa ja pitää lapsilla ehjän kodin. Tästä on kyllä jo kulunut aikaa, mutta ehkä aika ei paranna kaikkia haavoja. Varmasti mieheni pelkää, että mitä jos hän on pian taas yhden lapsen etäisä ja maailmassa on taas yksi jaettu koti enemmän. Ymmärrän tämän täysin ja minusta on hyvä, että asiaa mietitään tältäkin kannalta. En kuitenkaan haluaisi olla mieheni edellisen elämän "uhri" eli joutua elämään tietyllä tavalla vain sen takia, että mieheni aikaisempi liitto ei kestänyt (mainittakoon vielä, että minä olen tutustunut mieheen vasta vuosia hänen eronsa jälkeen, jos se nyt mitään merkitsee mihinkään). En myöskään haluaisi vatvoa tätä näkökulmaa mieheni kanssa loputtomiin, koska me emme ole eroamassa. Keskustelun aihe on siis ainakin tässä vaihessa puhtaasti teoreettinen.

Uh-huh, kun ottaa koville. (Tänään on muuten suhteemme vuosipäivä, joten pitäisi jostain taikoa hymy naamalle - eikun kiireellä vappunaamarikauppaan. )

 

[NinnuK]

Alkuperäiselle,

tunnen suurta sympatiaa sinua kohtaan. Tilanteesi on kaikkea muuta kuin helppo.
Uusperheen elämä on erittäin haasteellista ja kaikenlaisten muutosten tekeminen siihen on moninverroin työläämpää kuin 'perusperheessä'.

Ymmärrän, kuten sinä varmasti itsekin, miehesi epävarmuuden.
Ja yritän tässä arvailla miehesi tuntemuksia. Voi olla, että menee ihan metsään...

Kyse voi olla miehesi tuntemasta pelosta muutosta kohtaan. Hänellä on jo lapsia, jotka ovat hänelle rakkaita ja joiden hyvinvointi on hänelle ensisijaisen tärkeää. Mitä tapahtuisi uuden vauvan syntymän jälkeen sinun ja miehesi lasten väliselle suhteelle? Jäisivätkö hänen lapset 'toiselle sijalle' ?
Lapsettomana sinä olet antanut ensisijaisen huomiosi miehellesi, eikö? Mitä tapahtuisi sinun ja miehesi suhteelle? Hän on kerran kokenut sen. Ehkä hän haluaisi pitää sinut ja jakamattomat tunteesi häntä kohtaan ennallaan?
Hän on menettänyt erossa jo kertaalleen kumppanin, hän ehkä pelkää sen toistuvan ja silloin olisi yksi lapsi lisää murehdittavana. Eronneella ihmisellä ei ole enää niin ruusunpunainen kuva suhteiden kestävyydestä. Valitettavasti.

Ymmärrän myös sinun kaipuusi äidiksi. Ja minusta se on yksi tärkeimmistä asioista, joista parisuhteessa pitäisi olla yksimielisiä. Toista ei voi painostaa suostumaan perheen perustamiseen, mutta toiselta ei voi myöskään riistää mahdollisuutta siihen. Jos asiasta ollaan pysyvästi eri mieltä, niin ainoa tapa välttyä loppuelämän katkeruudelta on jatkaa eri teitä.

Sinuna keskustelisin asiasta kiihkotta, painostamatta ja täysin avoimesti miehesi kanssa. Kerrot tunteesi ja toiveesi. Ja yrität saada selville, miksi hän ei halua yhteistä lasta. Jos saat sen selville, niin silloin olet jo päässyt pitkälle. Sen jälkeen on helppo keskustella mahdollisista peloista ja niiden aiheellisuudesta. Mutta ole rehellinen! Älä lupaa liikoja.

Rohkeutta, malttia ja viisautta sinulle!
<br><br>

 

[retuli82]

Sinulla on vahva halu kokea äitiyden ihme. Kokea raskausajan ihanuudet ja kurjuudet, saada pienoinen ensi kertaa syliin ja nähdä hänen kasvavan. Mieti mistä olet luopumassa, jos aiot tyytyä miehesi "päätökseen". Laitoin tuon siksi heittomerkein, koska ehkä miehesi tosiaan vain jänistää uutta tilannetta.
Mutta ajatteleppa mahdollista tilannetta vuosien päästä... olet vailla omaa kohdussasi kasvanutta lasta ja et enää niitä voi saada. Pystytkö silti vielä rakastamaan toista varauksetta, ilman katkeruutta? En voisi omalle kohdalleni kuvitella edes tilannetta, jossa toinen osapuoli ei haluaisi lasta. Minulle äitiys on sellainen asia, jonka haluaisin joku päivä saavuttaa. Todellakin rohkeutta tarvitset! Yritä keskustella miehesi kanssa ja kerro tunteesi rehellisesti.

 

[piip]

Hei ap,

Toivon sinulle oikein paljon voimia asian selvittämiseen. Toivon, että pääsette parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun tässä asiassa.

Et ole missään tapauksessa ainut vastaavassa tilanteessa oleva - täältäkin olen lukenut monen painivan saman asian kanssa. Mutta kirjoituksessasi on yksi asia, joka vähän jäi kaivamaan mieltäni - on tosi epätyypillistä, että miehesi on vitsaillut ja kommentoinut lapsiasiassa sinulle oma-aloitteisesti, vaikka nyt onkin sitä mieltä, ettei lapsia halua.

En voi tietystikään tietää, mikä tuohon on syynä, mutta arvaan, että sinulla voisi olla toivoa. Tuntuu, että miehesi mieliala asiassa on voinut muuttua ihan hiljattain ja muuttuu ehkä uudestaankin. Onko teillä/hänellä jotain muuta murehdittavaa nyt? Onko rahahuolia, stressiä, ongelmia läheisten kanssa? Jokin tuollainen asia voisi mielestäni käynnistää miehelläsi perumismielialan.

On hyvä aidea puhia asiasta jonnekin- vaikka sitten kirkkoon tai ihan terveyskeskuslääkärille. Terveyskeskuksesta sinut osataan kyllä ohjata myös kunnalliselle psykologille.

:hug: piip

 

[Hukkapätkä]

Minulla sama tilanne kuin ap:llä Miehellä kaksi lasta edellisestä liitosta.. Olemme keskustelleet tulevaisuudesta ja minun kovasta vauvakuumeesta.. Mies oli alkuun sitä mieltä, että hän ei halua lisää lapsia. Asiasta keskusteltaessa tuli ilmi, että koska kaksi lasta oli jo hänestä (ja hän heistä) erossa viikot, ei hän halua kokea sitä "uudestaan" Toki en ole mihinkään lähdössä, mutta miehellä silti tälläinen ajaus.. Selitti tarkemmin, koska yhden avioeron kokeneena ei enään ole niitä ruusunpunaisia ajatuksia suhteen kestävyydestä. Meilläkin mies vitsailee vauva-asiosta.. Esim. kun purettiin lasten vauvakeinu pihasta ja laitettiin isompien lasten keinut tilalle.. Sanoin, että tätä ei kannata hävittää, jos joskus tulee tarvetta ja mies siihen ei niin! Kuitenkaan ei lapsia enään halua, ainakin nyt on sitä mieltä.. Enkä todellakaan halua erota, mutta jos mies tässä päätöksessä pysyy en tiedä onko muu mahdollista. rakastan miestäni ja tiedän, että elämämme on/olisi ihanaa ja onnellista. Mutta, jos en ikinä saisi omaa lasta ei se kuitenkaan olisi tähän verrattavissa.. ns. lapsettomaan suhteeseen en pystyisi..