surettaa
tyttö tuli just koulusta itku kurkussa, ovat kuulemma kaverit perustaneet kerhon hänen vihaajille, miulla on niin paha mieli toisen puolesta :'(
surettaa
\
asia on siellä tiedossa, tietynlaista kiusaamista ollut koko ajan, luojan kiitos alkaa kohta kesäloma ja sit syksyllä onkin koulun vaihtoAlkuperäinen kirjoittaja 21.05.2007 klo 12:10 Vieras kirjoitti:
Voi, että mua vihastuttaa tollanen kiusaaminen....
En voi sietää..... Olis niin kiva tietää minkälaisissa perheissä kasvaa kiusaajia??? argh... \|O
En voi sietää..... Olis niin kiva tietää minkälaisissa perheissä kasvaa kiusaajia??? argh... \|O
Vanhempiin myös yhteyttä, vaikka koulun kautta..
Suurinosa vanhemmista kuitenkin haluaa puuttua lapsensa kiusaamiseen (siis kiusaajankin vanhemmat) joten asiallinen ilmoitus kiusaajan kotiin on hyvä ratkaisu.
Ja kyllä niitä kiusaajia tulee kaikenlaisista perheistä, mut se puututaanko siihen kotona kun asia tulee tietoon, onkin sitten jo eriasia
Suurinosa vanhemmista kuitenkin haluaa puuttua lapsensa kiusaamiseen (siis kiusaajankin vanhemmat) joten asiallinen ilmoitus kiusaajan kotiin on hyvä ratkaisu.
Ja kyllä niitä kiusaajia tulee kaikenlaisista perheistä, mut se puututaanko siihen kotona kun asia tulee tietoon, onkin sitten jo eriasia
:hug: lapsellesi.
Toi on todella kurjaa...
Mä olen ollut aikanaan koulukiusattu ja en vieläkään pysty katsomaan kiusaajiani silmiin, vaikka he ovat anteeksi pyytäneet monta kertaa... Ikuiset arvet jäi.
Äitini ei silloin puuttunut asiaan, joten asia paisui mahdottomaksi. Myös 1980-luvulla opettajat eivät puuttuneet kiusaukseen yhtään niin vakavasti mitä nyt :headwall:
Toi on todella kurjaa...
Mä olen ollut aikanaan koulukiusattu ja en vieläkään pysty katsomaan kiusaajiani silmiin, vaikka he ovat anteeksi pyytäneet monta kertaa... Ikuiset arvet jäi.
Äitini ei silloin puuttunut asiaan, joten asia paisui mahdottomaksi. Myös 1980-luvulla opettajat eivät puuttuneet kiusaukseen yhtään niin vakavasti mitä nyt :headwall:
surettaa
\
6-luokkalainen, alkoi tammikuussa kun muutettiin tänne hevon kuuseenAlkuperäinen kirjoittaja 21.05.2007 klo 12:22 ulla kirjoitti:
Minä olen itse osallistunut juuri tuollaiseen "kerhotoimintaan" ala-asteikäisenä. Kiusatun tytön äiti hoiti tilanteen äärettömän hyvin: hän kutsui kaikki "kerholaiset" vanhempineen luokseen mehulle/kahville ja siinä ihan keskusteltiin, miksi tällainen kerho on pystytetty ja mietittiin, miltä se mahtaa tästä kiusatusta tytöstä tuntua. En muista eläissäni olleeni niin nolona, kun paikalla oli sekä tämä kiusaamisen kohteeksi joutunut tyttö, hänen äitinsä ja minun äitini.
Koko "kerhosakki" itki vuorostaan ja anteeksipyynnöt tulivat taatusti jokaiselta aidosti ja sydämestä!
Seuraavana päivänä koulussa perustimme kerhon (jossa ihan kaikki halukkaat saivat olla mukana), jonka tarkoituksena oli vakoilla englanninopettajaa...
Koko "kerhosakki" itki vuorostaan ja anteeksipyynnöt tulivat taatusti jokaiselta aidosti ja sydämestä!
Seuraavana päivänä koulussa perustimme kerhon (jossa ihan kaikki halukkaat saivat olla mukana), jonka tarkoituksena oli vakoilla englanninopettajaa...
\
nyt heti opettajan kanssa muihin vanhempiin yhteys..koska yläkoulussa asia on hankalampi, opettajat vaihtuu joka tunti, eivätkä ne opi tuntemaan oppilaita niin heposti kun alakoulussa, kun viettävät vähemmän aikaa niiden lasten kanssa..siellä jää paljon helpommin asiat huomaamatta..Alkuperäinen kirjoittaja 21.05.2007 klo 12:57 surettaa kirjoitti:
Kannattaa todella topakasti puuttua asiaan.Itselläni 2-luokkalainen tyttö jota eräs poika kiusasi viime syksynä.Asustelevat lähistöllä ja kun kuulin asiasta..marssin välittömästi pojan kotiin juttusille tytön kanssa.Ja arvatkaas..ei ole poika sen jälkeen kiusannut.Ainakin tässä tapauksessa tämä keino auttoi, ei välttämättä aina.
:hug:
Samaa mieltä. Ottakaa yhteyttä kouluun ja jos asia ei sitä kautta hoidu, koulun kanssa yhteispalaveri lasten ja heidän vanhempien kanssa.
Tuntuu kyllä äärimmäisen pahalle lapsesi puolesta. :'(
Samaa mieltä. Ottakaa yhteyttä kouluun ja jos asia ei sitä kautta hoidu, koulun kanssa yhteispalaveri lasten ja heidän vanhempien kanssa.
Tuntuu kyllä äärimmäisen pahalle lapsesi puolesta. :'(
muistan aina
Minä olen aikoinani joutunut kiusatuksi melko lyhyen aikaa, mutta silti en unohda sitä koskaan.Olin silloin 7-luokalla ja kaksi tyttöä ilkkuivat, milloin mistäkin ja se tuntui pahalta.Itse olin omasta mielestä syytön ja onneksi se loppui yhden lukukauden jälkeen.Mutta noin lyhytaikainenkin kiusaaminen ei unohdu koskaan ja nyt olen jo 35v.Joten suosittelen puuttumaan pikaisesti asiaan.
surettaa
koululle on yhteyttä otettu, opettajat tietää rehtoria myöten, kiusaajien vanhemmat on minun tiedon mukaan tietoisia, asiaa selitellään sillä, että kaikkia uusia aina kiusataan aikansa ja ei se ole vakavaa :headwall:
jalmir harmaana
Hyvä että toimit nopeasti.
Ja jos siusta tuntuu,että koulu vähättelee asiaa sanomalla,
että kaikkia uusia aina kiusataan ja se ei ole vakavaa,
niin pommita koulua ja opettajaa ja sano,että teille se on vakavaa!
Kiusaaminen pitää saada loppumaan heti alkuunsa!!!
Pienikin kiusaaminen jättää jälkensä!
Voimia kiusatulle ja siulle! :hug: :hug:
Ja jos siusta tuntuu,että koulu vähättelee asiaa sanomalla,
että kaikkia uusia aina kiusataan ja se ei ole vakavaa,
niin pommita koulua ja opettajaa ja sano,että teille se on vakavaa!
Kiusaaminen pitää saada loppumaan heti alkuunsa!!!
Pienikin kiusaaminen jättää jälkensä!
Voimia kiusatulle ja siulle! :hug: :hug:
\
kyllä on koulussa sairas asenne! Älä anna periksi! :hug:Alkuperäinen kirjoittaja 21.05.2007 klo 13:21 surettaa kirjoitti:
tippa silmässä
Suru tuli lapsesi puolesta! Se on asiassa kuitenkin toivoa antavaa, että tyttö onpuhunut asiasta kotona.
Minä olin aikoinani 9 -10 -vuotiaana samanlaisen kiusaamisen ja eristämisen kohteena. Pari tyttöa perusti kaksi puoluetta. minun ja heidän. Sitten kaikkien piti valita kumman puolelle menee. Kukaan ei uskaltanut uhmata heitä, ymmärsin sen jo silloin. En uskaltanut kertoa asiasta kenellekään: en kotona enkä koulussa. Muutaman kerran näin unta, että aloin itkeä koulussa ja kerroin kaikki tyttöjen temput opettajalle. Kiusaaminen loppui itsestään vuoden sisällä, mutta reilua vuotta myöhemmin, kun kaikki oli siltä osin hyvin, sairastuin aika vaikeaan masennukseen, joskaan silloin tuolla pahalla olollani ei ollut diagnoosia. Minun oli niin paha olla, että itkeskelin jatkuvasti, koko elämänhalu katosi ja kaikki tuntui toivottomalta. Olisin halunnut lopetta elämäni, mutta pelkäsin joutuvani #&%?$!*. Ainoa lohtu oli lapsenuskoni ja toivo siitä, että Jumala pitää minua silti kämmenellään. Masennusta kesti puolisen vuotta.
Se kiusaamisjakso jätti kuitenkin jälkensä, jotka tunnistan vieläkin. Minun on mm. hyvin vaikea luottaa ystäviin, tuttaviin, työkavereihin ym. Aina, kun olen huoneessa, jossa joku puhuu hiljaa tai kuiskaten toiselle, minut valtaa tuskainen ja ahdistunut tunne siitä, että siellä suunnitellaan jotain pahaa minun varalleni (niin tytöt aikoinaan toimivat). Järjen tasolla tiedän nykyään, ettei tuollaisissa keskusteluissa ole lainkaan minusta kyse, mutta aina ensin syöksyy esille tunteen tasolta tuskainen pelko.
Kun tämän lisäksi jouduin kotona sisareni aika julmasti kiusaamaksi, ei liene ihme, ettämasennus puhkesi nyt aikuisena uudelleen todella vaikeana. Terapiassa auon noita vanhoja solmuja. Kiusaajilleni olen antanut anteeksi, mutta asiaa on hyvin vaikea enää heidän kanssaan käsitellä. Annoin anteeksi myös sisarelleni täydestä sydämestäni. Jos hän vielä eläisi, osaisin nyt puhua asian pois vaivaamasta... :'(
Minä olin aikoinani 9 -10 -vuotiaana samanlaisen kiusaamisen ja eristämisen kohteena. Pari tyttöa perusti kaksi puoluetta. minun ja heidän. Sitten kaikkien piti valita kumman puolelle menee. Kukaan ei uskaltanut uhmata heitä, ymmärsin sen jo silloin. En uskaltanut kertoa asiasta kenellekään: en kotona enkä koulussa. Muutaman kerran näin unta, että aloin itkeä koulussa ja kerroin kaikki tyttöjen temput opettajalle. Kiusaaminen loppui itsestään vuoden sisällä, mutta reilua vuotta myöhemmin, kun kaikki oli siltä osin hyvin, sairastuin aika vaikeaan masennukseen, joskaan silloin tuolla pahalla olollani ei ollut diagnoosia. Minun oli niin paha olla, että itkeskelin jatkuvasti, koko elämänhalu katosi ja kaikki tuntui toivottomalta. Olisin halunnut lopetta elämäni, mutta pelkäsin joutuvani #&%?$!*. Ainoa lohtu oli lapsenuskoni ja toivo siitä, että Jumala pitää minua silti kämmenellään. Masennusta kesti puolisen vuotta.
Se kiusaamisjakso jätti kuitenkin jälkensä, jotka tunnistan vieläkin. Minun on mm. hyvin vaikea luottaa ystäviin, tuttaviin, työkavereihin ym. Aina, kun olen huoneessa, jossa joku puhuu hiljaa tai kuiskaten toiselle, minut valtaa tuskainen ja ahdistunut tunne siitä, että siellä suunnitellaan jotain pahaa minun varalleni (niin tytöt aikoinaan toimivat). Järjen tasolla tiedän nykyään, ettei tuollaisissa keskusteluissa ole lainkaan minusta kyse, mutta aina ensin syöksyy esille tunteen tasolta tuskainen pelko.
Kun tämän lisäksi jouduin kotona sisareni aika julmasti kiusaamaksi, ei liene ihme, ettämasennus puhkesi nyt aikuisena uudelleen todella vaikeana. Terapiassa auon noita vanhoja solmuja. Kiusaajilleni olen antanut anteeksi, mutta asiaa on hyvin vaikea enää heidän kanssaan käsitellä. Annoin anteeksi myös sisarelleni täydestä sydämestäni. Jos hän vielä eläisi, osaisin nyt puhua asian pois vaivaamasta... :'(
Voisit itse ottaa yhteyttä niiden kiusaajien vanhempiin, jos koulu ei kerta aio tuon enempää.
Mun oma tyttö oli viidesluokkalaisena kiusaanut kaverinsa kanssa kahta kolmosluokkalaista :headwall: Minulla ei ollut mitään hajua asiasta, ennenkuin toisen kiusatun tytön isä soitti minulle! Olin aivan tyypertynyt, mutta tajusin kyllä ettei kukaan vanhempi lähde toiselle turhaan soittamaan. Puhuttiin joku puoli tuntia puhelimessa kiusatun tytön isän kanssa ja olin hyvin tyytyväinen siitä että isä soitti minulle - olisi vaan soittanut jo aiemmin! Puhelu lopetettiin siihen, että puhun lapseni kanssa ja että isä ottaa HETI yhteyttä, jos ääni kellossa ei muutu.
Tyttären kanssa keskusteltiin illalla. Se ei ollut tajunnut, miten iso ja pelottava pari luokkaa isompi tyttö on, eikä ollut ymmärtänyt, että kovilta tuntuneet tytöt olivat itkeneet kiusaamisesta pitkin kevättä kotona. Tyttö pyysi kaverinsa kanssa tekemisiään anteeksi kiusatuilta ja hommaan ei ole tarvinnut sen koommin puuttua.
Tapahtuneesta on nyt kolme vuotta.
Mun oma tyttö oli viidesluokkalaisena kiusaanut kaverinsa kanssa kahta kolmosluokkalaista :headwall: Minulla ei ollut mitään hajua asiasta, ennenkuin toisen kiusatun tytön isä soitti minulle! Olin aivan tyypertynyt, mutta tajusin kyllä ettei kukaan vanhempi lähde toiselle turhaan soittamaan. Puhuttiin joku puoli tuntia puhelimessa kiusatun tytön isän kanssa ja olin hyvin tyytyväinen siitä että isä soitti minulle - olisi vaan soittanut jo aiemmin! Puhelu lopetettiin siihen, että puhun lapseni kanssa ja että isä ottaa HETI yhteyttä, jos ääni kellossa ei muutu.
Tyttären kanssa keskusteltiin illalla. Se ei ollut tajunnut, miten iso ja pelottava pari luokkaa isompi tyttö on, eikä ollut ymmärtänyt, että kovilta tuntuneet tytöt olivat itkeneet kiusaamisesta pitkin kevättä kotona. Tyttö pyysi kaverinsa kanssa tekemisiään anteeksi kiusatuilta ja hommaan ei ole tarvinnut sen koommin puuttua.
Tapahtuneesta on nyt kolme vuotta.