Lapset aina mun kanssa - onko vaikeeta hoitoon lähtö?

Joskus kai mullekin tulee aika, että pitäisi töihin lähteä. Lapset ovat nyt 1v3kk ja 2v7kk.

Löytyykö kokemuksia hoitoon viemisestä sellaisten lasten vanhemmilta, joiden lapset eivät ole juurikaan olleet hoidossa ennen töiden alkua?

Kannattaisiko minun alkaa antaa lapsia esim. mummolaan hoitoon, helpottaisiko se päivähoitoon jäämistä millään lailla?
 
Meil on kyl lapset ollu hoidossa isovanhemmillaan. 1v otti ihmeen lunkisti, jää mielellään hoitoon. Vilkuttelee vaan ja konttaa leikkimään. Yöt meni ihan ranttaliks, mutta sitä kesti viikon ja sitten alkoi nukkumaan. Iltasin on itkuisempi ja roikkuu kiinnin munssa.
3v on muutamana aamuna itkeny, mutta muuten menny päivät ihan hyvin.
 
amma
Meillä kanssa lapset on aina mun kanssa,mies aina töissä eikä muita hoitajia oikein ole.2 vanhinta aloitti päiväkodin 2 v sitten ja sujui tosi hyvin,vaikka mäkin aattelin aluks että vaikeeta tulee olmaan,mutta ei.Olivat kyllä sillon aika isoja 3v ja 4,5v.
 
Itellä ei ole kokemusta tuosta tilanteesta. Mutta voisin kuvitella, että kannattaa vähän harjoitella hoidossa oloa ennen päivähoitoon menemistä esim. just mummolassa. Sitten kun se päivähoito alkaa, olis tärkeetä aloittaa pehmeesti tutustumalla rauhassa paikkaan ja henkilökuntaan. Eli viikko tai kaks alkuun vanhemman kanssa hoitopaikassa ja sit lyhyempiä päiviä ja lopuks koko päivä hoidossa.
 
moi
Mun poika 2v8kk käy tosi iloisena ja reippaana kerhossa ilman mua, vaikka sitä ennen on aina nyhjätty yhdessä :) Ei itkun itkua ku tossa pari kk sitten kerhon aloitti :) Kahdesti viikossa siellä kolme tuntia. Oon ajatellu et kaipa se hoitoon menoki sit ihan ok menee sit ku sinne joutuu laittaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
Meil on kyl lapset ollu hoidossa isovanhemmillaan. 1v otti ihmeen lunkisti, jää mielellään hoitoon. Vilkuttelee vaan ja konttaa leikkimään. Yöt meni ihan ranttaliks, mutta sitä kesti viikon ja sitten alkoi nukkumaan. Iltasin on itkuisempi ja roikkuu kiinnin munssa.
3v on muutamana aamuna itkeny, mutta muuten menny päivät ihan hyvin.
Itkeekö sun 1vee. hoidossa ollessaan? Entä kun menet hakemaan?
 
vieras
Meillä lähes 3 v menee tammikuussa hoitoon ja nyt ollaan "harjottelemassa" sitä vieraalla hoidossa olemista......täällä paikkakunnalla mahdollisuus jättää hoitajalle lapsen 3 tuntia kerralla. Lisäksi aloitan työn teon kevyesti, osittaisella hoitovapaalla; 3 vapaata viikossa.
 
Minulla oli tyttö perhepäivähoitajalla kuukauden ajan 1v2kk iässä ja vuosikymmeniä hoitajana ollut sanoi, ettei ole tainnut olla koskaan niin hyvin hoitoon sopeutunutta lasta. En ole koskaan jättänyt tyttöä hoitoon vierastuskaudella tms. Vajaa 2veenä oli 16 päivänä päiväkodissa ja sielläkin meni ok. Toki joinain aamuina molemmissa paikoissa välillä tarrasi jalkoihini, mutta sitten mentiin yhdessä katsomaan leluja ja jäi ihan hyvillä mielin hoitopaikkaan.

Eli itse uskoisin, että lapsi sopeutuu helpommin kun ei ole ollut turhan paljon hoidossa pienenä muualla vaan tietää, että äiti on ja pysyy tallessa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:

Toivotaan näin.

Ja toivotaan kans, että saan olla kotona ainakin siihen saakka, kun kuopus täyttää kaksi vuotta. :)
 
Mä olen vielä lasten 4v6kk, 2v3kk ja 9kk kanssa kotona, mutta esikoinen aloitti reilu vuosi sitten puolipäivähoidon (muuttui tosin kerhoksi nyt syksyllä ). Poika ei ollut ikinä ollut hoidossa missään, pari kertaa mun vanhemmillani vain. Viikko tutustuttiin puolipäivikseen ja sen jälkeen jätin pojan sinne. Ekalla viikolla itki parina aamuna mun lähtiessä, mutta hoitaja sanoi, että se loppui sen samantien, kun hävisin näkyvistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ishtar:
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
Meil on kyl lapset ollu hoidossa isovanhemmillaan. 1v otti ihmeen lunkisti, jää mielellään hoitoon. Vilkuttelee vaan ja konttaa leikkimään. Yöt meni ihan ranttaliks, mutta sitä kesti viikon ja sitten alkoi nukkumaan. Iltasin on itkuisempi ja roikkuu kiinnin munssa.
3v on muutamana aamuna itkeny, mutta muuten menny päivät ihan hyvin.
Itkeekö sun 1vee. hoidossa ollessaan? Entä kun menet hakemaan?
Ei. Hoidossa sujuu ihan ok. Kun meen hakemaan, alkaa usein heti känisemään kun näkee munt ja haluaa syliin, mutta siitä saattaa lähteä heti pian pois kun on vähän tankannut läheisyyttä.

Yhteistyössä