lapset ärsyttää, mies ärsyttää, kaikki ärsyttää! Mikä avuksi?

Onko muilla mitään "salaista asetta" hermojen hallintaan? Vai onko minulla vaan niin pinna kireällä?

Ennen lapsia tuntui ettei mikään saa hermoja palamaan. Kuinkas ollakaan ja ensimmäisen kolmanneksen jälkeen selkä alkoi kipeytymäään ja kaikkeen paloi hermot kivun takia. Mies yritti auttaa, mutta luultavasti paikallaan olo oli pahin virhe koska selkä oireili pitkään synnytyksen jälkeenkin. Mutta tuon jälkeen on tullut huomattua miten helposti saatan suuttua lapselle tai miehelle. Ihan itseä on alkanut hävettämään miten mitättömistä asioista palaa käpy. Eilenkin satoi hieman lunta ja pyysin miestä harjaamaan auton aamulla, että pääsen lapsen kanssa kaupoille ilman harjaamista. Mutta auto oli lumen peitossa ja ennen kuin järki taas sanoi seis, olin jo valinnut miehen numeron ja annoin tulla kaiken mitä sylki suuhun toi. Ja nyt taas hävettää ja hävettää paljon. Mies ei tästä syystä eilen puhunut minulle mitään, laittoi vaan viestin puhelun jälkeen, että hän harjasi auton, mutta lunta on satanut lisää aamupäivän aikana. Ja eihän tämä minulla käynyt mielessä.

Millä ihmeellä saisin hermot takaisin? Miehen toppuuttelut on todettu hyödyttömiksi, hän jopa sanoi että tuntuvat lisäävän ryöpytyksen määrää.

Onko mahdollista että vielä kaksi vuotta synnytyksestä hormoonit sotkevat? Imetyksen lopetuksesta on reilu pullu vuotta ja silloin olin erittäin itkuinen kun lasta vierotin tissiltä.

Pelkään että joku päivä poltan päreet liian pahasti lapseen tai mieheen. Millä saisin itseni taas ruotuun? Miehellä kestää kyllä hermot, en tiedä miten, mutta ei korvaansa lotkauta kun sohvalla annoin viikko takaperin tulla asioita. Ainoa mitä teki oli että kävi hakemassa oluen jääkaapista ja avasi television, mutta kyselyistä päätellen kuunteli koska osasi vastailla kysymyksiin. Ja sehän alkoi ärsyttämään niin paljon, että lähdin silloin itse nukkumaan etten tekisi mitään harkitsematonta.

 

Asenne. Ihan sama -asenne toimii monessa asiassa. Rennolla meiningilla eteenpäin, asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Näin olen itseäni kouluttanut ja pinna kyllä nykyisin kestää ja kestää ja kestää ja kestää....

 

Minulla palaa tämä käpy silloin kun veren sokerit laskevat. Jokin pieni välipala ruokailujen välissä auttoi minulla. Ja mies on edelleen loma reissuilla työntämässä jotain välipala patukkaa naaman eteen.

Tästä alkuun suutuin enemmän ja taisinpa Naantalissa syyttää miestä lihottamisestakin kun ei mitään terveellistä koskaan tarjonnut vaan aina löysi jonkin hampurilais-ranskalais kojun.

Ja tuon kieltämättä huomasi varsin selkeästi toisen lapsen imetyksen aikaan. Etenkin imetyksen jälkeen paloi käpy todella helposti. Ja sen huomasi jo itsekkin, että miten se nyt noin. Ja välillä sitä oli ihan hämillään kun ei tarkoittanut mitään pahaa

Outo on tämä naisen keho ja mieli. Miehet pääsee tässäkin paljon helpommalla.

 

Tuppaan enemmän kyllä ahdistumaan kaikesta kuin saamaan raivareita, mutta. Omana terapianani kirjailin seinälle koristeellisen ristipistotaulun "Calm the fuck down"-sanomalla. Kun meinaa ahdistaa typeryydet liikaa tai pinna katkeilemaan, meditoin hetken tuijottaen tuota taulua lasittunein silmin ja mettien, että oikeastaan aika harvoilla asioilla tässä elämäksi kutsutussa välähdyksessä on yhtään mitään väliä.

 

Onko sulla omaa aikaa tarpeeksi? Toki toi välipalakinnvoi tehota. Ja saatko nukuttua tarpeeksi?

 

Joo, no tuota meditointia ja rauhoittumista olen yrittänyt pidemmän aikaa. Mutta ongelma on lähinnä kun en saa edes omia ajatuksia kuuluviin. Lapsi huutaa vieressä ja yritä siinä nyt sitten tehdä jotain. Helpointa on laittaa lapsi pinnasänkyyn ja mennä laittamaan ruokaa tai rauhoittumaan hetkeksi toiseen huoneeseen. Joskus lapsikin rauhoittuu ja alkaa puuhaamaan omiaan, mutta joskus parku vaan tunkee luihin ja ytimiin, eikä mistään tule mitään.

Mies sai minut suostuteltua joskus kokeilemaan sitäkin, että menin suihkuun istumaan korvatulpat korvissa ja yritin hetken kuunnella veden ropinaa, joka alkuun tuntui ihan hyvältä idealta, mutta sitten tajusin sen olevan yhtä tyhjän kanssa, koska en voi tuota tehdä ollessani kahdestaan kotona. Kun eihän siinä kuule esimerkiksi palohälytintä.

Unta en ole saanut sitten alkuraskauden. Sen jälkeen alko painajaiset. Ja synnytyksen jälkeen kaikki tuntui niin epätodelliselta, että en tiennyt olenko hereillä vai unessa. Ensimmäisten kuukausien aikana kun en oikeastaan nukkunut juuri ollenkaan. Pahimmillaan taisi 16 kakkavaippaa mennä ja lapsi huutaa. Ja kun sen saa rinnalle nukahtamaan, niin totta kai juuri silloin olin yleensä olohuoneessa sohvalla istumassa ja katsomassa samalla televisiota. Siitä kun yritti lasta kipata sänkyyn, niin ei tullut ei sitten yhtään mitään.

Ne harvat illat kun mies kerkesi olemaan kotona, eikä ollut jossakin reissuhommissa, lämmitti hän vauvan sängyn lämpöhauteella ja silloin saatiin yhteisvoimin lapsi asettumaan. Ja toki mies silloin yritti parhaansa mukaan pullosta antaa maitoa ja nukuttaa, että olisin saanut nukuttua, mutta yön jälkeen oli hermot yleensä niin kireänä että pienikin rasahdus ja teki mieli repiä tyynyt peitot kaikki riekaleiksi. Ja sitten yleensä kjn sain unesta kiinni ja hetken edes unta, se tuntui silmän räpäykseltä ja herään rintojen jomotukseen. Aivan uskomaton särky. Jos lapsi sattuikin nukkumaan, niin minä en kyllä taatusti saanut.

Vuoden iässä uskalsin lapsen jättää aamulla omalle äidilleni kun olin siellä käymässä ja silloinkin makasin aamun sängyssä, yritän nukkua, mutta silti en osannut nukkua ja pelkäsin sitä hiljaisuuttakin kun mitään ei kuulu. Ja nukkumisesta vaan ei tullut mitään.

Mies on ehdottanut jo kaatoryypystä nuija nukutukseen, mutta mikään ei tunnu toimivan. Jos paukun ottaa niin viimeistään aamuyöstä herään taas alkaa heräily pieniinkin ääniin.

Omaa aikaahan minulla ei kyllä ole. Enkä tiedä mistä sitä saisikaan. Ketään en täällä juurikaan tunne ja en kehtaisi olla törkeä ja lähteä tuputtautumaan kenenkään luokse kun kaikilla tuntuu olevan kerhosta pois lähtiessäkin kiire. Kyseessä siis seurakunnan kerho, joka parina kertana viikossa.

Jos mies olisi enemmän kotona, niin hänen kanssaan voisi asioita sumplia. Mutta taisipa viime vuonna olla kotona hieman päälle 100 vuorokautta. Tai siis yötä. Ja käytännössä osan niistäkin kun tuli illalla kahdeksan ja kymmenen välillä kotiin ja saattoi aamulla olla taas menossa, niin ei siinä hirveästi miestä ole kerennyt näkemään. Nyt lapsi sentään siinä iässä että ymmärtää läppäriltä skypen kautta jotain höpötellä isälleen. Mutta alkuunhan ei isäänsä edes tuntenut kun tuli viikon jälkeen kotiin, vaikka lapsi oli silloin juuri oppinut kävelemään. Liimautui vaan enemmän minuun kiinni.

Huomenna taas mies lähtee reissuun niin ei tässä viikonlopun aikanakaan ole kerennyt juuri muuta kun hetken hempeillä, kerran käydä kävelyllä ja kahdesti kaupassa. Ja nekin menee siinä kun pelkää lapsen unohtaneen johonkin kun ei ole huutamassa kärryissä.

En tiedä. Voihan se olla että menee vielä useampi vuosi että kotoa pääsee edes kunnolla pois. Jos eivät nyt sitten yt-neuvotteluiden myötä lomauta miestä töistä. Mutta sitä tässä nyt on minun turha murehtia.

Tulipahan näköjään taas avautuneeksi ihan kunnolla. Mutta kiitoksia neuvoista, tuota välipalaa voisi alkaa kokeilemaan. Tahtonut sekin hetki olla että on huolehtinut vaan lapsen eteen jotain että saa hiljaiseksi ja itse ottanut vaan kupin tai kaksi kahvia.

Jos jollakin herää ajatuksia niin ehdottakaa toki.

Kiitos.

 

Unettomuus on siis vieläkin ongelmana? Alkoholia parempi itsehoitolääke siihen olisi apteekissa nykyään reseptivapaastikin myytävä melatoniini. Mutta jos se ei parissa viikossa ala auttamaan, niin varaa jo aika lääkärille.

Omaa aikaa sinun pitäisi saada myös. Jos sinulla ei ole omia tukiverkostoja ja mies on poissa kotoa noin paljon, niin voisit kysyä neuvolasta tai Pelastakaa lapset ry:stä tukiperhettä, johon lapsi/lapset voisi mennä välillä hoitoon. Onko sinulla siis yksi lapsi vai useampia? Kun kirjoitit sekaisin yksikössä ja monikossa.

 

...itse kävin juuri tällä viikolla juttelemassa neuvolalääkärin kanssa.. Kun periaatteessa meidän tekisi mieli toista lasta,mutta kaikki nämä heti raskauden alusta asti tapahtuneet asiat saa meidät epäröimää. Mm järkyttävä raskauspahoinvointi, hätäsektio, haavaongelmat, tulehdukset, lapsen suolisto-oireiset allergiat, jatkuvs jatkuva kipeenä olo..Yksin pärjääminen, ja miehen puolelta kun joutuu jättämään meidät yksin reissutyön vuoksi.

Minä kimpasnnun erittäi herkästi, nukun huonosti. Mies edelleen hyppää yöllä herkästi ylös pienimmästäkin äännähdyksestä.

Neuvola lääkäri sanoi heti ihan suoraa, että todennäköisesti meillä molemmilla on post traumaattinen stressireaktio. Ja hän ihan suoraa suositteli suositteli, että jos esim ei saa nukuttua, nii hänkin kyllä heti mielellään kirjoittaa lääkettä nukkumiseen.
Saimme suoraa lähetteen pelkopolille yhdessä, ja sanoi että hyvin todennäköisesti "joudutte" käymään heidän ohjaamana useamminkin psykologilla tai lääkärillä, ja lääktyskin on meidän kohdalla ihan mahdollinen. Ihan että saatais se oma pää rauhottumaan "hälytystilasta" ja väsymyksestä.

 

Tarkoitan, että en usko että saat itse hermoja takaisin. Tunnistat itsekin ettet ole oma ihana itsesi. Ja olet nyt jo ehkä tarpeeksi kauan yrittänyt itse löytää takaisin ne hermosi. Anna nyt muiden auttaa siinä