Väkivaltarikollisuuden määrä Yhdysvalloissa on laskenut selvästi. Ennakkotietojen mukaan henkirikosten määrä maan suurkaupungeissa oli viime vuonna tilastohistorian alhaisin. Lapsenlapsensa aserikollisuudelle menettänyt isoäiti kehui Trumpin tiukkaa linjaa Valkoisen talon lehdistötilaisuudessa ja käski toimittajia jättämään Trumpin rauhaan.
Valkoisessa talossa pidettiin keskiviikkona vastaanotto helmikuussa vietettävän Mustan historian kuukauden kunniaksi. Lehdistötilaisuudessa oli presidentti Donald Trumpin lisäksi puhumassa useita mustaihoisia kutsuvieraita.
On selvää, että lehdistötilaisuudessa puhuneet henkilöt oli valittu sillä perusteella, että he ovat Trumpin kannattajia. Puheet olivat joka tapauksessa tervetullutta vaihtelua siihen, miten yleensä ainoastaan Trumpin vihaajat – ihonväristä riippumatta – pääsevät ääneen vasemmistomediassa.
Isoäiti kehui Trumpia: ”Sanoo asiat suoraan”
Tunteikkaimman puheenvuoron piti pääkaupunki Washingtonissa asuva Forlesia Cook, jonka lapsenlapsi ammuttiin kuoliaaksi vuonna 2017. Forlesia on sen jälkeen kampanjoinut aseita ja väkivaltaa vastaan.
Isoäiti Forlesia Cook kertoi puheessaan, että hänen väkivallan vastainen kampanjansa ei saanut mitään tukea demokraateilta, mutta republikaanit kuuntelivat häntä ja kutsuivat hänet jopa kongressiin kuultavaksi.
Forlesia Cook sanoi pitävänsä Trumpista siksi, että tämä sanoo asiat suoraan: ”Kuin isoäidin suusta!” Forlesia kannattaa kovia rangaistuksia kovista rikoksista.
– Jos tapat ihmisen, istut elinkautisen, Forlesia sanoi. Niin yksinkertaista se on.
”Me tarvitsemme kansalliskaartia kaduille”
Isoäiti Cook kiitti presidentti Trumpia siitä, että tämä määräsi viime elokuussa kansalliskaartin pääkaupungin kaduille valvomaan järjestystä.
– Me tarvitsemme kansalliskaartia. Olisimme tarvinneet jo vuosia sitten.
– Antakaa tämän miehen tehdä työnsä. Hän toimii aivan oikein. Jättäkää hänet rauhaan! Se on isoäidin mielipide, Forlesia Cook päätti puheenvuoronsa.