Lapseni on herkkä(onko siinä pahaa?)

Minua kiukuttaa, koska tyttömme hoitopaikassa on eräs hoitaja, joka aina jaksaa mainostaa, että 3-vuotiaamme on herkkä. Hän voivottelee oikein sitä välillä. :headwall: No mitä sitten? No sitä sitten kait, että aina hoidon aloittaminen loman jälkeen voi olla hankalaa, koska hän joutuu eroon taas vanhemmistaan ja hän reagoi helposti esimerkiksi hoitopaikassa tapahtuviin muutoksiin. Tyttäremme osoittaa kyllä herkästi tunteensa, mutta kotipiirissä lapsemme ei ole koskaan mielestäni ollut mitenkään erityisen herkkä muutoksille, johtunee varmaan siitä, että ympäristöstä niitä läheisiä löytyy. Tyttömme on myös aina ollut melko ujo vieraita ihmisiä kohtaan, mutta ei voi kyllä yleistää, että aina olisi.

Onko tuo herkkyys ja tunteellisuus sitten pahasta? Kiehauttaa tuollainen, että ikään kuin tämän luontoinen lapsi ei sopisi tähän maailmaan. Itse olen alle kouluikäisen ollut vastaavanlainen, mutta koulun alettua ollut ihan jotain muuta..

 

Ei siinä tietenkään ole mitään pahaa! Nykymaailmassa kaikkien pitäisi olla jo pienestä vauvasta pitäen hirveän sosiaalisia, rohkeita ja vaikka mitä ja sitten pidetään herkkyyttä, ujoutta ja arkuutta huonoina luonteenpiirteinä ja monet vanhemmat tekevät "mitä vaan" jotta näistä "huonoista" piirteistä päästäisiin eroon ja lapsesta tulisi "normaali" ja minusta se on erittäin ikävää

On hienoa että sinä hyväksyt lapsesi sellaisena kuin hän on ja niin pitääkin. On todella kurjaa ettei hoitopaikassa arvosteta ja hyväksytä lastasi sellaisena kuin hän on. Herkkyys on hieno luonteenpiirre.

Oma lapseni on herkkä ja pienempänä hän oli hyvinkin arka ja ujo. Ajan myötä hänestä on tullut rohkeampi, mutta en ole sen "eteen" tehnyt oikeastaan yhtikäs mitään. Ainoastaan olen antanut hänen olla oma itsensä enkä ole pakottanut mihinkään, kuten kerhoihin, joita lapsi pienempänä suorastaan pelkäsi. Nyt jo käy mielellään kerhossa. Toivon että aikanaan kun hän menee hoitoon, hänen herkkyyttään ei pidetä huonona asiana eikä häntä kohdella huonosti sen takia esim. jos hän jostain syystä itkee, ei sanota hänelle että pojat eivät itke tms. typerää.

En nyt tiedä onko tästä mun kirjoituksesta mitään hyötyä tai iloa sulle, mutta sen vain sanon että vaali lapsesi herkkyyttä, siinä ei ole totisesti mitään pahaa Ja vaadi että hänen herkkyyttään ei käytetä häntä vastaan siellä hoidossa vaan että sielläkin häntä arvostetaan sellaisena kuin on.

 

Entäs jos sanot päiväkodin tädille tästä asiasta, niin lopettaisi lapsen kuullen puhumisen siitä, miten lapsi on "vääränlainen".

Minusta on enemmänkin luonnollista että 3 v pitää omia vanhempiaan tärkeimpinä ihmisinä eikä automaattisesti luota jokaiseen, kehen tahansa ihmiseen. Se on normaalia kiintymyssuhdetta, osoittaa että perhe on ns. hyvä ja turvallinen lapselle.

Ei päiväkodin tädin kuulu olla lapsen elämässä ykkössijalla aikuisten "paremmuusjärjestyksessä" vaan sillä pallilla seisoo omat vanhemmat, ja heitä ikävöidään ja kotiin kaivataan. Ehkä tädin itsensä on vaikea hyväksyä se että ei ole tälle lapselle automaattisesti se "ykköshenkilö", ehkä hänen on vaikea kohdata lapsi, joka pitäisi ihan oikeasti KOHDATA, lapsi johon pitäisi "paheutua" ja jota pitäisi kuunnella. eikä vaan tehdä ja hössöttää yms.

 

Voi kiitos ihanasta tuesta ja kirjoituksista! :heart: Olen aivan samaa mieltä, että tuo herkkyys ja tunteellisuus ovat niitä "unohdettuja" piirteitä, ja voivat ihan hyvin tasoittuvat iän myötä! Nykyajan yltiösosiaalisuus peittää kaiken alleen. Ihmettelen silti, että jo noin pienenä kuin meidänkin lapsi on, kiinnitetään huomiota tuohon herkkyyteen, koska voihan se tosiaan tasoittua iän myötä ja muutenkin lapsi muuttua rohkeammaksi tms.

Olen miettinyt tuota, että viitsisinkö mainita ohimennen tuosta hoitotädille, mutta enpä taida rohjeta :/ Pelkään lähinnä kati sitä, että kuitenkin hyvä hoitosuhde kärsisi siitä, enkä kokisi lapsen viemistä hoitoon enää kovin mukavana. En taida olla niin rohkea. Mutta jos hän lapseni kuullen vielä usein jaksaa jauhaa tuosta asiasta, niin kai voisin huomauttaa siitä, että ei kaikkea ihan lapsen kuullen tarvitse aina mainita...

 

Ei todellakaan ole mitään pahaa siinä että on herkkä. Hoitajalle pitäis sanoa että jokainen lapsi( siis tarkoita että jokaisen persoonallisuus) pitäis hyväksyä sellaisena kun on. Eipä me aikuistenkaan luonteenpiirteitä retostella ja mollata heidän kuullen.
Meidän poika oli 3v todella herkkä, kun sai rohkaistua itse omaan tahtiinsa( ilman taivasteluja) nyt 4vuotiaana ei tuntis enää samaksi pojaksi.
On saanut itseluottamusta ja uskaltaa mennä ja tehdä itse asiota ja pitää puolensa ja uskaltaa sanoa vieraammillekin jos on eri meiltä tai jos on tullut väärinymmärretyksi.
Uskalsin sanoa jokaiselle taivastelijalle että pojan aikana ei jutella hänen luonteenpiirteistään negatiivisesti tai arvostelevasti. Ei vahvisteta herkkää ja ujoa käytöstä sillä että hän tuntee olevansa jotenkin huono jos ei halua tehdä niin kuin muut.

 

Samaa mieltä, jokainen on arvokas sellaisena kuin on. Toiset ovat herkempiä ja arempia eikä se tarkoita suinkaan sitä että olisi loppuelämänsä jotenkin "nössö" tai muutenkaan vähempiarvoinen. Ihmettelen suuresti ammatti-ihmisen käytöstä. :hug:

 

Herkät lapset ovat mielestäni oikeita aarteita!!

 

\

Herkät lapset ovat mielestäni oikeita aarteita!!

Heistä tulee ihania aikuisia!!

 

\

\

Herkät lapset ovat mielestäni oikeita aarteita!!

Heistä tulee ihania aikuisia!!

Tai sitten koulukiusattuja. Rikkonainen ihminen ei jaksa olla ihana, aikuisenakaan. Eheäksi itsensä kokoaminen on piiiiitkä prosessi, elämänikäinen.
Nimimerkillä koulukiusattu, herkkä, lapsena ainakin.

 

\

\

\

Herkät lapset ovat mielestäni oikeita aarteita!!

Heistä tulee ihania aikuisia!!

Tai sitten koulukiusattuja. Rikkonainen ihminen ei jaksa olla ihana, aikuisenakaan. Eheäksi itsensä kokoaminen on piiiiitkä prosessi, elämänikäinen.
Nimimerkillä koulukiusattu, herkkä, lapsena ainakin.

Herkkä ei todellakaan ole sama kuin rikkonainen!!

 

Mun poika, kohta 7v. On ollut aina herkkä ja hänen pettymysten sietokyky on ollut aina huono. Hän on vauvasta asti ollut tosi herkkä ja itku tulee vieläkin tosi helposti. Meillä onneksi päiväkodissä ymmärrettiin tämä ja puhuttiinkin, että herkkyyttä ei tarvitse tietenkään karsia kokonaan pois, vaan olisi ns. löydettävä jostain keinot hallittuun herkkyyteen. Ujo ja arka poika ei ole koskaan ollut, vaan sosiaalinen ja avoin. Mutta herkkä... Nyt ihan opettelemalla pettymystilanteissa ollaan päästy jo hyviin tuloksiin. Itku ei ihan aina tule ekana.

 

Herkkä ei ole tietenkään sama kuin rikkonainen, mutta valitettava tosiasia on, että herkkä lapsi voi herkemmin joutua koulukiusatuksi.

Itse olin herkkä lapsi ja ala-asteen lopulla jouduin koulukiusatuksi. Sitä kesti 3v. Yläasteen lopulla sain uuden ystävän, jonka avulla korjasin vähä vähältä itsetuntoni ja lukiossa olin jo "suosittu" kaveri.

Oma esikoiseni oli pienenä hyvin arka lapsi. Kävimme paljon kylässä muiden saman ikäisten luona vauva-iästä asti opettelemassa sosiaalisia taitoja. Kävimme myös vauva-uinnissa ja muskarissa. Aikanaan hän aloitti päivähoidon ja pääsi ryhmään, jossa hänen luonnettaan tuettiin ja samalla häntä pikku hiljaa rohkaistiin kehumisen ja positiivisen palautteen kautta. 3v hänestä tuli isompi sisarus ja kun kuopus (joka on aivan toista maata ollut vauvasta lähtien) tuli n. 1v vanhaksi ja "varasti" aina kaikkien kylässä olevien ym. aikuisten huomion, alkoi esikoisestamme kuoriutua itsevarmempi ja sosiaalisempi lapsi. Kehitystä tapahtui pikku hiljaa ja suuri tekijä oli yksityisellä leikki-koululla, jossa oli pienet ryhmät ja älyttömän positiivinen ilmapiiri.
Nykyään esikkomme on nykyajan ihanteiden (valitettavasti, mutta totta) mukaisesti ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja suosittu kaveri niin pihapiirissämme kuin hoidossakin. Ja koska hän saa jatkuvasti positiivista palautetta käytöksestään, itsetunto on pysynytkin hyvänä ja hän tulee toivottavasti myös koulussa saamaan hyviä kavereita eikä ole ainakaan sen vuoksi vaarassa tulla koulukiusatuksi (tokihan sen voi laukaista mikä tahansa muukin juttu, mutta ainakin minulla on nyt huomattavasti helpottuneempi olo, kun katson koulun aloitukseen päin).

 

hmm... täällä nyt niputetaan herkkä-sanan synonyymeiksi ujo, nössö, ei-itsevarma, ei-sosiaalinen, koulukiusattu ja mitä kaikkea. Näinhän ei automaattisesti ole.
Ja sosiaalisuushan ei tarkoita sitä miten rohkea ja puhelias on (niin kuin monet sen tuntuu tulkitsevan) vaan kykyä samaistua toisen tunteisiin, olla empaattinen. Ja näin ollen herkät ovat mielestäni juuri tällaisia, sosiaalisia.

 

Minun tyttäreni oli hyvin arka ja melko herkkä pienestä saakka. Hän oli varovainen uudessa seurassa ja arka menemään muitten lasten joukkoon. Tästä häntä arvosteltiin ulkopuolisten toimesta usein. Kotona emme asiaan kummemmin huomiota kiinnittäneet, itsetuntoa pyrimme positiivisella palautteella tietoisesti kehittämään. Kun ala-asteella tuli kuvioihin kannustava opettaja kolmannella luokalla, kuoriutui tytöstä rohkea ja säteilevä esiintyjä. Nyt lähes aikuisena hän on suosittu, sosiaalinen, harkitseva ja erittäin rohkea. Sekä hyvin herkkä sosiaalisessa havainnoinnissa. Hän ei ole koskaan tarvinnut tekemisilleen aina "häntäkärpäsiä", vaan on kyennyt itsenäiseen toimintaan ja ratkaisuihin. Pidä huoli ettei hoitaja mitätöi lapsesi hyvää luonteenpiirrettä jankutuksella.

 

Haluan tämän aiheen esille koska itsellä herkkä neljä vuotias lapsi. Kerhoon jäämiset hänelle yhtä tuskaa. Hyvin ujo on ollut pienestä pitäen. Tänään ei sitten millään jäänyt kerhoon jossa hoitajatkin vaihtuvat joka viikko. Yksi tuttu hoitaja aina kuitenkin on. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin ja puran huoliani lisää.... Tuntuu vaan niin rankalle kun jäämiset kerhoihin tuskaa molemmille....

 

Lapsen temperamenttia tulee aina tukea, silloin hänellä on parhaat mahdollisuudet kasvaa terveellä itsetunnolla. Meillä herkkislapsia kaikki mutta ehkä eniten tämä nuorin 2v joka on myös kaikkein tulisin luonne =) Todella paljon on joutunut "selittelemään" tai oikeastaan puuttumaan siihen kun joku voivottelee miten ujo lapsemme on ja kyllä se siitä sitten kai oppii ja voi olla kohta tosi reipas... Me kasvatamme lastamme olemaan oma itsensä eikä hänen tarvitse olla "reipas" koska joku muu sitä vaatii. Poikamme on roikkunut sylissä ja tissillä 2v, nyt hän on selkeästi huomannut olevansa vähän isompi poika ja irrottautunut äidistään vähäsen. Aina saa kuitenkin juosta vanhemman syliin lohdutettavaksi =)

 

Ota ap asia puheeksi kasvatuskeskustelussa tai vasussa jotka varmaan alkaa muillakin kohta puolin. Siellä voi kyllä sanoa tai kysyä, että eikö jokainen lapsi pitäisi huomioida sellaisena kuin hän on ja tukea niin vahvoja kuin heikkojakin puolia, eikä herkkyyttä pitäisi missään nimessä pitää pelkästään huonona puolena. Tietenkin liiallisuuksiin mennessä se voi olla huono asia, mutta se mitä kerroin lapsestasi ei mielestäni ole liian herkkää vaan sopivaa. Tietenkin pienet reagoivat päiväkodissa tapahtuviin muutoksiin ja se on ihan normaalia ja siksi henkilökunnan pysyvyyteen ja jaksamiseen pitäisi satsata ja saada lisää vakituisia kiertäviä sijaisia, niin lapsille olisi sijainenkin sitten tuttu, kun hän tulee ryhmään.