F
fag
Vieras
Meillä on kohta 5 vuotta täyttävä poika. Reipas ja terve, mutta luonteeltaan ehkä aika herkkä. Hän on pikkuveljensä kanssa päiväkodissa puolikasta viikkoa.
Pikkulapsena hän nukkui hyvin. Ehkä n vuosi sitten alkoi se, että hän ei malttanut nukkua vaan saattoi herätä yölläkin leikkimään. Tämä (luonnollinen?) vaihe meni ohitse ja nyt olen huolissani hänen unettomuuskausistaan. Välillä hän siis nukkuu n klo 21-07 ilman ongelmia. Päiväunia hän ei yleensä enää nuku. Mutta sitten on kausia, kuten nyt, jolloin hän nukkuu vähemmän kuin minä. Esimerkiksi toissayönä hänet laitettiin nukkumaan klo 20.30 aikaan. Hän valvoi kuitenkin vielä töistä tullessani klo 22.30 (huokaili sängyssään, lueskeli, kävi vessassa). Aamulla hän heräsi n klo 6 aikaan, köllötteli sängyssään huokaillen äänekkäästi ja odottaen että muut heräävät.
Viime yö meni seuraavasti. Hän nukahti nopeasti n klo 21, mutta heräsi klo 2.30 aikaan (olin sattumalta itse juuri silloin päänsäryn vuoksi hereillä odottelemassa että särky lakkaa). Taas hän huokaili ja kääntyili ja pyöriskeli..n klo 4 aikaan havahduin, kun hän koputteli yöpöytäänsä ilmeisesti yrittäen hienovaraisesti viestittää olevansa hereillä ja kokeillakseen onko muut jo hereillä, ja lueskeli kirjaa. Klo 4.45 hän hipsi makuuhuoneeseeni ja kysyi:" Milloin oikein on se aamu, kun tuntuu niin pitkältä ajalta vaan olla ja odottaa?" Ilmeisesti hän oli sitten (ehkä katkonaisesti nukkuen) tuolta puoli kolmesta odottanut aamun tuloa.
Tällaisia tosi lyhyitä unia hän nukkuu siis joskus pitkäänkin. En ymmärrä, miksei hän nuku, sillä en pidä tuota normaalina. Päivisin hän on väsyneen oloinen, mutta ei silti nuku päiväunia (köllöttelee kyllä unta odotellen sängyssään). Mitään eritystä ei perheessämme ole eikä päiväkodissakaan, eikä hän itsekään osaa kertoa mitään mieltä painavaa tms joka estäisi unentuloa..
Olen neuvoton, onko tämä normaalia tämän ikäiselle?