Lapsen sukunimi

Hei

Ajattelinpa kysyä, löytyisikö kanssasisarista toista tällaista "itsekästä hirviötä", joka on ajatellut antaa tulevalle esikoiselleen oman sukunimensä. Olen säilyttänyt oman sukunimeni tuoreehkosta avioliitosta huolimatta, mikä sekin lienee vielä nykypäivänäkin melko harvinaista. Yhdistelmänimeä kyllä aikoinani avioituessani mietin, mutta koskei asialla tuntunut olevan miehellenikään mitään merkitystä, annoin olla ja pidin oman nimeni sellaisenaan. Nimi on osa persoonallisuuttani, olen siihen kiintynyt ja tottunut ja koska en ollut enää mikään nuori tyttönen naimisiin mennessäni, ei miehen nimen ottaminen enää tuntunut "itsenäisestä (itsepäisestä?) ja modernista" naisesta luontevalta.

Nyt mieheni luonnollisesti (?) haluaa ehdottomasti, että tuleva lapsi saa pelkästään hänen nimensä. Olen ehdottonut erilaisia kompromisseja (tyyliin: muodostetaan meidän sukunimistä yhdistämällä yhteinen nimi tai laitetaan lapselle yhdysnimi), mutta nämä eivät hänelle kuitenkaan käy. Miehen nimessä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutten käsitä, miksi sen täytyisi automaattisesti olla juuri minä, joka jäisi perheen "erinimiseksi", kun sentään kannan, synnytän ja pääasiassa hoitaisin lapsen ja kaiken huippuna olen meillä vielä se varsinainen perheen elättäjäkin miehen aikoinaan jätettyä opintonsa kesken.

Tiedän kyllä, että tämä päätökseni tulee kyllä herättämään närää ja paheksuntaa paitsi hänen, myös etenkin omien vanhempieni taholta. Aviomiehen sukulaisten kanssa en ole missään yhteydessä, mies itse vierailee kotonaan noin kerran vuodessa, minun sukulaisiini sen sijaan olemme molemmat lähes viikoittain yhteydessä ja näemme usein.

Löytyykö muita, jotka ovat tällaista (sukunimi)asiaa pohtineet? Kertokaa millaiseen lopputulokseen päädyitte. Etenkin toivoisin vastauksia ei-perinteiseen vaihtoehdon valinneilta.

 

Mulla on kaksoisnimi itselläni, eli oman sukunimeni lisäksi miehen sukunimi. Olisin ehdottomasti halunnut oman hyvin harvinaisen nimeni lapsellemme, mutta sellanen sota siitä nousi miehen kanssa etten jaksanut taistella...Kaksoisnimeä ei Suomessa lapselle sallita, joten valitettavasti lapsella on vain mieheni sukunimi.

 

Moi
Nopeasti vastaan(lapset roikkuu käsissä ja vaatii muumisivuja..). Eli minulla on harvinainen sukunimi, josta vielä pidän kovasti ja aion pitää sen koko elämäni. Sama nimi on myös lapsillamme ja tulee tietysti myös kolmannelle. Olen vielä niin "ikävä", että en suostu naimisiin ilman että puoliso ottaa minun sukunimen. No, hän on tähän ihan suostuvainen, koska hänellä itsellään on yksi yleisimmistä nimistä..(Tämä kai tarkoittaa sitä että "joudun" naimisiin..) =)
Eli näin meillä. Toivottavasti sopuratkaisu löytyy teilläkin!

 

Itselläni on hyvin harvinainen sukunimi ja säilytin sen naimisiin mentyäni, joten sovimme hyvissä ajoin ennen naimisiin menoa että lapsestamme tulee minun sukunimiseni. No tuli se kaunis päivä että saimme lapsen ja tulihan siitä sukunimestä kädenvääntö. Lopulta päädyimme minun sukunimeni käyttöön, mutta että tiedetään kenen tytöstä tai pojasta on kyse toinen nimi lapsellamme on "isännimi"tytär tai -poika.

 

Meillä ei tarvinnut vääntää kättä sukunimestä. Oma sukunimeni on aika yleinen ja miehelläni harvinaisempi, joten mieheni sukunimi otettiin lapsellemme käyttöön. Naimisiin en päässyt, vaikka olisinhan voinut sanoa, että minun nimi lapsille niin kauan kunnes ollaan naimisissa. Olisin saattanut vielä saada kenkää, jos olisin yhtään enempää alkanut kiukutella (kosinkin karkauspäivänä, kun muuten mitään tapahtunut 4 vuoden aikana).

 

Meillä myös avioliitossa säilytetty omat nimet. Lapsen syntyessä KESKUSTELUA, mutta annoin periksi isälle, joten tuli lapselle isän sukunimi. Isällä paljon tavallisempi, mulla maineikkaampi. Harmittaa nyt.

OTA HUOMIOON, ETTÄ KAIKILLE LAPSILLE PITÄÄ SIT ANTAA SE SAMA SUKUNIMI, KUIN MIKÄ TÄLLE EKALLE ANNETAAN.

 

Asiasta ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ystäväpiirissä on lasten sukunimet menneet yleensä 'harvinaisuus' periaatteella eli lapsille/ perheelle on valittu se harvinaisempi sukunimi. Mukana on perhe, jonka isällä on eri sukunimi kuin äidillä ja lapsilla (ovat siis naimisissa). Isä ei osannut luopua omasta sukunimestään, mutta lapsille annettiin äidin sukunimi, ettei se sammuisi aivan kokonaan (alle 10 henkeä omistaa ko. sukunimen).
Joten keskustelkaa asiasta, harvinainen sukunimi antaa paljon enemmän vapautta etunimien valinnassa =).
Itselläni on sukunimi, joita on menee 13 tusinaan, joten lapsen etunimet valitaan joltain muulta listalta kuin 10 kärjessä. Itselläni etunimi on harvinainen, mutta mieheni on kärsinyt superhyper yleisestä nimestään koko ikänsä.

 

Kukin tekee mitä haluaa.Minulla ja pojalla on sama nimi kuin aviomiehelläni.

 

Hei vielä kaikille nimiasiasta kirjoittaneille!

Ja suurkiitos vastauksistanne. Meillä on kylläkin tilanne sellainen, että kummallakin on jokseenkin yhtä yleinen ja melko tavallinen sukunimi. Enempi meidän tapauksessa on kyse periaatteessa, kun en voi sietää näitä miehen "automaattisia oikeuksia", jotka perustuvat johonkin menneeseen maailmaan eivätkä päde enää nykypäivänä (vrt. esim. "mies on perheen pää ja elättäjä"). Tiedän kyllä, että lain mukaan lapsi seuraa sukunimessä äitiään, jos vanhemmilla on eri nimi eikä toisin sovita. Tuntuu vaan ikävältä tapella tästä(kin) asiasta. Sanotaanhan, että viisaampi antaa periksi.

 

Meillä on kummallakin kauniit, harvinaiset sukunimet. Olemme avoliitossa ja koska 5 vuoden aikana mies ei ole saanut aikaiseksi kosia (tai sitten ei yksinkertaisesti halua naimisiin,mistäs minä tiedän), niin lapselleni tulee minun nimeni.

Jos joskus menemme naimisiin ja otan hänen nimensä (mikä sekin on hyvin epävarmaa), niin sitten tietysti koko perheellä on sama nimi. Yhdistelmänimeä ei voisi naimisiin mentäessä muodostaa, kun kumpikin sukunimi on pitkä.

Varmistin juuri eilen mieheltä, että kai hän nyt sitten ymmärtää, että poika tulee minun nimelleni, kuten olen sanonut. Hän siihen jotakin mutisi. Mutta eipähän tule sitten enää kinaa juuri ennen ristiäisiä. Sanoin asiasta hänelle joskus vuosia sitten asiasta keskustellessamme, että "jos lapsi tulee emmekä ole naimisissa, niin lapsi kyllä sitten saa minun nimeni".

Minusta täysin loogista. Miksi hänen nimensä pitäisi tulla lapselle, jos minäkään en sitä nimeä kanna?

 

Hei alkuperäinen! Naimisiin mennessämme säilytin oman nimeni ja tälle tulevalle vauvelille tulee mun nimi. Ei mistään kauneus ym. syistä vaan periaatteesta. Miksi lapsella pitäisi automaattisesti olla isän nimi...? :/

 

Meillä annettiin lapselle mun sukunimeni koska se on vain parilla kymmenellä ihmisellä. Miehelläni ei oo mitään tunnesiteitä omaan sukunimeensä niin päädyimme antamaan minun. Mulle toi sukunimi on hyvin tärkeä. Niin kuin nimet yleensäkin.

 

oih. mullakin oli harvinainen nimi ja otin silti mieheni tosi yleisen...
Koitin kerran, ennen vihkimistä esittää, että oisko mun nimi mitään, mutta siihen tuli ei, ennen kuin lause oli loppu. Kun myöhemmin mies luki lehdestä hääilmoitksia, ihmetteli, että kuinka joku erikoinen oli ottanut miehensä "hirvosen" niin muistutin kyllä meidän nimestä.
Siihen vain, että siitä olis ollu niin paljon vaivaa! Ja mullako ei ollut vaivaa?
olen peräänkuuluttanut lapsille näyttöä otsaan, mutta miehillä olisi kanssa semmonen ikkuna hyvä. Että liikkuuko siellä mitään ja koska.

 

Ollaan avoliitossa, molemmilla tuiki tavallinen sukunimi. Automaattisesti lapsista tuli isänsä sukunimisiä, vielä kun on ympärillä miehen sukua joilla samaa sukunimeä. JOS joskus mennään naimisiin niin vaihdan mieheni sukunimeen mukisematta.

Itselläni myös isäni sukunimi, vanhempani eivät ole naimisiin menneet vieläkään.

Tuttavaperheessä vaimolla on oma nimensä avioliitosta huolimatta, hiukan harvinaisempi sukunimi ja eivät osanneet lopulta päättää. Lapset on sitten isän sukunimellä.

Isäni on sanonut että jos menette naimisiin niin ei sitten kahta sukunimeä, kun molemmilla on nen-päätteinen ja suht pitkä nimi

 

\

Kukin tekee mitä haluaa.Minulla ja pojalla on sama nimi kuin aviomiehelläni.

Näin meilläkin. En voinut kuvitellakaan ottavani ainoastaan omaa sukunimeäni mennessämme naimisiin. Ehkä kaksoisnimi, mutta ei ainoastaan minun nimeä.

 

lapselle ei voi antaa sukunimeä jota ei ole kummallakaan vanhemmalla. eli jos toisella ei ole yhdistelmä sukunimeä esim. nieminen-järvinen ei sitä voi antaa myöskään lapselle. lapselle silloin vain joko järvinen tai nieminen. asiasta oli juurikin vauva-lehden nimitohtorin palstalla.

 

meilläkin aikansa mies taisteli vastaan kun olin päättänyt antaa vauvalle oman sukunimeni. hänellä edellisestä avioliitosta 10 vuotias poika ja edellinen eukkokin kulkee vielä mieheni sukunimellä joten päätin että pidän oman sukunimeni ja pieni neiti on sitten äitin kanssa samanniminen! ja miten niin miehen nimi on LUONNOLLISESTI se oikea valinta????? haloo.

 

Olen kohtalotoverisi: avioliitossa ja molemmat säilytimme omat sukunimemme. Pari kertaa olemme ottaneet jo kiivaasti yhteen tämän nimiasian suhteen ja päätimme jättää keskustelut syntymän jälkeiseen aikaan. On liian aikaista kiivastua tämmöisestä aiheesta kun lapsikaan ei ole vielä syntynyt. Lapsen isä on niin vanhoillinen ja haluaa ainakin pojan saavan isänsä sukunimen ja minä taas en sitä halua. Veikkaan, että joudumme arpomaan asian aikanaan, koska sopuun emme varmaan pääse...

 

Minulla itselläni oli ns. harvinainen sukunimi, sitten syntyi poika, jolle annettiin sitten nimi isänsä mukaan. Isällä on hyvin tavallinen suomalainen sukunimi. Kun naimisiinmenon aika sitten koitti lapsen syntymän jälkeen, mietin tosi pitkään, kumman nimen otan, pidänkö omani, joka on kaunis ja harvinainen vaiko mieheni sukunimen, joka on yksi yleisimmistä sukunimistä suomessa..... valitsin perinteitä "kunnioittaen" miehen sukunimen itselleni, jota valintaa olen jälkeenpäin miettinyt useampaankin kertaan....
Kaksoisnimeä en harkinnut missään vaiheessa, siitä olisi tullut niin pitkä ja hankala.

 

Isäni on ulkomaalainen, joten meillä lapsillakin on amerikkalaisittain erikoisen tavallinen sukunimi. Aviosäätyyn astuessani päätin säilyttää oman nimeni myös ammatillisista syistä, sillä produktioluontoisessa työssä nimen tunnetuksi tekeminen on työn takana. Identiteettikysymys ja rakkaus isään olivat myös tekijöitä, jotka saivat säilyttämään oman nimen. Nyt sitten odotellaan ensimmäistä lasta perheeseen, ja mieleni on askarrellut nimiasioiden parissa. Toisaalta kiehtoisi antaa lapselle oma harvinaisempi sukunimi, joka taatusti tullaan muistamaan, mutta toisaalta tunnen myötätuntoa aviomiestäni kohtaan, joka ei pysty kantamaan lasta sisällään eikä synnyttämään sitä. Ehkä tiedostamaton ajatus on, että isän sukunimen kautta lapsi liitetään myös isään. Voihan olla, että mieleni muuttuu sitten kun vauva syntyy ja molemmat voivat osallistua lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Sitten onkin jo liian myöhäistä nimiasian kannalta...

PS. Se "isäntytär/poika"- nimiyhdistelmä on kyllä harkinnan arvoinen; tuntuu sympaattiselta ja maanläheiseltä tavalta ilmaista sukulaisuussuhteet!