Lapsen saaminen oli shokki- ei lisää lapsia

[Celebra]

Onko täällä muita joille lapsen saaminen on ollut niin kova paikka, että ei halua enää sen takia lisää lapsia. Minulla kaikki alkoi raskaudesta jossa oli varmaan kaikki mahdolliset ongelmat mitä siinä voi olla. Lihosin ensin 25 kiloa,sairastin ruokatorven tulehduksen,turposin muodottomaksi nesteestä,pahoinvoin 9kk ja itkeä pillitin kaikelle.

Sain töistä potkut raskauden takia. Sitten alkoivat ongelmat imetyksen kanssa ja hormonivuoristorata joka aiheutti synnytyksen jälkeisen masennuksen. Kun kaikesta tästä selvittiin masennuin koska kotona oleminen ei vaan ole mun juttu. Kokeilin käydä kaikissa kerhoissa,tavata ystäviä ja hankin jopa mammakavereita. Jokainen päivä kotona on täyttä tuskaa ja haluaisin täältä jo pois. Yleisesti petyin äitiyteen. Rakastan lastani yli kaiken, mutta kokemani jälkeen vihaan äitiyttä.

Onneksi pääsen syksyllä takaisin töihin jos kaikki menee putkeen. Kaiken kaikkiaan tämä vuoden kestänyt prosessi on ollut niin hirveä,järkyttävä ja oksettava etten halua enää lisää lapsia.

*avaa sateenvarjon*

 

[vieras]

Juu, kyllä koettu vastaavia kuin sinä. Toisen lapsen kuitenkin tein, mutta sitten putket poikki. Onneksi jotenkin järjellä ymmärsin, että kokoajan helpottaa. Lapset kasvavat kokoajan ja joka päivä helpottaa. Tai ainakin tässä luulossa on hyvä elää

 

[vieras]

Juu, kyllä koettu vastaavia kuin sinä. Toisen lapsen kuitenkin tein, mutta sitten putket poikki. Onneksi jotenkin järjellä ymmärsin, että kokoajan helpottaa. Lapset kasvavat kokoajan ja joka päivä helpottaa. Tai ainakin tässä luulossa on hyvä elää

Piti vielä lisätä, että kyllähän voit jäädä yksilapsiseksi, ei siinä mitään pahaa ole. Itse tein lapset pienellä ikäerolla vain sen vuoksi, että en olisi jaksanut tätä enää myöhemmin. Tsemiä!

 

[utas]

Onko täällä muita joille lapsen saaminen on ollut niin kova paikka, että ei halua enää sen takia lisää lapsia. Minulla kaikki alkoi raskaudesta jossa oli varmaan kaikki mahdolliset ongelmat mitä siinä voi olla. Lihosin ensin 25 kiloa,sairastin ruokatorven tulehduksen,turposin muodottomaksi nesteestä,pahoinvoin 9kk ja itkeä pillitin kaikelle.

Sain töistä potkut raskauden takia. Sitten alkoivat ongelmat imetyksen kanssa ja hormonivuoristorata joka aiheutti synnytyksen jälkeisen masennuksen. Kun kaikesta tästä selvittiin masennuin koska kotona oleminen ei vaan ole mun juttu. Kokeilin käydä kaikissa kerhoissa,tavata ystäviä ja hankin jopa mammakavereita. Jokainen päivä kotona on täyttä tuskaa ja haluaisin täältä jo pois. Yleisesti petyin äitiyteen. Rakastan lastani yli kaiken, mutta kokemani jälkeen vihaan äitiyttä.

Onneksi pääsen syksyllä takaisin töihin jos kaikki menee putkeen. Kaiken kaikkiaan tämä vuoden kestänyt prosessi on ollut niin hirveä,järkyttävä ja oksettava etten halua enää lisää lapsia.

*avaa sateenvarjon*

mulla ei ollu noin paha tilanne kuin sulla mutta vaikeeta siis mullakin. nyt kuitenkin saatiin toinenkin ja kyllä kannatti!! ei ollu yhtään niin vaikeeta ja likoista toisilleen aivan ihanasti seuraa, nautinkin itse ihan eri tavalla tästä toisesta. uskalla vain, se kannattaa!!

 

[ap]

Itselläni ei ole ollut mutta tiedän muutaman tapauksen jossa tavallaan oli shokki ja toiset pääsee siitä yli mut toiset ei eli ei halua lapsia enää...

Mä oikeasti tärisen kauhusta ja nään painajaisia, että saan toisen lapsen ja joudun käymään ton kaiken uudestaan läpi. Ei vaan millään pysty. Toisaalta en ikinä halunnutkaan kuin yhden lapsen.

 

[viksi]

Ensimmäinen raskaus ja synnytys sekä pikkuvauva-aika on yleensä se pahin, toinen usein menee helpommin. Tposin tietenkin jos on taipumusta raskaudenaikaisiin komplikaatioihin, niin yleensä niiden riksit vain suurenevat seuraavassa raskaudessa (esim hepatoosi, raskaudiabetes). Synnytyksen jälkeinen masennus on hoidettavissa aika helposti lääkkeillä, jos siihen hakee apua heti. Ystävälläni meni ensimmäisen lapsen vauvavuosi kamalassa masennuksessa, meinasi jopa tappaa itsensä, mutta toisen ja kolmannen lapsen vauva-aika oli kuulemma ihanaa, koska haki heti lääkityksen kun masennusoireet tulivat. Osasi niitä odottaa.

Kaikkea hyvää teille, toivon että kohta sinustakin tuntuu että elämä voittaa.

Itselleni kaksostemme vauva-aika oli helvetti, ihan väsymyksen takia. Kun lapset alkoivat olla 1,5 v ja vanhempia, elämä kirkastui.

Nyt odotan kolmatta lastamme hyvillä mielin.

 

[vieras]

Itselläni ei ole ollut mutta tiedän muutaman tapauksen jossa tavallaan oli shokki ja toiset pääsee siitä yli mut toiset ei eli ei halua lapsia enää...

Mä oikeasti tärisen kauhusta ja nään painajaisia, että saan toisen lapsen ja joudun käymään ton kaiken uudestaan läpi. Ei vaan millään pysty. Toisaalta en ikinä halunnutkaan kuin yhden lapsen.

Nyt sä tiedät mitä se voi olla kaikessa kauheudessaan eli asennoidut jo toisin ja kun odottaa pahinta, ei ne pahimmat sitten olekkaan niin pahoja. Tai sitten saatkin aivan ihanan raskausajan ja haluat vielä lisää.

Anna ajan kulua ja jos et halua enää lapsia, et tee, sun oma päätös(pikkasen ehkä mieskin vaikuttaa..).

 

[vieras]

Itselläni ei ole ollut mutta tiedän muutaman tapauksen jossa tavallaan oli shokki ja toiset pääsee siitä yli mut toiset ei eli ei halua lapsia enää...

Mä oikeasti tärisen kauhusta ja nään painajaisia, että saan toisen lapsen ja joudun käymään ton kaiken uudestaan läpi. Ei vaan millään pysty. Toisaalta en ikinä halunnutkaan kuin yhden lapsen.

Mutta eihän sun tarvitse tehdä toista lasta. Et varmaan ole lestadiolainen tai et asu esim. islamistisessa maassa. Nauti siitä yhdestä lapsestasi

 

[vieras]

ap, mulla ei ole ollut vastaavaa tunnetta, vaikka meillä vanhemmiksi tulo ja minulla äidiksi tulo on kyllä mennyt vaikeimman kautta. nyt kun tuo pikkuneiti on tuossa, tunnen itseni maailman onnellisimmaksi, mutten tod tiedä haluanko uudelleen samaan odotuksen pelkorumbaan. sitä piti kommentoimani, että kaikille ei se mamma/lapsiseuran haku ole tarpeen. itse välttelen kuin ruttoa =) kaikkea vauvatapaamisia, sen verran sain eka kerrasta tarpeekseni. sen sijaan opiskelen ja käyn jumpassa, tapaan työkavereitani ja touhuan aikuisten juttuja lapsi mukanani (luennoilla, kokouksissa, vauvajumpassa, muskarissa). mammakahvit ei ole mun juttu, mutta kun tyttö tuossa alkaa kaipailla leikkiseuraa päivisin, asia on tietysti toinen. siihen vielä on aikaa, koska tyttö on nyt vasta 5 kuukautta vanha=). töihin en luultavasti mene äippäloman jälkeen, vaan keksin jotain muuta..

 

[ev]

Joskus se menee noin. Mulla on 2 lasta ja olin 6 v yhteensä kotona. Toisaalta viihdyin, mutta enemmän vihasin sitä. Se oli tylsää, uuvuttavaa. Masennuin enkä edes ymmärtänyt sitä. Nyt lapset on jo 9 ja 7v, itse olen ollut jo monta vuotta taas työelämässä ja nyt nautin elämästäni. Se pikkulapsi aika ei vaan ollut mun juttu, mutta nyt lasten kanssa menee aivan ihanasti kun ovat jo koululaisia. Niiden kanssa voi erilailla jutella, vitsailla, puuhata, matkustaa, lasketella ym ym ym. Ja minäkään en todellakaan meinaa enää lapsia tehdä. Nämä 2 ihanaa poikaa riittää meille.

 

[Madicken04]

Ei se kyllä tuolta tuntunut vaikka todella isojakin ongelmia on ollut niin raskauksissa kuin vauvojen terveydessä sekä ihan muilla elämän osa-alueilla. Mutta se tärkein lienee siinä etten ole masentunut ja olen kuitenkin kyennyt nauttimaan niistä monista ihanista hetkistä jolloin se aurinko oikeatsi paistaa risukasaan.

Jokunenkin sukulainen/tuttava pitää minua aivan hulluna kun kuitenkin koen olleeni niin ponnellinen raskaus- ja vauva-aikoina ja haaveilen vielä kolmannesta lapsesta. Ei ole tuttavapiirissä montaakaan joka myöntäisi siihen uskaltavansa lähteä...

Mutta tosissaan ihmiset kokee nuo erilailla ja jos oikeasti tunne on vahvasti se ettei halua toista lasta niin sitten ei. Ei yksilapsisissa perheissä ole mitään vikaa. Ja voihan olla että töihinpääsy piristää sinua ja masennuksen hellitettyä alat itsekin jo kaivata toista lasta. Ja kun tietää mitä se pahimmillaan voi olla niin ehkä seuraavalla kertaa yllättyy sitten iloisesti.

 

[mama]

Mulla sama tunne tosin masennusta ei ole todettu eikä varmaan ole kun minusta on hyviä hetkiä paljonki mutta huonot on sellaisia joita en halua enää kokea, joten yhteen varmasti jäädään tai ehkä kymmenen vuoden päästä voin harkita.. EHKÄ kotiäidiksi minusta ei ole vaikka kirveellä pakotettais, kun lapsi täyttää vuoden lähen hippulat vinkuen töihin Tottakai lapsi on mulle rakkain ja tärkein mutta yksi riittää

 

[ap]

Mulla sama tunne tosin masennusta ei ole todettu eikä varmaan ole kun minusta on hyviä hetkiä paljonki mutta huonot on sellaisia joita en halua enää kokea, joten yhteen varmasti jäädään tai ehkä kymmenen vuoden päästä voin harkita.. EHKÄ kotiäidiksi minusta ei ole vaikka kirveellä pakotettais, kun lapsi täyttää vuoden lähen hippulat vinkuen töihin Tottakai lapsi on mulle rakkain ja tärkein mutta yksi riittää

Kiva, että on joku toinenkin!

 

[b]

Hyvä ystäväni ajattelee samoin kuin sinä, hänellä on todella kova raskaudenpelkokin kehittynyt vuosien varrella vaikka lapsensa on jo 11.

 

[vieras]

Itselläni ei ole ollut mutta tiedän muutaman tapauksen jossa tavallaan oli shokki ja toiset pääsee siitä yli mut toiset ei eli ei halua lapsia enää...

Mä oikeasti tärisen kauhusta ja nään painajaisia, että saan toisen lapsen ja joudun käymään ton kaiken uudestaan läpi. Ei vaan millään pysty. Toisaalta en ikinä halunnutkaan kuin yhden lapsen.

Sehän on sitten ihan hyvä juttu, ettet halunnutkaan kuin yhden - ei sitten tarvitse luopua haaveesta toisesta lapsesta noiden fiilisten takia.

Tilanne varmasti helpottaa kun menet töihin ja samalla lapsi koko ajan kasvaa ja ne pikkulapsijutut jäävät taakse. Tsemppiä!

Ja varmasti monilla muillakin on ainakin jollain tasolla samoja ajatuksia. Mun mielestä on hienoa että joku uskaltaa sanoa äitiydestä ääneen niitä raadollisempiakin asioita; ne kuuluu äitinä olemiseen ihan samalla lailla kuin onni ja ilo lapsesta.

 

[vieras]

Onneksi niitä lapsia ei tarvitse tehdä vain toisten mieliksi, tai siksi, kun niin kuuluu tehdä. Itselläni on kaksi lasta, kaksi vaikeaa raskautta takana, jotka molemmat on päätyneet ennenaikaiseen synnytyksen käynnistykseen raskauskomplikaatioiden vuoksi, kun kroppa ei ole kestänyt enää. Synnytyksistä jäi ihan positiivinen muisto, mutta raskaudenpelko jäi, olen myös välillä nähnyt painajaisia että olenkin vahingossa tullut raskaaksi. Keskeytystäkään en haluaisi tehdä, mutta ajatukseenkin raskaudesta liittyy kuolemanpelko... Että eiköhän nämä meidän lapset ole tässä!

 

[Evetsu]

Ymmärrän sinua. Itselläni oli samansuuntaisia tunteita kun lapsi oli pieni. Nyt tyttö täyttää kohta kolme ja uutta vauvakuumetta alkaa olla jo ilmassa =) Raskausaikaa pelkään vaan niin paljon edelleen, että taitaa jäädä vauva haaveeksi vain...

 

[vieras]

Onkohan raskausajallekin olemassa jotain pelkopolia niin kuin synnytystä pelkääville?

 

[juujuu]

Hyvä kun ap tämän myöntää ja ei tosiaan sitten hanki lapsia lisää, jos tietää tulevansa hulluksi.

 

[manda]

mullakin kesti puoli vuotta se et näin painajaisia raskauspahoinvoinnista ja synnytyksestä missä ei kaikki menny ihan hyvin... kun kävin sit puolen vuoden päästä lääkärintarkastuksessa niin tajusin vihdoin sanoa lääkärille ääneen tästä "synnytyspelosta" ja helpotti paljon ku lääkäri sanoi ettei mun enää tarvi alateitse edes synnyttää ja sain muutenki puhua asiasta enkä vaan kelaillu omassa päässäni... ja niin, kenenkään ei tosiaankaan ole pakko hankkia just kahta tai kolmea lasta, yksi riittää hyvin! Saa ainakin rakkautta ja huomiota tarpeeks eikä se merkitse et siitä tulis mitenkää pilallehemmoteltu. Keskityt nyt vaan ainokaisesi kanssa jaksamiseen ja opettelet nauttimaan äitiydestä, sitä on kuitenki jäljellä vielä vuosiksi eteenpäin!

 

[kt]

Mulla ihan toisin eli haaveilen jo 7:stä lapsesta....

 

[vieras]

mulla ei ihan samamlainen ku ap tapaus vain synnytyksen jälk masennus iski. ja se oli niin kauheaa että silloin ja monta vuotta siitä päätin ja ajattelin etten koskaan tee toista lasta vaan niin se vain toisin kävi. vajaa 4 vuotta tuli ikäeroksi ja päivääkään en kadu, kaikki oli siis isan toisen laista. ja ihanaakin ku osas jo kaikenlaisia juttuja.

 

[vierailija]

Näin olen arvellutkin että ne jotka tekevät monta lasta heillä raskausaika ollut ihan siedettävää ilman kamalaa raskauspahoinvointia monta kuukautta,,ilman mitään synnytyspelkoa ja imetyskin alkanut sujumaan suitsait ..lapsen kanssa ei tarvi olla kahdestaan päivät pitkät masentuneena ja lapsikin on ollut suhthelppo ilman koliikkia...onneksi on näitä kanavia joihin pääsee purkamaan tuntojaan. ja löytää samoinkokeneita.