Lapsen ruokahalut kokonaan poissa

Meidän poitsu 4,5v on aina ollut sellainen kausi-syöjä.
Eli toisinaan syö hillittömästi, eli siis isompia annoksia kuin me akuiset!! Ikäänkuin tankkaisi taas niitä syömättömiä kausia varten.

On kasvanut ihan käyrillä, pituutta on hyvin, mut painoa aina vähän.

Vatsavaivat ovat olleet riesa jo pidemmän aikaa. Neuvolassa tuntuvat vähän välinpitämättömiltä, sillä allergia testit on tehty, samoin laktoosi ja maito-allergia testit. Kaikki pitäisi olla kunnossa.
Poika vaan "jännittää vatsallaan", mutta mitä hän jännittää jokaisena päivänä normaalissa kodissa?? :$

Nyt on jo pidemmän aikaa mennyt, että poika ei söisi mitään.
Yhtenä päivänä en saanut häntä syömään kuin aamupalan ja muutaman lasillisen vettä.
Toisena päivänä popsi muutaman leivän.
Eilen ei maistunut mikään.
Ja vatsavaivat ovat jokapäiväisiä. (ripuloi muutamana päivänä viikossa!! :eek: )

Olen ihan ymmälläni ja tuntuu jotenkin pahalta :/

Onko muilla syömättömiä lapsia?
 
Neuvoa en osaa, mutta pyytäisin neuvolasta kopiot kasvukäyristä ja tehdyistä tutkimuksista ja varaisin ajan yksityislääkärille. Kysyisin vielä ehtiikö hän perehtyä papereihin ennen teidän käyntiä.

Meillä on huono ruokahalu liittynyt matalaan hb:n tai kuumeessen/kurkkukipuun, mutta niistähän ei teidän tapauksessa ole kyse.
 

Yhteistyössä