Toggle sidebar

Lapsen puheista, äidillä paha mieli :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sniif
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

sniif

Vieras
4v. tyttöni on kärkäs sanomaan vähän kaikenlaista. Äiti on tyhmä useinkin ja nyt on sitten alkanut "mä en tykkää äidistä" jutut. Tyttö haluaa vaihtaa minut aina kavereidensa äiteihin :/ Välillä tuntuu, että oikeasti ei pitäisi edes minusta. Tiedän, että tämän ikäisen juttuja ei niin vakavissaan pidä ottaa, mutta mistä ihmeestä tuo ammentaa juttunsa :-0 Höpöttääkö teidän lapsenne tuollaisia vai olenko vain sitten epäonnistunut äidin tehtävässäni...?
 
Mua vihataan välillä. Olen tyhmä, musta ei tykätä ollenkaan.

Ja hetken päästä olen taas äiti kulta, rakas ihana oma äiti.

Sanoisin että tuo on normaalia, lapsi kehittyy ja opettelee hallitsemaan kielteisiäkin tunteitaan.
 
No varmasti tulee paha mieli! Ei se varmaan edes ymmärrä mitä sanoikaan. Minä kieltäisin sanomasta ja selittäisin että siitä tulee paha mieli eikä silleen saa sanoa kellekään!
 
Et ole epäonnistunut äitinä.
Lapsesi vaan on huomannut, että sinä reagoit asiaan tunteella ja näytät sen lapsellesi,
Lapset ovat tässä tosi taitavia, nimittäin tunteilla "pelaamisen" kanssa.
Yritä seuraavaksi olla lapselle rehellinen ja kertoa miltä tuollainen tuntuu sinusta ja että ei saa pahoittaa edes aikuisen mieltä ilkeillä puheilla. Ja vetoa lapsen tunteisiin eli kysy vaikka tuleeko unille mentäessä ikävä äitiä, kun olisikin toisessa kodissa jne
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti neljälle:
Et ole epäonnistunut äitinä.
Lapsesi vaan on huomannut, että sinä reagoit asiaan tunteella ja näytät sen lapsellesi,
Lapset ovat tässä tosi taitavia, nimittäin tunteilla "pelaamisen" kanssa.
Yritä seuraavaksi olla lapselle rehellinen ja kertoa miltä tuollainen tuntuu sinusta ja että ei saa pahoittaa edes aikuisen mieltä ilkeillä puheilla. Ja vetoa lapsen tunteisiin eli kysy vaikka tuleeko unille mentäessä ikävä äitiä, kun olisikin toisessa kodissa jne
Click to expand...

tuohon pahaan mieleen olenkin yrittänyt vedota. Tyttö myös pokkana sanoo, että voisi muuttaa xxx:n kotiin. Välillä on tosi rakastettava ja ihana ja haluaa olla äidin sylissä paljon :)

 
Kuuluu kai ikään, minäkin olen muuttanut lampaani (siis ihan oikean) kanssa naapuriin 4-v kun suutuin äidille. Olin naapurissa pari tuntia ja muutin takaisin kotiin koska lampaallani oli ruoka-aika
 
No joo, omalle pojalle 4v olen välillä kanssa tyhmä äiti ja välillä sanoo, ettei ikinä enää halaa äitiä. Kuuluu kasvuun ja turvalliselle aikuiselle noin uskaltaa sanoa. Luin asiasta (muutenkin lasten kasvamiseen liittyen ) kirjaa ja siellä tämäkin asia pidettiin vain osana kasvua ja lapsi uskaltaa käyttäytyä näin vain sille luotettavalle ja läheiselle aikuiselle.
Pahaltahan se tuntuu, mutta toisaalta myös hyvä, että lapsi uskaltaa näyttää tunteensa, miten hän muutoin oppisi elämään niiden kanssa jos kaikki pitäisi peittää?! Ja kyllä meillä halataan taas hyvinkin pian, vaiks ei ikinä enää pitänytkään! :D
 
Mut jos vähän lohduttaa, niin ihan pientä esimakua siitä mitkä tunteet herää suunnilleen kymmenen vuoden päästä. Teillä on teidän perheen säännöt/tavat ja toisessa perheessä omansa. Näitäkin asioita lapsi saattaa pohdiskella ja sen vuoksi ihannoida toisen perheen äitiä ja toisen kautta eihän siinä ole mitään pahaa, että lapsella useita ihannointikohteita joihin samaistua ja jota kunnioittaa.
Niin ja tuo kuuluu ikään...
 
Esikoiseni elää vaihetta, jossa uskoo olevansa adoptoitu kun ei ainkaan voi olla mulle sukua, olen niin inhottava ja erinäköinen :whistle:
Ja nuorempien mielestä olen tyhmä ja ihana. Esikoinen on halunnut monesti vaihtaa perhettä.
 
Meillä toi nelivuotias ja kuusvuotias rakastaa maailman parasta äitiä maan päällä, mutta koululainen antaa rankkaa kritiikkiä. Tuntuuhan se pahalta, varsinkin kun ainakin itse tunnistaa, että välillä on osa tottakin :(.
 
Meillä nelivuotias puhuu aina kuinka asiat tehtiin hänen "oikeassa" kodissaan ja kuinka hänen "oikea" äitinsä antaa kaiken periksi ja siellä sai syödä mitä halusi yms...
Vähän aikaa sitten tuo tarinoiden "oikea" äiti oli mummi eli minun äitini, joka antaa tytölle kaiken periksi!
 
kuulen lisää mielelläni :) Nyt tuo ihana kamala tyttäreni nukkuu tuolla niiiiin suloisen näköisenä ja taas halittiin ennen nukkumaan menoa, vaikka muutama tunti sitten oli maailman tyhmin äiti ja minusta ei pidetty vaan xxxx:n äiti vaan on toooosi kiva... niinpä niin.
 
Viime viikolla laiteltiin jouluvaloja pojan huoneeseen ja muutama muovinen koriste joku joulupukki ja poro...itse oikein laittoi koristeet seinälle sängyn viereen aitiopaikalle!

No sit aattelin vielä laittaa sinne punaisen jouluverhon, niin sillon alko räyhääminen, että miks mun huoneeseen pitää oikeen tämmösiä laittaa, sit haukkui siinä samalla ne joulupukit ja valot ja kaikki...sillon ei kyllä kieltämättä ollut kovin hyvä mieli enää äitillä.
Sanoin kyllä, että sulle ja pikkuveljellehän tätä joulua lähinnä laitetaan ja sit sekään ei kelpaa! :/
Poika helmikuussa 5 v
 
Meidän noin kome vuotias poika huutaa välillä kummallekin siis miehelle ja mulle, että "Äiti/Isi mee pois" jos jostain asiasta käskee tai kieltää! Isänsä vetää räpärit siitä, mie en! Ei mun tietääkseni vielä pojan ikäinen ymmärrä kaikkia puheitaan!
 
lapsen ei pitäisi antaa nimitellä edes äitiä tyhmäksi (äidin teot saa olla tyhmiä), nimittely siirtyy myös kodin ulkopuolelle ajan kanssa ja tyhmä vaihtuu huomattavasti rumemmaksi sanaksi... ja tämä on aivan neuropsykologin neuvo (oltiin hänen juttusillaan muista syistä, mut käsiteltiin myös arjen sujumiseen ja kasvatukseen liittyviä asioita)
 
Juu, tutulta kuulostaa. Meilläkin neiti 4 v ja äiti on aina ihan tylsä ja tyhmä ja mitäs muuta. Vastaan aina tytölle, että ahaa vai niin, mutta äiti rakastaa aina maijaa. Sitä mieltä minäkin olen, että turvalliselle vanhemmalle uskaltaa tunnustaa myös näitä negatiivisiakin tunteita.
Neiti muuten halusi muuttaa keittiön pöydän alle asumaan, kun kotona oli niin tylsää. Viihtyi siellä kai 30 min.
 
Meillä se tyhmä on jostain syystä isä. "Mä en tykkää sinusta enää", "Isä, minä tykkään vain äidistä", jotain tollaista vähän väliä. Tai no nyt kun on jo 4,5v, tuo on alkanut vähenemään, muutama kuukausi sitten vielä jokapäiväistä oli.

Me käsiteltiin asiaa näin: Mielipiteensä saa sanoa, kaikki tunteet ovat sallittuja kotona. Ei siis vedottu siihen että isällä tulee paha mieli, vaan että "Isä kyllä tykkää sinusta tosi paljon vaikka sanoisit mitä". Jonkinlaista kokeilua tuo kai on, että jos ite sanoo että ei tykkää isästä, että tykkääkö isä silti minusta.

Tyhmäksi haukkumista sen sijaan ei ole suvaittu. Mutta tunteistaan saa puhua aina.
 
Koti on paikka, jossa lapsi harjoittelee tunteiden ja vihan ja rakkauden ilmaisua, näkee mitä sanomiset aiheuttaa ja voi turvallisesti haukkua äitiä vaikka miksi, koska pohjimmiltaan tietää, ettei se siitä mihinkään katoa. Näin sen olen itselleni selittänyt, ja tähän aina huonona hetkenä turvaudun. Että ehkä se sitten aikuisena osaa käyttäytyä :heart:

Ja olen kyllä Höppän kanssa samaa mieltä, että se joka toista haukkuu, on itte se. Eli toisia ei haukuta ja sillä siisti. Viimeksi eilen justiin keskusteltiin aiheesta 5-vuotiaan esikoisen kanssa. Tarpeeksi uhittelua kun tuli, niin vedin herneet ja lakkasin puhumasta lasten kanssa. Kun sitä sitten selviteltiin, kerroin että kyllä aikuinenkin voi saada pahan mielen, jos muksut tarpeeksi haukkuu ja kiusaa. Kyllä sitten anteeksi pyydettiin, että on pahoittanut äidin mielen, ja että (mie) olen huutanut kuin hyeena :D Välien selvittelyä kaikki tyynni, eli joskus on hyväkin huutaa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa