lapsen leikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mutsi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mutsi"

Vieras
Miksi 3-vuotiaani ei osaa leikkiä? Oikeastaan ikinä hän ei ole viihtynyt "yksin" ts. keksinyt itsenäisesti tekemistä. Olemme koettaneet häntä tähän kuitenkin ohjata, emmekä ole mitään leikkiautomaatteja olleet. Inhoan leikkimistä, enkä osaa kunnolla eläytyä johonkin pikkuautoilla ajeluun. Lapsi silti liki koko ajan natisee, että leiki äiti, leikittäisiinkö yhdessä, haluan leikkiä kanssasi. Askartelen, piirtelen ja väritän tai luen mieluummin lapsen kanssa kuin leikin. Kotona olo on yleensä sitä, että minä koetan tehdä kotitöitä, lukea sanomalehteä tai tehdä muita omia hommiani ja lapsi roikkuu lahkeessa kitisten leikkiseuraa. Joskus harvoin lapsi intoutuu leikkimään itsekseen. Tämä on rasittavaa. En oleta, että lapsi olisi "hoitovapaa", mutta alan hivenen jopa huolestua siitä, että leikkiminen ei suju ilman kaveria tai ohjausta.

Palapelit, nuket, legot, junarata, autot tai mitkään muutkaan eivät kiinnosta. Piirtää tai värittää lapsi ei halua itsekseen. Mitä tässä nyt voi vielä keksiä?
 
pikkusisarus!! Esikoinen oli samanlainen, mutta helpotti kun pikkusisko syntyi. Ja kuopus (nyt 3v.) ei ole IKINÄ kitissyt, ettei ole mitään tekemistä.
 
pikkusisarus!! Esikoinen oli samanlainen, mutta helpotti kun pikkusisko syntyi. Ja kuopus (nyt 3v.) ei ole IKINÄ kitissyt, ettei ole mitään tekemistä.

Sehän tässä eniten huolettaakin, kun on se sisarus tulossa. Vielä vähemmän kykenen mitään tekemään, kun on pieni vauva rinnassa kiinni useamman viikon ajan ja yöt menee valvoessa. Ei se vauva ja 3-vee vielä pitkään aikaa keskenään leiki.
 
[QUOTE="vieras";23005032]Sehän tässä eniten huolettaakin, kun on se sisarus tulossa. Vielä vähemmän kykenen mitään tekemään, kun on pieni vauva rinnassa kiinni useamman viikon ajan ja yöt menee valvoessa. Ei se vauva ja 3-vee vielä pitkään aikaa keskenään leiki.[/QUOTE]

Meidän lapsilla ikäeroa on pari vuotta. Kun nuorempi oli vauva, esikoinen hoiti häntä aina kun minäkin. Välillä oli Myyrä-dvd:t apuna. Yhteinen leikki alkoi sujua vauvan ollessa 6kk, kun oppi konttaamaan.
 
Kai lapsi kitisee jos et koskaan leiki hänen kanssa...! Tottakai hän haluaa äidin kanssa leikkiä mielummin kuin yksin. Miksi teet toisen lapsen jos et viitsi olla ensimmäisenkään kanssa?
 
Ei vanhemman tarvitse olla lapsen leikkikaveri. Riittää, että on läsnä ja kiinnostunut lapsen asioista. Hellii ja halailee. Vanhemman kanssa yhdessä vietetty aika on arvokasta, tehtiinpä yhdessä kotitöitä, luetaan tai vaan pötkötellään.Ei leikin määrä mittaa hyvää vanhemmuutta, joten sen vähyydestä on turha kokea syyllisyyttä. Minun 4-vuotias tyttäreni ei leikkinyt juuri koskaan yksin ennen siskonsa syntymää(sisko syntyi, kun esikoinen täytty 3v.). Nyt pikkusisko on 1-vuotias ja yhteisleikki alkaa jo sujua,vaikka "riitojakin" toki on.
Edelleenkin esikoinen haluaa leikkiä myös äidin tai isin kanssa, mutta leikimme hänen kanssaan vain silloin, kun meitä todellakin huvittaa tehdä niin. Lapsi kyllä vaistoaa, jos vanhempi ei ole täysillä mukana touhussa. Tuolloin on varmasti mukavampi puuhata jotain muuta yhdessä, kuten lukea, piirtää, kutitella tai muuta vastaavaa, mitä teemme lastemme kanssa päivittäin.

Esikoisen kohdalla myös kerhossa käynti on osaltaan auttanut asiaa, sillä siellä on paljon samanikäisiä leikkikavereita. Kerhopäivän jälkeen tyttö saattaa viettää parikin tuntia leikkien itsekseen.Lapsen kehitykselle tärkeintä on leikki vertaisyhmässä, eli toisten lasten kanssa.
 

Yhteistyössä