V
vierailija
Vieras
Juu, onhan se hyvä, että lapsi tykkää leikkiä mutta minä en osaa eläytyä enkä koe eläinfiguureilla leikkimistä mitenkään mielekkäänä. Lapsella on ikää 8 vuotta ja edelleen leikkisi vaikka maailman tappiin noilla eläinhahmoilla. Häntä ei oikein saa innotumaan mistään muusta vaan haluaa leikkiä. Varsinkin nyt kun kaikki kaverit lomailevat jossain kauempana niin lapsi kärttää leikkimään taukoamatta ja minä mielellään skippaisin koko leikkimisen. Otan yleensä kellosta tietyn ajan ja koitan eläytyä vaikkapa tunnin aina kerrallaan leikkiin ja sitten teen jotain muuta ja sitten vasta taas leikimme mutta kun minuutit kuluvat leikkiessä niin pirun hitaasti. Välillä lapsen saa harhautettua askartelemaan hahmoille ruokia ja tarvikkeita ja se on minusta kivaa mutta en jaksa sitä ”tämä menee tänne ja sanoo näin leikkiä”.
Minkä ikäisiksi teidän lapset ovat leikkineet tai minkä ikäisinä alkaneet leikkiä kavereiden kanssa hahmoilla? Lapsi kyllä touhuaa kavereiden kanssa kaikenlaista muuta mutta ei oikein osaa leikkiä noilla hahmoilla eli me vanhemmat sitten leikimme kyllästymiseen asti vaikka olisi ollut useamman tunnin kavereita kylässä.