Lapsen kuolema.

Hankalaa, kuitenkin kun jokainen on erinlainen ja reagoi asioihin erillä tavalla. Sitä ei todellakaan haluaisi olla tungetteleva, mutta kyse on kuitenkin monille kovin vieraasta asiasta ja ei osaa olla tilanteessa, jossa on mukana vanhempi, jolla on juuri menehtynyt lapsi.
Joillekin voi käydä niin, että eivät uskalla tulla ollenkaan juttelemaan, juuri siinä pelossa, että on liian tungetteleva. Mikähän olisi sellainen yleispätevä neuvo?

Ei sellasta yleispätevää taida olla. Lapsensa menettäneen läheisten pitää vaan sen verran ehkä osata lukea sitä ihmistä,et tietää miten hän haluu asiaa käsitellä ja kertoa muille.. Yleisesti mä pidän niin,että en kysy tänkaltasista asioista mitään jos niistä ei ensin aleta mulle puhua.

 

Meilä Matias kuoli synnytyksessä hapenpuutteesta aiheutunneen aivovamman takkii vajjaa 7v epileptisee kohtauksee

Saanko laittaa sulle yv:tä? Haluaisin kysyä sulta tarkempaa omiin kokemuksiin liittyen. Haluatko/kerkiitkö nyt vastata?

RL kutsu välilä, nyt oon hetken ja jos ei vastauksela kiirus ni myöhemminki nii eli voit laittoo

 

Minä ainakin itse koin silloin lasten kuoleman aikoihin niin, että oli parempi, että ihmiset kysyivät suoraan (no itse asiassa kun kyse oli onnettomuudesta, syytä ei sinänsä tarvinnut selitellä kun kaikki sen tiesivät mitä oli sattunut). Siinä tilanteessa, kun on itse surun vallassa, on parempi, että puhutaan siitä asiasta tai sitten ei puhuta mitään, ollaan vaan. Itse koin loukkaavaksi sen, että joku vaikka naapuri saattoi tulla kylään ihan vaan uteliaisuuttaan haistelemaan, minkälaista meillä nyt on kun on rankka juttu tapahtunut. Sitten koitti keventää tunnelmaa rupattelemalla niitä näitä... :headwall:

Tämä nyt meni vähän aiheen vierestä, mutta tuli mieleen vaan kun mietin, minkälaisia kohtaamisia ihmisten kanssa silloin koin.

 

Minä ainakin itse koin silloin lasten kuoleman aikoihin niin, että oli parempi, että ihmiset kysyivät suoraan (no itse asiassa kun kyse oli onnettomuudesta, syytä ei sinänsä tarvinnut selitellä kun kaikki sen tiesivät mitä oli sattunut). Siinä tilanteessa, kun on itse surun vallassa, on parempi, että puhutaan siitä asiasta tai sitten ei puhuta mitään, ollaan vaan. Itse koin loukkaavaksi sen, että joku vaikka naapuri saattoi tulla kylään ihan vaan uteliaisuuttaan haistelemaan, minkälaista meillä nyt on kun on rankka juttu tapahtunut. Sitten koitti keventää tunnelmaa rupattelemalla niitä näitä... :headwall:

Tämä nyt meni vähän aiheen vierestä, mutta tuli mieleen vaan kun mietin, minkälaisia kohtaamisia ihmisten kanssa silloin koin.

minä tyhmänä uteliaana kysyisin että minkälainen onnettomuus?

 

Minä ainakin itse koin silloin lasten kuoleman aikoihin niin, että oli parempi, että ihmiset kysyivät suoraan (no itse asiassa kun kyse oli onnettomuudesta, syytä ei sinänsä tarvinnut selitellä kun kaikki sen tiesivät mitä oli sattunut). Siinä tilanteessa, kun on itse surun vallassa, on parempi, että puhutaan siitä asiasta tai sitten ei puhuta mitään, ollaan vaan. Itse koin loukkaavaksi sen, että joku vaikka naapuri saattoi tulla kylään ihan vaan uteliaisuuttaan haistelemaan, minkälaista meillä nyt on kun on rankka juttu tapahtunut. Sitten koitti keventää tunnelmaa rupattelemalla niitä näitä... :headwall:

Tämä nyt meni vähän aiheen vierestä, mutta tuli mieleen vaan kun mietin, minkälaisia kohtaamisia ihmisten kanssa silloin koin.

mie oon sammaa mieltä. vaikee assii ei muuks muutu vaikenemala tai kieltämälä.eri assii on jos ei itestä tunnu hyvältä puhhuu! ja meilä ainakii puhuttii ja se tuntu helepottavan.

 

Minä ainakin itse koin silloin lasten kuoleman aikoihin niin, että oli parempi, että ihmiset kysyivät suoraan (no itse asiassa kun kyse oli onnettomuudesta, syytä ei sinänsä tarvinnut selitellä kun kaikki sen tiesivät mitä oli sattunut). Siinä tilanteessa, kun on itse surun vallassa, on parempi, että puhutaan siitä asiasta tai sitten ei puhuta mitään, ollaan vaan. Itse koin loukkaavaksi sen, että joku vaikka naapuri saattoi tulla kylään ihan vaan uteliaisuuttaan haistelemaan, minkälaista meillä nyt on kun on rankka juttu tapahtunut. Sitten koitti keventää tunnelmaa rupattelemalla niitä näitä... :headwall:

Tämä nyt meni vähän aiheen vierestä, mutta tuli mieleen vaan kun mietin, minkälaisia kohtaamisia ihmisten kanssa silloin koin.

minä tyhmänä uteliaana kysyisin että minkälainen onnettomuus?

Liikenneonnettomuus.

 

Minä ainakin itse koin silloin lasten kuoleman aikoihin niin, että oli parempi, että ihmiset kysyivät suoraan (no itse asiassa kun kyse oli onnettomuudesta, syytä ei sinänsä tarvinnut selitellä kun kaikki sen tiesivät mitä oli sattunut). Siinä tilanteessa, kun on itse surun vallassa, on parempi, että puhutaan siitä asiasta tai sitten ei puhuta mitään, ollaan vaan. Itse koin loukkaavaksi sen, että joku vaikka naapuri saattoi tulla kylään ihan vaan uteliaisuuttaan haistelemaan, minkälaista meillä nyt on kun on rankka juttu tapahtunut. Sitten koitti keventää tunnelmaa rupattelemalla niitä näitä... :headwall:

Tämä nyt meni vähän aiheen vierestä, mutta tuli mieleen vaan kun mietin, minkälaisia kohtaamisia ihmisten kanssa silloin koin.

mie oon sammaa mieltä. vaikee assii ei muuks muutu vaikenemala tai kieltämälä.eri assii on jos ei itestä tunnu hyvältä puhhuu! ja meilä ainakii puhuttii ja se tuntu helepottavan.

Meillä kanssa kyllä puhuttiin mut ihan siis perheen kesken. Mua ei kauheesti just tommosille ihan vaan uteliaille naapureille nappaa lähtee selitteleen mitään.

 

Minä ainakin itse koin silloin lasten kuoleman aikoihin niin, että oli parempi, että ihmiset kysyivät suoraan (no itse asiassa kun kyse oli onnettomuudesta, syytä ei sinänsä tarvinnut selitellä kun kaikki sen tiesivät mitä oli sattunut). Siinä tilanteessa, kun on itse surun vallassa, on parempi, että puhutaan siitä asiasta tai sitten ei puhuta mitään, ollaan vaan. Itse koin loukkaavaksi sen, että joku vaikka naapuri saattoi tulla kylään ihan vaan uteliaisuuttaan haistelemaan, minkälaista meillä nyt on kun on rankka juttu tapahtunut. Sitten koitti keventää tunnelmaa rupattelemalla niitä näitä... :headwall:

Tämä nyt meni vähän aiheen vierestä, mutta tuli mieleen vaan kun mietin, minkälaisia kohtaamisia ihmisten kanssa silloin koin.

mie oon sammaa mieltä. vaikee assii ei muuks muutu vaikenemala tai kieltämälä.eri assii on jos ei itestä tunnu hyvältä puhhuu! ja meilä ainakii puhuttii ja se tuntu helepottavan.

Meillä kanssa kyllä puhuttiin mut ihan siis perheen kesken. Mua ei kauheesti just tommosille ihan vaan uteliaille naapureille nappaa lähtee selitteleen mitään.

Joo en todellakaan alkanut uteliaille naapureille mitään selittelemään (jotka tuppas kylään keksipaketin kanssa siinä toivossa, että keittäisin kahvit... en todellakaan keittäny!). Mutta se ärsytti, että yhtäkkiä oli paljon paljon kavereita, jotka tarjos itteensä kylään ja pyysi meitä käymään... ja kun tapauksesta oli kulunut aikaa, nämä "kaverit" haihtuivat kuin tuhka tuuleen..

 

Miten olette kokeneet tälläisten "virallisten tahojen" suhtautumisen, tai siis mikä on mielestänne paras/pahin lähestymistapa henkilöltä, joka on ammattinsa takia tekemisissä lapsensa menettäneiden vanhempien kanssa. Esim. sairaanhoitajat tai lääkärit, jotka ovat hoitaneet lasta ennen kuolemaa. Onko jotain, mikä koetaan liian tungettelevaksi sieltä puolin.

 

Olen tuota luontaista uteliaisuutta miettinyt, että sitäkin kun on kahdenlaista. On sitä, joka ei ole empaattista vaan juuri sitä mielenkiinnolla "haistelevaa" kun on tapahtunut kauheita. Sitten on sitä uteliaisuutta, jossa mukana ihan oikeaa välittämistä ja huolta lähimmäisestä.

Itse en luojan kiitos ole lapsestani joutunut luopumaaan mutta läheisestäni kumminkin. Kamalinta minusta oli, jos joku ei ollut tietävinään mitä oli tapahtunut. Monet eivät ottaneet yhteyttä milläänlailla ja se loukkasi.

Sitten olin osallisena erääseen onnettomuuteen, jossa ei kuollut ja loukkaantunut minun ihan läheisiä mutta tuttuja kumminkin. Tilanne oli aivan järkyttävä kaikinpuolin. Sitten alkoi tulla soittoja ja kyselyjä jo sellaisiltakin ihmisiltä, jotka eivät ikinä soita. Grrr... Kyllä pisti vihaksi!

*HALAUS* kaikille lapsensa menettäneille!

 

Miten olette kokeneet tälläisten "virallisten tahojen" suhtautumisen, tai siis mikä on mielestänne paras/pahin lähestymistapa henkilöltä, joka on ammattinsa takia tekemisissä lapsensa menettäneiden vanhempien kanssa. Esim. sairaanhoitajat tai lääkärit, jotka ovat hoitaneet lasta ennen kuolemaa. Onko jotain, mikä koetaan liian tungettelevaksi sieltä puolin.

miusta oli lähinnä lohduttavaa ja inhimillistä ett jos asiat muuten toi essii kuolleen ni siitä sit myös mainittii. joka tappauksessa ite pyöritteli juttuja piässään. Ainoo mitä koin vähän tökeröks oli ett kriisikeskusken väki oli EA-polila oottamassa minnuu ja miestä ku sinne asti kerettii, ei oltu nähty lasta tai kuultu mitä on sattunu. Hyö tuntuit jotenkii ulkopuolisislta koko juttuu :/ Moni muu ois varmaa ollu tyytyväinen heijän läsnäolloonsa :ashamed:

 

Eräs vanha tuttavani on menettänyt lapsensa (alle 1v) vähän aikaa sitten. Tiedän kuoleman ja kuolinsyyn (yhteisen kaverin kautta). Mitä sanon hänelle, jos törmäämme vaikka kaupassa? Olemme monesti tavanneet samassa kaupassa ruokaostosten merkeissä.
Onko typerää sanoa, että "kuulin/tiedän mitä on tapahtunut. Olen kamalan pahoillani. Kuinka olette voineet?"
Jotain on PAKKO sanoa, sillä ennen tuota surullista tapahtumaa juttelimme aina pitkät tovit. En voi ohittaa tuota ihmistä vain siksi, etten osaa sanoa mitään

 

Eräs vanha tuttavani on menettänyt lapsensa (alle 1v) vähän aikaa sitten. Tiedän kuoleman ja kuolinsyyn (yhteisen kaverin kautta). Mitä sanon hänelle, jos törmäämme vaikka kaupassa? Olemme monesti tavanneet samassa kaupassa ruokaostosten merkeissä.
Onko typerää sanoa, että "kuulin/tiedän mitä on tapahtunut. Olen kamalan pahoillani. Kuinka olette voineet?"
Jotain on PAKKO sanoa, sillä ennen tuota surullista tapahtumaa juttelimme aina pitkät tovit. En voi ohittaa tuota ihmistä vain siksi, etten osaa sanoa mitään

miusta tuo kuulin... on ihan hyvä. Ootteko nii tuttuja ett voisit piipahtoo ovela vaik kysymässä tarviiks kaupalta tuua jottain tms?

 

miusta tuo kuulin... on ihan hyvä. Ootteko nii tuttuja ett voisit piipahtoo ovela vaik kysymässä tarviiks kaupalta tuua jottain tms?

Emme ole. Emme koskaan kyläile, soittele toisillemme tms mutta ollaan sellaisia 'hyvänpäivän tuttuja'. Jutellaan kun nähdään, mutta muutoin emme pidä yhteyttä. En edes tiedä, missä tämä perhe asuu. Tai no saisihan sen äkkiä selville, mutta en oikeasti ilkeäis mennä oven taakse. Tuntuisi urkkimiselta.

 

miusta tuo kuulin... on ihan hyvä. Ootteko nii tuttuja ett voisit piipahtoo ovela vaik kysymässä tarviiks kaupalta tuua jottain tms?

Emme ole. Emme koskaan kyläile, soittele toisillemme tms mutta ollaan sellaisia 'hyvänpäivän tuttuja'. Jutellaan kun nähdään, mutta muutoin emme pidä yhteyttä. En edes tiedä, missä tämä perhe asuu. Tai no saisihan sen äkkiä selville, mutta en oikeasti ilkeäis mennä oven taakse. Tuntuisi urkkimiselta.

ok, elät elämääs ihan vakiosti ja kohdatessa sanot reilusti niiku meinasit, pahinta ol just semmonen mukamas tietämätön vaik ilimeestä näkkee ett tietää :/

 

pahinta ol just semmonen mukamas tietämätön vaik ilimeestä näkkee ett tietää :/

Niin minustakin. Kun en siis ILKEÄ olla sanomatta mitään, ottamatta osaa suruun. Tuo tapaus vei jalat minunkin alta, vaikkei olla sillei hyviä ystäviä. Meidän lapset oli vaan aika samanikäiset... ehkä se siksikin kirpaisee myös minua ja haluan että tämä ihminen tietää kuinka pahoillani todella olen *nyyhkin taas*

 

Noihin virallisiin tahoihin. Ainoo,mikä meitä miehen kanssa kovasti harmitti ja järkyttiki jopa oli KELA ja sossu. KELAsta tuli paperit melkeen samantien,että äitiysäpivärahaa ei voida maksaa koska LAPSI ON KUOLLUT ja lapsilisää ei voida maksaa koska LAPSI ON KUOLLUT. Noi sanat tuntu olevan alleviivattuina,tummennettuina ja isolla. (eivät siis oikeesti ollu..) Ne laput oli muutenki tosi kylmät ja tunteettomat ja ahistavat.

Toinen oli sitte toi sossu. Kun tämmönen köyhempi opiskelijaperhe on kyseessä ni jouduttiin sitte sossusta hakee apua hautajaisiin. Haettiin harkinnanvaraista toimeentulotukea, mut jotenki ne siellä sossussa tajus,et haetaan yleistä toimeentulotukea, mihin ei oltu oikeutettuja. He oli myös tehny laskelman,että mulle tulee tämän vuoden helmikuussa vielä äpvraha vaikka oli hyvin tiedossa miksi rahaa haettiin ja että tosiaan mitään rahaa mistään ei ollut tulossa ton tammikuun jälkeen. Kesti neljä kuukautta ennen ko asiat oikastiin ja me saatiin rahat. Ei paljoa lohduttanu kyllä. Kukaan ei koskaan pyytäny anteeks tollasta mokaa. Ne siis lähetti meille hylkäävän päätöksen tohon tukeen sillä perusteella,et mulle muka tulee äpvrahoja vielä. Meinasin mennä niin riehumaan sinne,mut jätin väliin. Ei ollu voimia..

Muuten kaikki viralliset tahot ollu ihan ok. Nyt kun odotan jo uutta, on useat lääkärit yms jotka neuvolakorttia kattoo hämmästyny ja kauhistunu un siitä lukevat,et kaks poikaa meillä pitäs olla,mut toinen on jo kuollu.

Ai niin se tuli vielä mieleen,et ko hautaustoimistossa oltiin hautajaisia järjestelemässä, ni täti siellä oli ihan sekasin. Moneen kertaan sekotti päivämääriä ja nimiä ja mitä millonki. Oli siis hyvin epäammattimainen. Lisäks ko oltiin lähdössä sieltä kävi ensin kehumaan mua ja miestäni,miten vahvoja me ollaan ko ilman kyyneleitä siellä istuttiin sitä asiaa hoitamassa (mun korviin se kuulsoti syyttämiseltä tunteettomuudesta..) ja oltiin vielä niin nuoria (mitähän se ikä vaikuttaa siinä asiassa..?) yms. Kun sitä sitte kiroiltiin sukulaisille ni meille sanottiin,et juu mutta pitää ymmärtää,et tämmönen asia järkyttää aina ihmisiä ko ihan pieni lapsi kuolee eikä siihen kukaan osaa varautua. Hittojako me siinä tilanteessa olla velvollisia miettimään muita ihmisiä. Sanoisin,että jos et osaa suhtautua tämmöseenki tilanteeseen ni älä hyvä ihminen mene hautaustoimistoon töihin.

Sori pientä purkautumista taas..

 

Itse ainakin ihan mielelläni vastaan kyselyihin, ennemmin nostan hattua ihmisille jotka nostavat kissan pöydälle.
Oma tytär kuoli 36rv kohtuun. Hautakiveen ja kuolinilmoitukseen saa nimen vaikkei olisi kastettukaan. Rv22 on virallinen raja hautaamiseen, mutta vanhempien halutessa aiemmilla viikoilla syntyneet lapsetkin voi haudata/tuhkata. Sairaala huolehtii muiden tuhkaamisesta.

 

lähipiirissäni kuoli täysiaikainen vauva kohtuun. äiti synnytti hänet normaalisti alakautta ja ruumiinavauksen jälkeen lapselle pidettiin hautajaiset.Siunauksen yhteydessä hänet "nimettiin".

Tämä surullinen tapaus kosketti syvästi koko sukua ja ystäväpiiriä. Onneksi siitä päästiin yli puhumalla ja puhumalla. Tietenkin tämä vauvan kuolema muistuu mieleen monessakin yhteydessä, oman lapsen synnyttyä ja pieni vauvoja nähdessä.

Onneksi näille vanhemmille on annettu menetyksen jälkeen pari ihanaa lasta. Vaikka se ei koskaan poista muistoa ensimmäisestä.

 

Asialliset kysymykset on ok... Pari viikkoa sitten puhuin mun kummitädin kanssa puhelimessa, kerroin mikä silloin oli tilanne raskauden kanssa... Oltiin vähän aiemmin käyty heillä kahvilla, silloin ei vielä tiedetty ongelmista. Nyt pari päivää sitten osuttiin samaan bussiin, tuijotteli koko ajan mun masua, mutta mitään ei kysynyt tai maininnut. Tiesi kyllä, että vauvan ennuste oli kaikista huonoin...

Toistaiseksi Kelan ja hautaustoimiston kanssa on asiat sujuneet. Hautaustoimistossa oli mukava nainen, todella huomaavainen ja yllätti muutamallakin "lahjalla"...

 

Asialliset kysymykset on ok... Pari viikkoa sitten puhuin mun kummitädin kanssa puhelimessa, kerroin mikä silloin oli tilanne raskauden kanssa... Oltiin vähän aiemmin käyty heillä kahvilla, silloin ei vielä tiedetty ongelmista. Nyt pari päivää sitten osuttiin samaan bussiin, tuijotteli koko ajan mun masua, mutta mitään ei kysynyt tai maininnut. Tiesi kyllä, että vauvan ennuste oli kaikista huonoin...

Toistaiseksi Kelan ja hautaustoimiston kanssa on asiat sujuneet. Hautaustoimistossa oli mukava nainen, todella huomaavainen ja yllätti muutamallakin "lahjalla"...

:hug: teillon vielä nii tuorekkiin tuo tapaus. hää ei sitten osannu mittään tehä eikä sannoo, tuntu siusta varsin aikas tympeeltä

 

Tuntuu pahalta kaikkien teidän lapsen menettäneiden puolesta. Mä en halua kuulostaa selittelevältä, mutta satuin itse jokin aika sitten samaan tilaan lapsensa menettäneen äidin kanssa. Tiesin yhteisen tutun kautta, mitä oli tapahtunut. Tämän äidin kanssa en ollut aikaisemmin ollut tekemisissä. Tilanne oli aluksi hyvin vaivautunut. Olin äärettömän pahoillani tapahtuneesta, mutta koska tämä äiti aloitti keskustelun muista asioista niin lapsen menetyksestä ei puhuttu. Tämän jälkeen ollaan tervehditty muttei lapsesta puhuttu. Ajattelisin, että koska sitä suree jo tuntemattoman puolesta niin kovin, ehkä tökeröltä vaikuttava väistely lapsensa menettänyttä läheistä kohtaan on suurta avuttomuutta ja myötäsurua. Juuri sitä kun ei osaa mitään sanoa. Vaikka toivoisi, että kaikki osaisi tarjota tukensa surevilla.

 

Meillä lapsi kuoli kohtuun. Parasta on se, jos joku sanoo 'Sinulla on suuri suru. Otan osaa suruusi, vaikka omakohtaisesti en voi tietää miten pahalta sinusta tuntuu.' Näin toinen ihminen voi kertoa miltä hänestä tuntuu eikä surijan tarvitse asettua lohduttajan rooliiin. Ja jos vielä vähän aikaa sattuisi muistamaan, ettei hehkuttelisi raskaus- ja vauvajutuilla (omista / tuttavien) niin ajan myötä kummallakin olisi mahdollisuus kertoa ja tulla kuulluksi tuskan tilanteesta.

Jos takana on omaa surua, niin että toisen tilanteen voi ymmärtää ja siinä myötäelää on hyvä sanoa asioita, jotka rikkovat normaalielämän tabut. Puhua hautajaisisita, muistokivistä, hautapaikalle istutetuista kukkasista. Kaste kuuluu kirkon jäsenille mutta jokainen kuollut haudataan, joko arkkuun tai tuhkattuna.

 

Meidän vauva kuoli 5pv iässä. Ristiäiset pidettiin sairaalassa samana päivänä, ennenkuin lapsi irrotettiin hengityskoneesta. Ja haudattiin ihan normaalisti.
Ei minusta ole utelemista kysyä pidettiinkö ristiäiset, ei sen enempää kuin muutkaan asiaan liittyvät kysymykset. Parempi että kysytään, kuin että puhutaan selän takana ja kuvitellaan kaikenlaista kun ei tiedetä asiaa.
Hautausmaalla samassa hautarivissä on muitakin pienenä kuolleita. Myös yhden onnettomuuden uhrit. Onkohan mun ja Asennekysymyksen lapset samalla hautausmaalla?

 

Meidän vauva kuoli 5pv iässä. Ristiäiset pidettiin sairaalassa samana päivänä, ennenkuin lapsi irrotettiin hengityskoneesta. Ja haudattiin ihan normaalisti.
Ei minusta ole utelemista kysyä pidettiinkö ristiäiset, ei sen enempää kuin muutkaan asiaan liittyvät kysymykset. Parempi että kysytään, kuin että puhutaan selän takana ja kuvitellaan kaikenlaista kun ei tiedetä asiaa.
Hautausmaalla samassa hautarivissä on muitakin pienenä kuolleita. Myös yhden onnettomuuden uhrit. Onkohan mun ja Asennekysymyksen lapset samalla hautausmaalla?

Missä päin suomea teiän lapsi on haudattuna? Meiän lasten hauta on just semmosessa paikassa, jossa on pelkkiä lapsia siinä rivissä...