Lapsen kuolema

He tarvitsevat välittäviä, kuuntelevia ihmisiä, jotka ovat läsnä. Sanoja ei aina tarvita. Välillä riittää halaus, kädestä pitäminen. Minusta tuntui hyvälle, kun sain ihan konkreettista apua eli ruokaa, leivonnaisia sillä mihinkään arjen asioihin en pitkään aikaan pystynyt keskittymään.
Minulta kuoli 9-vuotias tyttö liikenneonnettomuudessa.

;( On varmasti kauheaa menettää oma lapsi.
Kiitos neuvoista, haluan tukea ystävääni tämän vaikean taivaleen läpi.
Osanottoni myös muillekkin jotka ovat lapsensa menettäneet, en ymmärtänyt aikaisemmin sanoa.

Näin, nämä on ne tärkeimmät. Olla läsnä, ilman hienoja korulauseita. Mutta olla länsä myös sillon kun vanhemmat haluaa puhua asiasta.

 

kysyä kuoliko vauva kätkytkuolemaan vai muusta syystä?

 

He tarvitsevat välittäviä, kuuntelevia ihmisiä, jotka ovat läsnä. Sanoja ei aina tarvita. Välillä riittää halaus, kädestä pitäminen. Minusta tuntui hyvälle, kun sain ihan konkreettista apua eli ruokaa, leivonnaisia sillä mihinkään arjen asioihin en pitkään aikaan pystynyt keskittymään.
Minulta kuoli 9-vuotias tyttö liikenneonnettomuudessa.

;( On varmasti kauheaa menettää oma lapsi.
Kiitos neuvoista, haluan tukea ystävääni tämän vaikean taivaleen läpi.
Osanottoni myös muillekkin jotka ovat lapsensa menettäneet, en ymmärtänyt aikaisemmin sanoa.

Näin, nämä on ne tärkeimmät. Olla läsnä, ilman hienoja korulauseita. Mutta olla länsä myös sillon kun vanhemmat haluaa puhua asiasta.

Näillä siis eteenpäin mennään.
Antaisin kaikkeni ettei näin olisi käynyt ;(

 

Näillä siis eteenpäin mennään.
Antaisin kaikkeni ettei näin olisi käynyt ;(

Uskon sen, ja kokemuksesta voinen sanoaa, että myös vanhemmat olisi valmiita jakamaan läheisilleen palan pahimmasta suruntaakasta kannettavaksi, mutta kun se ei ole mahdollista. Niin mieluusti minäkin olisin jakanu sen kaikkien tukijoiden kanssa tasapuolisesti, mutta elämä ei mene niin. Meidän on se vain itse jaksettava kantaa, vaikka aluksi kyllä tuntu, että taakan alle murenee väkisin :'(

 

Mä en saanut aikoinaan mitään kriisiapua enkä oikein puhuakaan kenenkään kanssa kun kukaan ei uskaltanut pitää yhteyttä
Äitini sai jotenkin hommattua mulle jotain lääkettä jolla edes pystyin nukkumaan kun en voinut oikein kotonakaan olla, ainakaan iltaisin.
Itse yritän kyllä tilanteessa lohtua antaa ja jutella, kuunnella ennenkaikkea, se on tärkeää. Saa kelata samaa asiaa niin monta kertaa että se tulee lopulta itsellekin selväksi. Ei ala syyttämään itseään.
Kyllä hyvät ystävät erottuvat kuoleman kohdatessa, varsinkin vauvan tai lapsen. Minulta jäi oikeastaan kaikki ystävät silloin, vasta myöhemmin on uusia ja hyviäkin ystäviä elämän mutkissa pysynyt mukana.

 

Mä en saanut aikoinaan mitään kriisiapua enkä oikein puhuakaan kenenkään kanssa kun kukaan ei uskaltanut pitää yhteyttä
Äitini sai jotenkin hommattua mulle jotain lääkettä jolla edes pystyin nukkumaan kun en voinut oikein kotonakaan olla, ainakaan iltaisin.
Itse yritän kyllä tilanteessa lohtua antaa ja jutella, kuunnella ennenkaikkea, se on tärkeää. Saa kelata samaa asiaa niin monta kertaa että se tulee lopulta itsellekin selväksi. Ei ala syyttämään itseään.
Kyllä hyvät ystävät erottuvat kuoleman kohdatessa, varsinkin vauvan tai lapsen. Minulta jäi oikeastaan kaikki ystävät silloin, vasta myöhemmin on uusia ja hyviäkin ystäviä elämän mutkissa pysynyt mukana.

Tämä on tosi totta. Itse huomasin vauvan kuoleman jälkeen, että ihmiset saatto kääntää pään pois kaupassa, olla niin kun eivät huomaisi minua. He ei osannu olla tilanteessa, missä pitäis kohdata vauvan menetäny äiti. Eikä tosiaankaan olis tarvinnu mitään hienoja pahoitteluja sanoa, olis riittäny vaan, et hei, miten jaksat? Tai vaan halaus tai olkapään taputus.

 

sä voit leipoa heille jotain ja viedä esim. pakastimeen ruokaa (niin ja katsoa, että syövät + nukkuvat, tai edes levähtävät). Ennen kaikkea älä unohda heitä.. sitten kun hautajaiset ovat ohi. Sitten alkaa vasta pahin vaihe ja silloin ystävät yleensä kaikkoavat!
Ei tarvita sanoja halaus riittää..

 

riippuu ihmisestä. kun itselläni oli tilanne et lapsi saattaa kuolla, lääkärit eivät antaneet toivoa selviytymisestä niin itse en kestänyt yhtään lässyttäviä kavereita ja sitä valtavaa uteliaisuutta ja kyselyä. minä en halunnut ketään lähelleni. mut minä olen tällanen haluan surra ja rypeä yksin. toinen surija saattaa kaivata valtavasti ihmisiä tukemaan jaksamistaan.
juhlat ei kiitos, oisin laittanut varmaan välit poikki jos ois pyydetty illan istujaisiin tai johki lasten synttäreille. en kestänyt ajatusta enkä ymmärtänyt kun veljien ja siskojen elämä jatkui normaalisti vaikka oma elämä oli pysähtynyt ja ei mahdollisesti jatkuisi aikoihin. olin katkera kun porukka teki ulkomaan matkoja ja istuvat terassilla kaljalla vaikka oma elämä oli helvettiä.
minä kaipasin vain rauhaa ja aikaa suremiselle. pidin puhelimen kiinni.
mutta kaikeksi onneksi lapseni pelastui. =) elämä jatkui.

 

muista jälkikäteen kysyä mitä kuuluu.. monesti kysymys miten jaksat liian "suppealta"! pari ystävääni ovatolleet pahoillan, kun kukaan ei enään kysy, mitä kuuluu.. aina kysytään miten jaksat.. koska elämään kuuluu paljon muutakin, kuin henkinen jaksaminen!

 

Shokkivaihe menossa vielä kun tämänpäiväinen asia kyseessä..
Yhtäkkinen kuolema pienellä, voi miten kukaan selviää siitä ?

Kyllä siitä selviää jotenkin, vaikkei koskaan elämä palaudu ennalleen, etkä ole sama kuin ennen kuolemaa.
Loppuiän se vie. Aina on muistissa syntymä- ja kuolinpäivä ja kuinka vanha jo olisi. Kevät ja syksy ovat minulle vaikeita, ihan johtuen lapsen kuolemasta.

 

muista jälkikäteen kysyä mitä kuuluu.. monesti kysymys miten jaksat liian "suppealta"! pari ystävääni ovatolleet pahoillan, kun kukaan ei enään kysy, mitä kuuluu.. aina kysytään miten jaksat.. koska elämään kuuluu paljon muutakin, kuin henkinen jaksaminen!

Minusta tämä menee jo pilkun nu****ksi :/

 

muista jälkikäteen kysyä mitä kuuluu.. monesti kysymys miten jaksat liian "suppealta"! pari ystävääni ovatolleet pahoillan, kun kukaan ei enään kysy, mitä kuuluu.. aina kysytään miten jaksat.. koska elämään kuuluu paljon muutakin, kuin henkinen jaksaminen!

Minusta tämä menee jo pilkun nu****ksi :/

ehkä, mut kun ihminen on herkimmillään, on silläkin vaikutusta!

 

On varmasti kamalaa menettää ihana lapsi jota on osottanut...

 

Tarkoitan ''odottanut''

 

Minusta ainakin tuntui hyvälle että ystävät olivat tukena. Ihan sama oli tuliko puheluita vai viestejä, kukkia tai kortteja. Se tietoisuus siitä että niitä olkapäitä löytyy, riitti.
Välillä tuntui puhelut raskailta, mutta sitten oltiin vain hiljaa. Toisinaan sitten siitäkin hiljaisuudesta (=tiedosta että toinen tukee ja ymmärtää ) tuli voimia ja saattoi purkaa sitten tunteitaan ja se tuntui puhelun päätteeksi hyvältä, helpottavalta.

Pitää myös muistaa se että se suru ei ole vain sen viikon tai kuukauden taakka. Se taakka on mukana vielä todella voimakkaana kuukausia eteenpäin.
Sitä tukevaa olkapäätä tarvitsen ainakin minä vielä nytkin vaikka tapahtumasta onkin 4kk.
Viimeksi tänään haudalla käydessä teki taas niin tiukkaa että oli pakko soittaa ystävälle ja purkautua oikein kunnolla :'(

 

Mä en saanut aikoinaan mitään kriisiapua enkä oikein puhuakaan kenenkään kanssa kun kukaan ei uskaltanut pitää yhteyttä
Äitini sai jotenkin hommattua mulle jotain lääkettä jolla edes pystyin nukkumaan kun en voinut oikein kotonakaan olla, ainakaan iltaisin.
Itse yritän kyllä tilanteessa lohtua antaa ja jutella, kuunnella ennenkaikkea, se on tärkeää. Saa kelata samaa asiaa niin monta kertaa että se tulee lopulta itsellekin selväksi. Ei ala syyttämään itseään.
Kyllä hyvät ystävät erottuvat kuoleman kohdatessa, varsinkin vauvan tai lapsen. Minulta jäi oikeastaan kaikki ystävät silloin, vasta myöhemmin on uusia ja hyviäkin ystäviä elämän mutkissa pysynyt mukana.

Tämä on tosi totta. Itse huomasin vauvan kuoleman jälkeen, että ihmiset saatto kääntää pään pois kaupassa, olla niin kun eivät huomaisi minua. He ei osannu olla tilanteessa, missä pitäis kohdata vauvan menetäny äiti. Eikä tosiaankaan olis tarvinnu mitään hienoja pahoitteluja sanoa, olis riittäny vaan, et hei, miten jaksat? Tai vaan halaus tai olkapään taputus.

Niin, kun kysyisi miten jaksat, voisi siinä alkaa itkemään ja sanoa että huonosti. Se on varmaan pelottavaa.
Minulla on kauan vauvan kuolemasta mutta aina nämä aiheet saavat itkemään :'(
Olen oikeastaan vasta täällä palstalla vuosia jälkeenpäin jotenkin saanut itseäni puretuksi lapseni kuo´lemasta ja siitä surusta ja ikävästä. Kiitos teille kaikille ihanille :'(