Lapsen harrastukset

Pohjustan nyt sen verran, että olen ollut aina sitä mieltä, ettei pienen lapsen ole pakko harrastaa mitään "virallista" eli leikki, ulkoilu, arkiliikunta riittää. Näin meillä on tähän asti mentykin eli vietetty aktiivista aikaa perheen ja tuttavaperheiden kesken.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että olen haltioitunut siitä tarjonnasta, mitä harrastusrintamalta löytyy! Löytyy satubalettia, sirkuskoulua, uimakoulua, temppukoulua jne. ja tokihan harrastaminen maksaa ja maksaa välillä vähän liikaakin, joskin sitten löytyy myös halvempia mahdollisuuksia.

Pohdin nyt sitä, miten paljon harrastuksia lapsi jaksaa. Kyseessä on vilkas (villi?) ja aktiivinen kolmevuotias tyttö, joka ei ole päivähoidossa eli aktiviteetit ovat tähän asti tosiaan olleet perheen vastuulla. Vesitemmellykseen ilmoitin tytön, mutta tuota on vain viisi kertaa ja lisäksi sormet syyhyää satubalettiin, sirkukseen, minisulkikseen...Tietenkin joudun ajattelemaan myös taloudellista puolta, mutta jos oletettaisiin, että käytössä olisi rajattomasti rahaa - mitä lapsi jaksaa oikeasti?

Toiselta kantilta mietin sitäkin, että lapselle tarjotaan paljon vaihtoehtoja, joista sitten saa jossain vaiheessa valita ne mieluisimmat. Toki kolmevuotias on vielä pieni siinäkin mielessä, enkä tosiaan missään nimessä halua lapselle liikaa tekemistä liian aikaisessa vaiheessa.

Keskustelua toivoisin!

 

Moi!

Tuo harrastaminen on kyllä niin lapsikohtaista, tai ainakin sellainen fiilis kahden poikalapsen äitinä on...

Esikoisen ollessa kolmevuotias... Olin silloin kotiäitinä ja meillä harrastukset tarkoittivat samalla sosiaalista elämää. Oltiin silloin vasta kotiutumassa uuteen paikkaan ja meillä ei oikeastaan kavereita ollut...

Esikoinen kävi parhaimmillaan seurakunnan 3-v kerhossa (1xvk), vaihtoehtoisesti samanaikaan oli MLL perhekahvilatoiminta... Kerta viikkoon oli myös muskari, parin kk ajan ohjattu vesikirppuilu koko perheen kera sekä leijonien järjestämä jääkiekkokoulu, jossa lähinnä luisteltiin perheenä, ei niinkään oltu mukana ohjatuissa jutuissa... Ilona oli siis pienten jäähallivuoro vakuutuksineen! Se oli oikein hyvä aktiviteettimäärä. Poika tykkäsi tosi paljon. Nuorempikin 1½-vuotta nuorempi harrasti myös uimista, muskaria ja satunnaisesti luistelua.

Nuorempi aloitti päivähoidon 2½-vuotiaana ja silloin kaikki harrastukset oli lopetettava arkipäiviltä. Käytiin uimassa ja luistelemassa viikonloppuisin. Vanhempi porskutti samoja lajeja (toki kerhoilut jäivät hoitoonmenon myötä).

Tänä syksynä vanhempi (kohta 5-v) osaa jo kertoa paremmin mikä itseään kiinnostaa, mitä haluaa jatkaa jne. Toki koskien noita jo ennen harrastettuja juttuja. Nyt olisi myös tarjolla vaikka mitä kivaa, mutta säännöllinen omatoiminen liikunta ja muskari taitavat kuitenkin olla jo sen verran, ettei uusille harrastuksille taida olla nyt tilaa...

Nuorempi, nyt 3½-v otti jälleen kokeiluun muskarin... Alan kyllä olla siinä uskossa, ettei vieläkään taida olla ohjattujen arkipäiväharrastusten aika. Hoidossa olo menee sen verran työstä, että tarvii kotonaoloa ja lököilyä.

Monestihan voi käydä katsomassa ekaa kertaa ja tehdä siinä päätöksen, onko tämä edelleen meidän juttu. Kyllä mä tykkään, että lapselle annetaan mahdollisuuksia ja välillä mua vähän jaksaa ärsyttää, kun jankutetaan, miten vanhemmat pilaa lapsen elämän liialla harrastuksilla. Kannatan tietenkin kultaista keskitietä, mutta tuntuu tosiaan välillä, ettei olisi olemassa kuin nuo kaksi ääripäätä...

Jos me aikuiset ollaan erilaisia, niin onhan lapsetkin... Tiedän lapsia, jotka pienestä iästään huolimatta tekee jo uskomattomia urheilusuorituksia... Varmasti vanhemmilla on siihen vaikutuksensa, mutta vaikka käytin suoritus sanaa, niin silti se heidän elämässään tuntuu enemmän tavalta ja tottumisjutulta...

Kokeilemallahan se selviää