A
"aapee"
Vieras
Onko ihan älytön idea?
Tämän hetkinen etunimi on kaunis, mutta vaikea lausua. Esim. lapsen vaari ei ole koskaan lasta tällä nimellä kutsunut, koska ei osaa sitä lausua. Olen myös huomannut itsekin, että nimeä on hankala käyttää ja aina kun sen haluaa sanoa täytyy erikseen keskittyä sen lausumiseen, jotta sen sanoo oikein. Lapsen nimi oli ns. päätetty jo ennen syntymää, mutta mieheni ei antanut nimeä käyttää ennen ristiäisiä. Jos olisi, niin oltais siinä tilanteessa varmaan jo huomattu nimen vaikeus.
Lapsi on nyt kaksi vuotias ja päivittäin harmittaa tuo hänen nimensä
Ainut mitä mietin on, että lapsi itse kutsuu itseään tällä nimellä (toki sanoo sen väärin), joten onko se hänelle liian suuri muutos? Ja tietenkin mietityttää myös se mitä muut ihmiset ajattelevat asiasta... huoh. Mutta on sekin ikävää jos lapsen nimi harmittaa lopun elämää.