Lapsella kova ihonalainen patti kasvoissa korvalehden korkeudella sentin pari korvasta poskeen päin, kellään muulla ollut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

lk

Vieras
Mun pitää maanantaina tilata meidän 2-vuotiaalle nvlalääkäriaika, kun tuo patti ei lähde pois, päin vastoin on hiukan isontunut. Ihon päälle ei näy mitään, mutta koittamalla tuntee kovan liikkuvan hernemäisen patin ihon alla. Kellään hajuakaan, mikä tuo voisi olla. Patti on ollut siinä varmaan nyt puolisen vuotta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ollut puoli vuotta ! Etkä sitten ole ajatellut aikaisemmin, että pitäisi kysyä lääkäriltä ?

No en ole ajatellut, koska mitään muita oireita ei ole ollut ja patti oli sellainen nuppineulanpään kokoinen ja pysyi sellaisena pitkään. Ei meillä käydä joka nuhastakaan lekurilla. Nyt kun tilanteessa on tapahtunut muutosta, eli patti on hieman isontunut, niin ajattelin varmuuden vuoksi lapsen lääkärissä käyttää.

Tilanne olisi ollut ihan toinen, jos patti olisi kasvanut nopeasti tai aiheuttanut jotain muita oireita, silloin toki olisin heti hakeutunut lääkärin pakeille.
 
Juu. Ajattelin kertoa, mitä löytyi. Eli tosiaan kävimme ennen syyskuun puoltaväliä lääkärillä, joka "ei osannut" tarkalleen sanoa, mistä voisi olla kyse (paitsi että oli sitä mieltä, ettei mistään pahanlaatuisesta kasvaimesta todnäk ole kyse patin pyöreyden ja irtonaisuuden takia) ja laittoi lapselle lähetteen lasten kirurgiselle osastolle.

Kävimme näytillä lastenkirurgilla ja tuomio oli, että päiväkirurginen leikkaus edessä. Patti on ilmeisesti joku rustomöykky, joka saattaa kasvaa vielä entisestään ja se on hyvä poistaa jo tässä vaiheessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Mulla on aivan samanlainen patti kyynärpäässä. Liikkuu irtonaisena ihon alla ja on ihan kova ja pyöreä, läpimitaltaan ehkä sentin kokoinen. Sairaanhoitaja oli sitä mieltä että patista ei kannata huolestua, mutta jos patti alkaa itseäni häiritä, niin oman mielenterveyden vuoksi voin sitä lääkärille käydä näyttämässä. Mikä lie patti.. :)
 
Itse olen 17-vuotias tyttö, ja aivan samalla kohdalla hieman yli sentin halkaisijaltaan oleva patti. Ekan kerran ultrattiin hieman yli 1½ vuotta sitten, tuloksena oli joku rasva/talipatti, ei kuitenkaan mitään vakavaa tai pahanlaatuista. Lääkäri sanoi ettei poistoa tarvita jos patti ei itseäni häritse. Patti on kova ja tuntui hieman kasvaneen, joten n. kuukausi sitten kävin uudelleen lääkärissä sekä ultrassa ja todettiin edelleen ihan hyvälaatuiseksi sillä näytti siltä eikä ole juurikaan kasvanut. Poistetaan kuitenkin kun itseäni häiritsee, on nimittäin hieman alkanut näkyä myös ulospäin. Mutta ilmeisesti hyvin normaaleja kaikki rasvapatit ym., lähes jokaiselle niitä tulee elämän aikana ja patin paikka voi vaihdella laidasta laitaan. Varsinkaan lapsilla ja nuorilla harvoin tarvitsee huolestua mistään vakavemmasta :)
 
Meillä oli nenän pielessä tuollainen ja poistettiin silmäpolilla nukutuksessa 1v vanhalta. Oli karvatupen hyvälaatuinen syöpämuutos. Ei vaadi jatkohoitoja tai muita toimenpiteitä. Vuosi leikkauksen jälkeen edes arpea ei näe. Leikkajana yksi Suomen huippu-plastikkakirurgeista, haettiin lähete yksityiseltä ja päästiin jonojen ohi sitten julkiselle leikkuriin. Eipä kukaan tule kiusaamaan meidän lasta ylimääräisistä pateista kasvoissa.
 
Mä oon 12v tyttö ja mulla on tollanen kova liikkuva patti mun niskassa/kaulassa se on suunnilleen kahden herneen kokoinen niin pitääkö käydä lääkirissä vai voiko sen antaa vain olla siinä?
 
Mä oon 12v tyttö ja mulla on tollanen kova liikkuva patti mun niskassa/kaulassa se on suunnilleen kahden herneen kokoinen niin pitääkö käydä lääkirissä vai voiko sen antaa vain olla siinä?
 
Yhteistyössä