Lamaannus,/keskittymishäiriö/ masennus...mitä tää nyt on?

["heihei"]

Mulla on oikeasti ihan kaikki hyvin. Rakastava puoliso joka on ihana isä meidän lapsille ja hyvä minulle. On ihanat lapset. On koti ja työ. Raha-asiatkin mallillaan.

Mutta minä en ole kunnossa. Olen sairastanut vaikean raskauden jälkeisen masennuksen josta mielestäni parannuin. Taustalla toki on "peikkoja", eli omilla vanhemmillani oli alkoholiongelmia ollessani lapsi ja ovathan nuo kumpikin yritäneet itsemurhaakin....Mutta olen tätä taustaa työstänyt jo useamman vuoden psykoterapiassa.


Mä en osaa olla. Mä olen töissä, saan tehtyä juuri ja juuri pakollisen, rimaa hipoen. EN jaksa keskittyä. Aloittamien on hemmetin vaikeaa, siinä missä loppuun saattaminenkin. Olo on aika kovin lamaantunut. Niin työssä kuin kotonakin. En oikein tunne mitään, tai en ainakaan rentoutta. Jotenkin tuntuu että olen yliviittynyt vieteri joka on jumittunut paikoilleen. Tilanne ahdistaa. Kyllä, yritän repiä itseäni. Pidän huolta kunnostani pakottamalla itseni liikkumaan. Kyllä, koitan syödä tervellisesti. Paheeni on punaviini, jonka käyttöä rajoitan. 2 lasia viikossa (yksi perjantaina, toinen lauantaina. Pahinta tuossa on se että rauhoitun ainostaan silloin kun saan tuon lasillisen. Sekin pelottaa...Siksi ankara rajoitus itselle on tullut tehtyä

Jotenkin, en koe tätä masennukseksikaan. Vaan tää on jotain outoa. Mä en tiedä. Onkohan kukaan muu törmännyt tälläiseen.

 

[vierass]

Minulla on masennus ja sen todensi nyt psykoterapeutti ja minulla on aika varmasti tulossa osastohoitoa tähän pahaanoloon ja lamaannukseen.
Pahinta tässä on se että siiderit alkoivat maistumaan yllättävän hyvälle ja alkoi itsetuhoinen vietti.
Nyt olen jättänyt kokonaan siiderien juomisen, pahimpina aikoina saattoi mennä viikon aikana 3 siideriä joka ilta eli tuollaista tissuttelua kun muuten en jaksanut ajatella.

En voi hyvin.

Voimia sinulle! Hae apua!

 

[ojiojo]

Ei ole miltei kellään aivoissa häiriöitä joten väliaikaista. Ja lopeta alkoholi kokonaan!

 

[tetw]

Ja älä ainakaan koske psykiatrien ssri/snri yms myrkkyihin!! eli ei ole mitään sairautta masennus,ahdistus yms joten kannattaa esim liikuntaa harrastaa ja alkoholi ja tupakka pois kokonaan.

Sitten Iloinen ja stressitön elämä mutta tietty jos lapsi saati lapsia niin ei kyllä niin vapaa voi enää ikinä olla kuin haluaisi.

 

[apap]

Minulla on masennus ja sen todensi nyt psykoterapeutti ja minulla on aika varmasti tulossa osastohoitoa tähän pahaanoloon ja lamaannukseen.
Pahinta tässä on se että siiderit alkoivat maistumaan yllättävän hyvälle ja alkoi itsetuhoinen vietti.
Nyt olen jättänyt kokonaan siiderien juomisen, pahimpina aikoina saattoi mennä viikon aikana 3 siideriä joka ilta eli tuollaista tissuttelua kun muuten en jaksanut ajatella.

En voi hyvin.

Voimia sinulle! Hae apua!

Voimia sinulle.

Niin. Hae apua. Käyn edeleen psykoterapiassa. Lääkäriin kynnys korkea. Vastaus tulisi kuitenkin olemaan saikkua ja lääkkeitä- Ei siinä, olenhan minä aiemmin syönyt masennuslääkeitä. Ja oli niistä (tai yhdistettynä psykoterapiaan) apua. Mutta masennus oli silloin toisenlaista... Jotenkin rastelen lääkeitä kun ne mm. aiheuttivat alkuu minulle vahvja itsetuhoisia ajatuksia. Ja vaikk puolisoni rinnallani seisoi silloin ja varmasti nytkin, en haluaisi hänelle taas aikaa jolloin oma vaimo "haaveilee"itsemrhasta.

 

[apap]

Ja älä ainakaan koske psykiatrien ssri/snri yms myrkkyihin!! eli ei ole mitään sairautta masennus,ahdistus yms joten kannattaa esim liikuntaa harrastaa ja alkoholi ja tupakka pois kokonaan.

Sitten Iloinen ja stressitön elämä mutta tietty jos lapsi saati lapsia niin ei kyllä niin vapaa voi enää ikinä olla kuin haluaisi.

Kuten kirjoitin. Harrastan liikuntaa ( 3-5 krt/vko)- Se nyt vaan ei ole ratkaisu tähän.

Omaa aikaan kyllä saan. Siinäkin olen onnekas.

Iloinen ja stressitön elämä. Mikä haave. Mutta milläs siihen jos ei kykene sitä iloa tuntemaan? Ei koskaan ole rauhaisa olo? Stressiä? Joo. työ. sitä ei oikein voi poistaakaan elämässä eikä raha-asiat kuitenkaan ole niin malilla että voisi pois jäädä. Olen uutta työtä hakenut vielä toistaiseksi sekään ei ole tärpännyt.

Joskus todella tuntuu että valitan tyhjästä. Mutta kun en voi näille tunteille mitään. En tälle lamaannukselle, aikaan saamattomuudelle enkä keskittymiskyvylle. Eilenkin yritin nauttia ajasta ihanien lapsieni kanssa. Pelattiin rauhassa lautapeliä. Mutta ei mun ajatus pysy edes siinä kasassa. Vaan pää on kuin auki oleva televisio jossa kanavat vaihtuu sekunnin välein

 

[uggabugga]

Ihan sama meininki minulla ollut jo pitkään. Minulla oli 10-vuotta sitten masennus jota yritettiin lääkkeillä korjata, mutta käytännössä vain kiduin kolmisen vuotta kunnes paranin tai totuin.

Nyt en takuulla ole masentunut, mutta en pysty keskittymään enkä aloittamaan saatika saamaan loppuun aloitamaani. Haittaa elämää todella paljon. Potkut 3-4 työpaikasta ja FM kesti 11-vuotta... Nyt työttömänä useita vuosia ja ilmeisesti eläkkeelle saakka. Vaikuttaa siltä että en pahan näköisellä cv:lläni enää pääse edes työhaastatteluun.

Kun mietin taaksepäin, huomaan että jo ala-asteella on ollut tällaisia oireita. Harmikseni olen terävä ja peruskoulu meni hyvin arvosanoin opiskelematta ollenkaan. Harmi siksi että parempi olisi ollut jos asia olisi jo tuolloin huomattu. 10-vuotiaan ongelmiin puututaan voimakkaammin kuin 40-vuotiaan. Tuntuu että tällä iällä ei saa apua kuin rahalla. Ja sitähän ei ongelmien vuoksi ole.

 

[apap]

Ihan sama meininki minulla ollut jo pitkään. Minulla oli 10-vuotta sitten masennus jota yritettiin lääkkeillä korjata, mutta käytännössä vain kiduin kolmisen vuotta kunnes paranin tai totuin.

Nyt en takuulla ole masentunut, mutta en pysty keskittymään enkä aloittamaan saatika saamaan loppuun aloitamaani. Haittaa elämää todella paljon. Potkut 3-4 työpaikasta ja FM kesti 11-vuotta... Nyt työttömänä useita vuosia ja ilmeisesti eläkkeelle saakka. Vaikuttaa siltä että en pahan näköisellä cv:lläni enää pääse edes työhaastatteluun.

Kun mietin taaksepäin, huomaan että jo ala-asteella on ollut tällaisia oireita. Harmikseni olen terävä ja peruskoulu meni hyvin arvosanoin opiskelematta ollenkaan. Harmi siksi että parempi olisi ollut jos asia olisi jo tuolloin huomattu. 10-vuotiaan ongelmiin puututaan voimakkaammin kuin 40-vuotiaan. Tuntuu että tällä iällä ei saa apua kuin rahalla. Ja sitähän ei ongelmien vuoksi ole.

Tuo on todella kurjaa =( Tavallaan pelkään tuota samaa ja siksi edelleen yritän hampaat irvessä vaikka oma olotila menee vaan jollain tasolla huonompaan suuntaan.

Mutta mitä tää on? Mä itse en usko tosiaan masennukseen. Työuupumus voisi ehkä olla lähempänä. Tai voisiko olla uupumus elämään? Niin hullulta kuin se kuulostaa.

En tiedä sun taustoista. Mutta itsellä tosiaan taustalla nuo omien vanhempien alkoholiongelmat ja niiden lieveilmiöt. Mä olin se ylihuolehtiva lapsi joka kantoi liian usein aikuisen roolia.

Kun löysin puolisoni ja sain lapset ja kävin tuon masennuksen läpi - sain tavallaan irroitettua tuosta kaikesta meneestä. Mutta olo on puhki. Ihan kuin olisin "tehnyt" jo elämässä liikaa ja nyt kun itsellä on omassa elämässä asiat hyvin niin iski lamaannus. En ehkä olisikiaan niin huolissani jos tätä ei olisi jatkut pitkään, tai jos tämä ei olisi menossa pahempaan. Mutta kun on....

Miettinyt olen olisiko jotain vaihtoehtoista hoitoa. En halua lääkkeitä enää. Psykoterapia on ihan ok, mutta jotenkin, en tiedä, sekään nyt ei vaan edisty. Jonkun pitäs opettaa miten rauhoittua. Miten keskittyä. Miten tuntea onnea tai vaikka vihaa, ihan saman kunhan tuntisin muuta kuin ahdistavaa lamaannusta.

 

[uggabugga]

Isä oli alkoholisti, vanhemmat erosivat ja joiduin kai aikuistumaan liian aikaisin. Olen ollut aina kaikkien kaveri ja olkapää. Kantanut varmaan liian raskaasti muiden huolia. Työuupumusta/burnouttia arvelin itsekkin joskus, mutta koska sama jatkuu pitkäaikaistyöttömänä ja tosiaan alkoi jo varmasti ala-asteella, niin ei se pelkästään sitä voi olla.

Luulen että isäni alkoholismi ei ole syy. Oma arvaukseni on että isäni kärsi samasta ja ryyppääminen oli hänen oireensa tästä. Luulisin siis että tämä on perinnöllistä. Ymmärtääkseni hänkään ei koskaan pysynyt työpaikassa tai missään kuin hetken. Hän on kuollut enkä harmikseni ehtinyt asiasta keskustella. Toisaalta taas, isäni isäkin oli alkoholisti. Ehkä kyse ei ole tarkkaavaisuushäiriön periytymisestä geeneissä vaan lapsuuden traumojen toistumisesta. Toivottavasti niin, sillä minä en juo.

Alkoholi ei minulle koskaan ole ollut ongelma. Turrutan pääni jumittamalla tietokoneella, pelaten tai elokuvia tv-sarjoja pakonomaisesti katsellen. Tiedostankin jopa sen että kun harhautan itseni vaikkapa tällä palstalla, unohdan ongelmani siksi aikaa. Kirjoihin en ole pitkään aikaan jaksanut keskittyä.

Ulospäin näytän edelleen yhtä pätevältä ja näppärältä kuin silloin koululaisena. Ei tätä kukaan arvaa ellen kerro eikä sittenkään uskota tai ainakin väheksytään. Ei minua tahtoneet lääkäritkään ottaa tosissaan silloinkaan kun oli se paha masennus. Olisin tappanut itseni, jos olisin jaksanut. En sillä uhkaillut tai mitään. En ajatellut sitä avunpyynnöksi enkä halunnut huolimattomasti tyriä. Suunnittelin hyvin. Siisti ruumis virannomaisille löydettäväksi. Nyt ei voi enää, kun on perhe. Ja se masennuskin on taka-alalla. Nyt on vain tämä saamattomuus.

Yksi seikka josta en tiedä onko syy vai seuraus vai molempien kierre on, että uneni on huonoa. Ihan sama nukunko 10 vai 2 tuntia, niin herääminen on hirvittävän vaikeaa ja olen aina väsynyt. Nukun ilmeisesti jotenkin jännittyneessä tilassa ja liikkumatta. Milloin on mikäkin paikka kipeänä tai turrana. Vaimoa huvittaa omituiset asentoni. Unen saanti on vaikeaa.

Hankalia piirteitäni on myös ylihuolellisuus. Saatan puolituntia tarkistella jotain yksinkertaista sähköpostia. Että kaikki pilkut ovat paikallaan ja sanan käänteet sopivan näppäriä ja tilanteeseen sopivia. Tätä kirjoitan tarkoituksella palaamatta alkuun, sillä muuten tämä tulisi valmiiksi vasta tunnin päästä. Suunnittelen muutenkin kaikkea ihan tolkuttomasti. Minulla menee vaikkapa leivänpaahdinta ostaessa viikko tutkiessa eri laitteiden ominaisuuksia.

Noh.. Jos nyt olenkin jo itseni suhteen lähes periksi antanut, niin ehkä tunnistan lapsistani nämä piirteet ja osaan puuttua ajoissa ja oikein. Etten ihan turha ole.

Pahoittelen pitkää lätinää. Päiväunien paikka. Tsemppiä AP! Älä vähättele äläkä anna muiden vähätellä oireitasi. Puhu läheisille ja mene lääkäriin. Sano että epäilet vahvasti tarkkaavaisuushäirötä.

 

[ugbug]

Niin siis tiivistäen vielä että lyön vetoa että meillä molemmilla on hankala ADD. On ollut tavallista että aikuiset add:t diagnosoidaan masentuneina. Nykyään paikkakunnasta kai riippuen diagnoosi tehdään tarkasti ja add:n lääkehoito on ilmeisesti yllättävän tehokasta. Tehokasta ja kallista.

 

[apap]

Niin siis tiivistäen vielä että lyön vetoa että meillä molemmilla on hankala ADD. On ollut tavallista että aikuiset add:t diagnosoidaan masentuneina. Nykyään paikkakunnasta kai riippuen diagnoosi tehdään tarkasti ja add:n lääkehoito on ilmeisesti yllättävän tehokasta. Tehokasta ja kallista.

Kiitos kirjoituksestasi. Tunnista paljon samaa, myös taustasta. Eipäilen kanssa että isälläni on jotain samaa kuin minulla ja on turruttanut sitä alkoholilla. Joskaan ei "täysin" eli isäni on näitä alkohoisteja jotka on pystynyt tekemään työnsä kunniallisesti jne. Mutta ainoa tapa rentoutua on ollut alkoholi. Niin kuin äidillänikin, ainakin joskus oli. Hän on oman itsemurhayrityksensä jälkeen ollut raitis. Joskaan ei se ole hänen tapauksessaan ollut "ratkaisu".

Kierre mikä kierre. Tähän olen syntynyt ja nämä on mun kortit joilla pelata. Kun vaan saisi oikeanlaista apua. Olen itse kanssa miettinyt tuota ADD:tä- Mulla on keskivaikea lukihäiriö ja lukemisen oppiminen oli vaikeaa. Keskittyminen kyllä harhaili jo silloin. Mutta jotenkin kummalla olen opiskellut itseni DI:ksi saakka...Ja pärjännytkin työssä. Mutta raskasta tää on mulle.

Kun taas tietäisi vaan mistä aloittaa, niin ettei leimaannu. Tärkeintä toki on että oma mies rakastaa minua juuri tälläisenä. Mutta on niin surullistakin kun en kykene edes lapsiini keskittymään ilman ponnisteluja. Ei tarkoita etteikö he olisi tärkeitä. Vaan että mun päässä vaan asiat pomppii.

Tuo muuten on totta. Mäkin nukun todella huonosti. Saan kyllä unta, mutta se ei ole laadukasta. Ja lääkkeillä vielä kamalampaa. Okei, unilääkkeillä saa keho levon, mutta mieli ei. Ja auta armias jos nukun vain muutaman tunnin. Silloin on päässäni pieni helvetti irti.

 

[bug]

Kannattaa vakavasti miettiä asiaa sillä tavalla että nyt kun olet vielä työelämässä, sinulla on rahaa ja työterveydenhuolto käytettävissäsi. Jos käy niin että tipahdat ongelmien vuoksi työelämästä pois, niin hoidon järjestyminen hankaloituu ratkaisevasti.
Lisäksi jos tulet irtisanotuksi ja saat sitten hoidettua itsesi kuntoon voi työelämään paluu olla tämän päivän Suomessa hyvin vaikeaa.
Erikoinen aukko cv:ssä, tai mikä tahansa muu epäilystä herättävä, on työnantajan markkinoiden aikaan paha juttu.

 

[ug]

Määräsivät muuten yths:ltä masennukseni pahimmassa vaiheessa unilääkkeitä. Ilmeisesti halusivat pienentää asiakaskuntaa? Olin terapiaan jonossa, mutta jonotus aika oli kaksi vuotta. Diagnoosi oli tuolloin keskivaikea masennus. Muistaakseni kolmea eri masennuslääkettä testattiin. Mistään ei havaittu hyötyä, mikä voi kertoa väärästä diagnoosista.

Yliopistolla en paljon viihtynyt. Ahdisti lähinnä. Pärjäsin järjellä. Gradua olin tekevinäni (tuijottelin kirjastossa jotain) melkein vuoden, mutta oikeasti rykäisin sen viikossa ja palautin viimeisenä yönä ennen kuin opinnot olisivat alkaneet vanheta. Arvosana C, mikä oli käsittääkseni ohjaajan mukaan graduni aiheen ja aineiston puolesta maksimi arvosana heh.

Jatkuvaa alisuorittamista tämä elämä on ollut. Sama kaava on toistunut koulussa, lukiossa, armeijassa, yliopistossa ja töissä, Työkykykartoituksessa, tai mikä se olikaan, diagnosoitiin vaikea masennus sekä lisäksi krooninen keskivaikea masennus ja kehoitettiin hakemaan sairaseläkettä, jota hain enkä saanut.

Ratkaiseva virhe tapahtui yliopiston terveydenhuollossa. Silloin viimeistään olisi pitänyt tilanteeseeni puuttua voimakkaasti. Toki olisi pitänyt itsekkin ymmärtää lyödä nyrkkiä pöytään tai vaikka vähän viiltää rannetta että uskovat että hätä on todellinen.

Toivottavasti saat itsesi kuntoon. Syrjäytyminen on aika paskamainen homma.

 

[apap]

Kannattaa vakavasti miettiä asiaa sillä tavalla että nyt kun olet vielä työelämässä, sinulla on rahaa ja työterveydenhuolto käytettävissäsi. Jos käy niin että tipahdat ongelmien vuoksi työelämästä pois, niin hoidon järjestyminen hankaloituu ratkaisevasti.
Lisäksi jos tulet irtisanotuksi ja saat sitten hoidettua itsesi kuntoon voi työelämään paluu olla tämän päivän Suomessa hyvin vaikeaa.
Erikoinen aukko cv:ssä, tai mikä tahansa muu epäilystä herättävä, on työnantajan markkinoiden aikaan paha juttu.

Totta tämäkin

 

["vieraana"]

Mulla on tuollaista, lisäksi on sellaista tyhjyyden tunnetta.. vaikea selittää. Mulla on diagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö.

 

[apap]

[QUOTE="vieraana";30178049]Mulla on tuollaista, lisäksi on sellaista tyhjyyden tunnetta.. vaikea selittää. Mulla on diagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö.[/QUOTE]

Kävin katsomassa mitä tuohon "kuuluu" mutta ei mulla täsmää sinällään että tää olo on aika latteaa. Ei vihaa, ei vaihtelevia tuntemuksia... tasainen laantuma.

 

["Turhautunut"]

Nii-i. Kuka sanoi että juuri tuo yhdistelmä elämässä tuo onnen? Mä uskoin samaa ja poden edelleen syyllisyyttä siitä, etten koe onnea ns hyvässä elämässä. Loppujen lopuksi se on vain ulkokuoren rakentamista, muiden silmissä hyvältä näyttämistä, ikään kuin toiset tietäisi tarkalleen, millaisista asioista sun onnes kuuluu koostua. Mitä sä haluat? Kuka sä oot?

Tsemppiä. Elämä tulee vastaan ku sinne hyppää.

 

["Selvä"]

Diagnoosi ap:lle : Liian helppo elämä, pitää masentua kun ei muita vaikeuksia tai sairauksia ole itsellä tai lähipiirissä riittävästi. Jotkut ne ei vaan osaa olla kiitollisia mistään. Jos menettäisit kaiken, perheen ja työn, kodin niin silloin ehkä välähtäis päässä "mistä minä oikein ruikutin silloin?". Sitten olisi aihetta masentua jo.