Laihduttajat! Mitä mä teen väärin??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Eitajuuu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Eitajuuu

Vieras
Mulla on ylipainoa noin 20 kg ja olen tammikuun alusta asti ollut vähähiilarisella dieetillä. Tismalleen samalla ruokavaliolla pudotin 3 V sitten yli 15 kg puolessa vuodessa.
Mutta nyt ei painoa putoa, ei millään!

Reilussa kuukaudessa painoa ei ole tippunut yhtään. Senttejä on lähtenyt tasan kaksi. Herkuttelupäiviä on ollut vain kaksi koko aikana.

Suurin ongelma on turvotus! Luulen että painoa on pudonnut enemmänkin, mutta olen tosiaan päivittäin niin turvoksissa että sormetkin ovat kuin nakit. Juon kolme litraa vettä päivässä, vältän liiallista suolaa, en syö hiilareita kuin kaksi ruisleipäpalaa päivässä (en pärjää kokonaan ilman leipää) ja kasvisten muodossa. Hormoneistakaan ei voi johtua kun turvotus yhtä pahaa kierrosta riippumatta. :(
Mikä tämän turvotuksen voi siis aiheuttaa ja millä sen saa pois? Ennen laihdutusta mulla lähti sormuskin helposti sormesta, nyt ei puhettakaan. Uskaltaako noita luontaistuotekaupoijen nesteenpoistajia kokeilla? Kellään samanlaisia kokemuksia?
 
No voihan niistä nesteenpoistajista olla apua, luonnollisena nesteenpoistajana toimii ainakin ananas, nokkonen, persilja, inkivääri ja selleri. Kannattaa tarkistaa ettet saa piilosuolaa mistään käyttämästäsi ruoasta sekä tietenkin myös tarkistaa tuon syömäsi ruisleivän laatu. Eihän se vain ole sellaista "ruisleipää" jossa suurin osa on vehnää? Silloin kannattaa vaihtaa se täysrukiiseen leipään jossa kuitua on enemmän ja saamasi hiilarit tulevat laadukkaammassa muodossa. Vihreä tee myös auttaa laihduttamiseen vilkastuttamalla aineenvaihduntaa ja poistamalla nesteitä :) Selkeästi sun aineenvaihdunta on jotenkin "tukossa" nyt, säännöllisellä ateriarytmillä ja pienillä annoksilla se pitäis lähteä käyntiin kyllä.
 
Kiitos vastauksestasi! Ruisleipä mitä syön on 100% ruista, ilman hiivaa leivottu ja lisäaineeton, pitäisi olla siis paras mahdollinen...

Jumissa on tosiaan jotain, mulle on tullut viime viikkoina myös hirveästi finnejä, yli kolmekymppiselle naiselle! Selkä täynnä isoja kipeitä finnejä, leuka ja otsa kukkii...eikä mulla ollut finnejä edes teininä. Jotain mälsää tässä siis on...
 
Tarkasta muuten se ruisleipä, että on ihan oikeasti tehty ruisjauhosta ja juureen eikä kohotettu hiivalla. Käytätkö valmismarinoituja lihoja? Vaihda ne maustamattomiin.

Kirjoitatko tänne vaikka eilisen ja tämän aamun syömiset (tarkkoja mittoja ja painoja ei tarvitse arvioida, mutta kunhan vaan tiedetään mitä olet suuhusi laittanut).
 
Juu on hiivatonta, ja aitoa ruista. En käytä ollenkaan eineksiä tai marinoituja lihatuotteita.
Mun eiliset syömiset:

Aamupala: yksi ruisleipä oivariinilla
Lounas: perussalaattia (tomaatti, kurkku, feta, salaatti, ei kastikkeita tai öljyä)
Välipala: ruisleipä juustolla ja kinkulla
Päivällinen: maustamatonta kananfileetä (suolaa ja pippuria), keittokasvikset(pavut, porkkana, maissi)

Iltapala: 3 munan munakas, rypsiöljyä paistorasvana, ei suolaa.
 
Vähän pitäisi liikkua jotta aineenvaihdunta lähtisi käyntiin. Jos et liiku ollenkaan niin onhan tuossa liikaa ruokaa. 3 munaa on myös aika paljon.
Vihreä teetä juot 3 kuppiä päivässä ja anna sen hautua n.4min ennen juontia, se kiihdyttää aineen vaihduntaa. En suosittele nesteenpoistajia se häiritsee elimistön luonnollista toimintaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Pinki
[QUOTE="Alkup";29565689]Hyvin mahdollista. En liiku ollenkaan, olen työttömänä kotona...:([/QUOTE]

Miten se työttömyys liikkumisen estää? Nythän sulla on hyvä mahis vetää vaikka kaksi treeniä päivässä. Aamulla tyhjällä vatsalla reipasta kävelyä esim. tunti, illalla lihaskuntoa/hiihtoa/mitävaan toinen tunti. Lähtee turvotus, voin luvata.
 
[QUOTE="Jenis";29565717]Miten se työttömyys liikkumisen estää? Nythän sulla on hyvä mahis vetää vaikka kaksi treeniä päivässä. Aamulla tyhjällä vatsalla reipasta kävelyä esim. tunti, illalla lihaskuntoa/hiihtoa/mitävaan toinen tunti. Lähtee turvotus, voin luvata.[/QUOTE]


Tyhjällä vatsalla treenaaminen on hiuksen halkomista. Kuluttaa vain suklaakonvehdin verran energiaa... Eli ei tarvitse, jos hankalan tuntuista. Kunhan liikkuu. Ja mitoittaa syömisen sopivaksi.
 
Tyhjällä vatsalla treenaaminen on hiuksen halkomista. Kuluttaa vain suklaakonvehdin verran energiaa... Eli ei tarvitse, jos hankalan tuntuista. Kunhan liikkuu. Ja mitoittaa syömisen sopivaksi.

No, ap ei liiku ollenkaan - mikä vaan on parannus siihen. Ja esim. mulla kulkee parhaiten lenkki nimenomaan tyhjällä vatsalla. Aamiaiseen mennessä on jo ns. kone käynnissä, eikä tee mieli vetää hirmu ähkyä kun on saanut vähän raitista ilmaa alle.
 

Yhteistyössä