Ajan ilmiönä myös että kaikki nykypäivänä ovat erityisiä ja huippuja. Oikein etsitään ja etsitään sitä mikä ei ole normaalia, normaalius on tylsää ja tavanomaista. Jos lapsi on vähääkään ikätasoaan ylempänä aletaan hössöttää ja jos ali aletaan sitten ainakin hössöttää. Neuvolakäynnit ovat täynnä tasotestejjä ja puheterapiaan laitetaan jos neljävuotiaan ässä vähääkään sihahtaa, koska se on normaalia sen ikäisellä, mutta siitää oidaan tehdä sen avulla epänormaalia. Fiksut vanhemmat oosaavat titetenkin hyödyntää tämmän sanomalla, että meidän pirkkoliis se puhuu aivan erityisellä tavalla, hänellä on aivan oma aksentti, vähän kun ulkomaalaisella. Koulut on täynnä erityislapsia eritysiluokissaan joita pitää kohdella erityisellä tavalla. Jossain kohti mennään metsään niin, että rytisee, muutta se ei haittaa niin kauan kun se tehdään erityisellä tavalla. Normaali arkea ei ole olemassakaan, ainakaan kukaan ei kehtaa myöntää sellaista elävänsä, koska se on tylsää. Eletään ruuhkavuosia, haastavaa arkea ja mietitään mikä on sressaavin kellonaika äidin elämässä, se on luulemma 17.55. Kaikelle pitää antaa nimi ja kaikesta pitää tulla huippuja, jopa sressin huippu arkisessa päivässä pitäää kellottaa. Pikkasen kärjistetty ja ei edes tästä aiheesta kokonaan, mutta tälläsiä ajatuksia aloitus herätti.