Tänä iltana olen pohdiskellut vain sattumia. Yks FB-kaveri oli julkaissut tänään uutisen samana päivänä kuolleista Pattijoella syntyneistä identtisistä kaksosista. Muistin samantien että Pattijoella on kuollut aiemminkin identtiset kaksoset samana päivänä. Kirjoitin kommenttia siitä ja just kun olin painamassa lähetä, niin tämä FB-kaveri kommentoi samalla sekunnilla itse samaa asiaa ja liitti mukaan saman vanhan uutislinkin, jonka olin myös laittamassa. Vaikka oli siis tehnyt alkuperäisen julkaisun tuntikausia sitten. Olipas siinäkin sattumaa. Mietin että kommentoisko, että olipa sattuma, että meinasin kommentoida juuri samaa asiaa samalla sekunnilla, vaikka yleensä en kommentoi edes kellekään mitään. Jätin kuitenkin kommentoimatta yhtään mitään. Sen sijaan totesin että tuo sattuma varmaan tarkoittaa, että tämän kaksosten kuolemahomman on tarkoitus viestittää mulle jotain. Vielä on silti vähän hakusessa sen merkitys. Osoittaako se kenties sitä, että sielu on olemassa. Ehkä toinen kaksonen kuoli, koska näki kuolleen kaksosen sielun ja järkyttyi. Vai osoittaako se jopa että joillain identtisillä kaksosilla on yhteinen sielu. Että toisen kaksosen pitää kuolla silloin kun toisenkin. Se taas sai pohtimaan että voiko muillakin kuin identtisillä kaksosilla olla yhteinen sielu. Voiko se olla jotenkin jakautunut. Onko osa sieluista enemmän sukua toisille kuin toisille. Onko meidän sielut jotenkin sukua kenties? Vai olenkohan edelleen ihan hukassa mikä oli kaksoshomman tai sattumien sanoma. Liittyykö se sanoma sittenkin jotenkin uskontoon. Kun aiemmin tänään yks uskovainen kaveri selitti muuttuneensa agnostikoksi ja tämä fb-julkaisun tehnytkin oli entinen uskovainen. Eivät tunne toisiaan kylläkään mitenkään.