Lääkäri lyttäsi julkisen puolen hoidot!

  • Viestiketjun aloittaja brianna
  • Ensimmäinen viesti
brianna
Olen nyt IHAN hämmentynyt.

Kävin yksityisellä gynellä juttelemassa lapsettomuusasiasta ja tarkoituksenani oli pyytää lähetettä julkiselle puolelle tutkimuksiin. Lääkäri piti pitkän, pitkän puheen julkisen puolen hoitojen toimimattomuudesta. Otteita palopuheesta: aikoja ei useinkaan saa silloin kuin pitäisi, esim. kalliit pistoslääkkeet voivat tällöin mennä aivan hukkaan, hoitojen välillä on kustannussyistä liian pitkät tauot, julkisella puolella kukaan ei välitä potilaasta, aikaa menee hukkaan, kun täytyy käydä läpi pakolliset proseduurit välittämättä siitä toimivatko ne ko. potilaalla vai ei, pystyvimmät alan lääkärit ovat yksityisellä sektorilla töissä, kohtelu ylipäätään on huonoa julkisella lapsettomuushoidoissa, potilaista ei välitetä. Ja kuulemma vähintään vuoden jono on aina ivf-hoitoihin, vaikka muut hoitomenetelmät (clomifen, pistoshoidot, inseminaatio) olisivat jo todettu tehottomiksi.

Lääkäri sinänsä vaikutti rehelliseltä ja suorapuheiselta, eikä suositellut yksityistä sen takia että hänen klinikkansa saisi tuloja (koska hänen praktiikallaan lapsettomuushoitoja ei edes tehdä).

Siis koko lääkärikäyntini tarkoitus oli pyytää lähetettä julkiselle (taustalla sekä pco että endometrioosi ja epäilys siitä että ilman ivf:ää lapsia ei tule, ja epäilys siitä että talous ei välttämättä kestä yksityisellä tehtäviä ivf-hoitoja). mutta kaiken tämän palopuheen jälkeen menin vain ihan sanattomaksi eikä sitä lähetettä loppujen lopuksi tehty.

Mitä kommentoisitte, julkisella puolella hoidoissa kävijät?
 
Puuteri
Varmaan kyllä osittain pitää paikkaansa. Hitaampaa, lääkärit ja hoitajat vaihtuu koko ajan ja hoitoihin ja hoidettaviin ei paneuduta yhtä paljon kuin yksityisellä. Ja tokihan yksityisellä on useimmat lääkärit erikoistuneet enemmän.
 
Kyllähän se niin on että julkisella puolella mennään hieman hitaampaa. Mutta itse julkisen puolen käyttäjänä olen erittäin tyytyväinen. Eka käynnin jälkeen olen aina saanut ajan päivälle jolle tarvitsin. Kellon ajoista olen joutunut joustamaan, mutta taas aivan varmasti näin on myös yksityisellä puolella. Meillä on myös tapahtunut ihan riittävän nopeasti asiat. Taukoja ei ole tullut,kuin joulutauko sekä nyt 2kk tauko ennen IVF hoidon aloitusta.
Eli kuten voi päätellä, itselläni ei ole lainkaan pahaa sanottavaa julkisesta puolesta. :)

Hieman lisäyksiä... meillä IVF jono 6kk. Mutta koska meidät laitettiin jonoon hyvin varhaisessa vaiheessa, niin siksi lyhyt odotusaika. Lisäksi sekä lääkärit että muu henkilökunta ihanaa väkeä. Aina ovat ottaneet minut ja mieheni hyvin huomioon. <br><br>
 
neulapussi
Minä sain lähetteen perhesuunnitteluneuvolasta julkiselle. Lähete kirjoitettiin marraskuussa. Joulukuussa oli 1. käynti lapsettomuuspolilla, silloin määrättiin molemmille ne verikokeet ym. Tammikuussa kävimme kuulemassa kokeiden tulokset. Hoidot olisi aloitettu jo helmikuussa, mutta koska poli oli kiinni hiihtolomaviikon (siis helmikuussa) hoito, eli IVF, aloitettiin nyt maaliskuussa. Nyt punktio edessä!!! Eli ainakin meillä meni tosi nopeaan hoitoihin pääsy, vaikka julkisella olemme.

Eikä minulla ole mitään moitteen sanaa julisen puolen hoidoista! Päinvastoin!

Ikinä ei ole ollut aikojen ym kanssa mitään ongelmaa. Ja noilla piikityshoidoillahan pystyy pelaamaan "aikaa" jos oletettu punktio tai jokin muu osuu viikonlopulle...

Suosittelen!
:flower:

Jonot tietenkin riippuu sairaalasta, mutta ainakaan meilläei juurikaan jonoa tunnu olevan, nopeaan lähtee hoidot rullaamaan! ;)
 
Minäkin olen sitä mieltä, että varmasti riippuu paljon sairaalasta tai lähinnä siitä millä alueella hoitoihin on pyrkimässä. Täällä Joensuun liepeillä ei ainakaan ole tarvinnut liikoja odotella..
Itsellä alkoivat ensimmäiset hoidot 2kk siitä, kun ensimmäiset tutkimukset oli yleisellä suoritettu. Siitä n. 3kk eteenpäin oli tehty laparoskopiaa, vietetty polin kesälomat ja tehty ensimmäinen plussaan johtanut inssi...
Kyllähän odottavan aika on taatusti pitkä, mutta kun miettii näitä välejä niin en niin hirveän pitkään ole joutunut odottelemaan. (Ensimmäisen inssin (meni kesken) jälkeen yksi kierto ja toinen inssi perään. )
 
brianna
No sitä ajattelinkin, että ei se kaikki julkisen puolen hoitokaan ihan huonoa voi olla. Lisääkin kokemuksia kuulisin mielelläni. Hyvä tietää, että perhesuunnitteluneuvolastakin siis voi pyytää lähetettä, ehkä menen sinne seuraavaksi kun toivun tuosta aiemmasta kokemuksesta...
 

Kuulostaa kyllä aika kurjalta jos ei suostu edes lähetettä laittamaan. Luulotautisena vois kuvitella, että jotain kytykyä on hoitoja antavaan yksityisklinikkaan.Kannattaisiko kokeilla toiselta lääkäriltä? Aikoinani sain lähetteen yksityisgyneltä julkiselle vaikka samassa talossa on hyvää mainetta saavuttanut yksityisklinikka. Kertoi kyllä mahdollisuudesta. Varasin ajan yksityiselle samaan aikaan kun lähete meni yliopistollisen ja julkiselta sain ennemmin ensimmäisen ajan!
Meillä, jos muistan oikein toisesta ketjusta, on ollut sama hoitopaikka Nampulan kanssa. Enkä voi moittia vastaanottoa/ aikoja enkä oikein muutakaan. Kun selviää pelkällä poliklinikkamaksulla en pane pahakseni hiukan ankeaa ympäristöä... Hoitojen tehokkuudesta en voi mennä sanomaan oikein mitään. Multa poistettiin ensihoitona pari kasvainta ja inssi piti tehdä huhtikuussa. "Follikkeli-uä" onkin nyt kääntynyt "onko- kaikki-kunnossa-rv-määritys-uä:ksi" =)
 
Kyllä yksityisen lääkärin pitäisi laittaa lähete jos sitä pyydät. Kirjoituksesesi perusteella ei olisi pitänyt olla mitään estettä lähetteelle. Soita sille ja vaadilähete, jos olet sitä mieltä, että haluat yksityiselle. Tampereella esim. on puolen vuoden jono, ei sen enempää.
 
jorvilainen
Olen itsekkin käynyt aikaisemmin aina gynellä yksityisesti. Lapsettomuustutkimuksissa siirryimme kuitenkin kustannusten vuoksi julkiselle.

Olen saanut Jorvissa sinänsä asiallista ja ystävällistä palvelua, mutta aika tunnistettavissahan tuo julkinen puoli noista kommenteista on.

Hoitoaikoja ei saa peräkkäisille kuukausille. Ja kesällä voi tulla helposti kahden kuukauden tauko kun poli on kiinni ainakin kuukauden, ja seuraavalle ei saa aikoja. Tosin aina kun pistoshoidot on aloitettu ultriin ja hoitoon on löydetty aika. Aika on usein ylimääräinen, joten odotushuoneessa voi vierähtää ylimääräinen puolituntinen. Lääkäri on joka kerta eri ihminen.

Selittämättämänä pariskuntana on käytävä inseminaatiot läpi ennen kuin päästään IVF-hoitoihin.

 
Zizzi
Moi,

meillä on kokemusta Naistenklinikasta ja ikävä kyllä meno oli siellä aikalailla sellaista kun viestissäsi kuvasit.

Ensikäynnille tosin pääsimme mielestäni aika nopeasti, olisiko mennyt 4kk lähetteen saamisesta. Verikokeet ja simppatesti myös otettiin ripeästi, mutta sitten alkoi ongelmat. Yritin follikkeliultra-aikaa kolmessa kierrossa - soitin aina samana päivänä kun kk alkoi- enkä saanut. Lupasivat, että neljänteen kiertoon saan sitten varmasti ajan. Noh, sain, mutta se peruttiin pari päivää ennen ultraa lääkärien koulutuspäivien vuoksi ja käskettiin soittaa taas kun kk alkaa :/ Lääkärit oli minusta ihan ammattitaitoisen oloisia, mutta meillä ainakin oli joka kerta eri lääkäri, joka yritti nopeasti papereista lukea että "mikäs se teidän tilanne taas olikaan...." Kun saamanani soittoaikana soitin simppatestin tuloksia, niin lääkärillä ei ollutkaan meidän papereita, ja käski soitella joskus myöhemmin uudestaan...??? Jne, jne.

Olen kyllä kuullut Naikkarista ihan asiallisiakin kokemuksia, luulen että meillä oli vaan tavallista huonompi tuuri. Siirryttiin sitten täysin kypsähtäneinä yksityiselle klinikalle, jossa IVF-hoito aloitettiin seuraavaan kiertoon ja lopputuloksena on nyt vuoden ikäiset kaksoset :heart:

Mutta kyllähän sun se lähete nyt pitäisi joka tapauksessa saada! Ainakin nuo perusverikokeet kannattaa yrittää käydä julkisella, siinä tulee roima säästö.
 
Zizzi lisää
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.03.2007 klo 17:14 jorvilainen kirjoitti:
Selittämättämänä pariskuntana on käytävä inseminaatiot läpi ennen kuin päästään IVF-hoitoihin.

Tästä tuli vielä mieleen, että meillä mentiin yksityisellä suoraan ICSI-hoitoon, lapsettomuuden syynä astenoteratozoospermia ja ennenaikaiset vaihdevuodet (FSH 10, ikää 29). Eli ei mitään mahdollisuuksia edes perinteisellä IVF-hoidolla. Julkisella kuitenkin meidät laitettiin inssijonoon, ja sanottiin toi sama että ne on käytävä läpi ennen kuin rajumpia hoitoja voidaan harkita. Tämä siis siitäkin huolimatta, vaikka Naikkarinkin lääkärin mielestä inssin onnistumismahdollisuudet kohdallamme olis ollut pyöree 0.
 
brianna
Kiitos kommenteistanne. Kyllä kai mä sen lähetteen olisin sielläkin vastaanotolla saanut, jos olisin vaan jaksanut vaatia, mutta mun ongelmaksi alkoi siellä vastaanotolla muodostua se, että kaikki stressi ja paine jotenkin kulminoitui ja jotenkin vaan meinas alkaa itkettämään siellä... olen yleensä aika tyyni tyyppi ja etenkin julkinen itkeminen on mulle kauhistus. Kaikki keskittymiskyky vastaanotolla alkoi mennä siihen että piti itsensä koossa itkemättä, eikä siinä sitten pystynyt olemaan tarpeeksi jämäkkä.
 
Puuteri
Lisään vielä aikaisempaan kirjoitukseeni, että meillä yksityisellä eka käynti oli toukokuussa, jolloin otettiin verikokeet DNA:n tutkimista varten. DNA-tutkimuksen tuloksia jouduttiin odottamaan 4 viikkoa, jonka jälkeen aloitettiin heti hoidot. Kesäkuu-heinäkuu eka hoito, nega, syys-lokakuu toka ja plussa. Tosi nopeaan tahtiin edettiin ja meidän tapauksessa tuo toinen hoito olisi ollutkin viimeinen, koska toivoa ei juuri annettu. Eli ollaan yksityiseen palveluun erittäin tyytyväisiä.
 
Briannalle: Soittaisin takaisin sinne lääkäriasemalle ja pyytäisin lähetteen,
koska olet MAKSANUT maltaita siitä lääkärikäynnistäkin, josta ei sitten päädytty haluamaasi lopputulokseen. Se on aivan kauhea tilanne se, jos joutuu uikuttamaan apua, kun on jo pzkat housuissa pelkästä
vastaanotolle menosta..
Meinaako se lääkäri, että maksat itse esim. laparoskopiat tms. ? Eikun soita sinne ja vaadi palvelua.. tai rahat takaisin.
 
Me ollaan hoidoissa Naistenklinikalla, ja kokemukset on ollu enimmäkseen positiivisia. Tosin muutaman kerran on käynyt niin, että follikkeliultraan ei ole ollut aikoja juuri sille päivälle kun olisi tarvinnut, mutta lääkärit on mun mielestä ollu ihan asiantuntevia ja ystävällisia. Vaikka lääkäri onkin vaihtunut niin jokainen on ollut ajan tasalla meidän tilanteesta. Clomeilla kyllä vasta mennään, joten ei ole kokemusta rankemmista hoidoista ja niiden jonoista. Itse aikoinaan sain Mehiläisestä lähetteen Naikkarille.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.03.2007 klo 20:23 brianna kirjoitti:
Kiitos kommenteistanne. Kyllä kai mä sen lähetteen olisin sielläkin vastaanotolla saanut, jos olisin vaan jaksanut vaatia, mutta mun ongelmaksi alkoi siellä vastaanotolla muodostua se, että kaikki stressi ja paine jotenkin kulminoitui ja jotenkin vaan meinas alkaa itkettämään siellä... olen yleensä aika tyyni tyyppi ja etenkin julkinen itkeminen on mulle kauhistus. Kaikki keskittymiskyky vastaanotolla alkoi mennä siihen että piti itsensä koossa itkemättä, eikä siinä sitten pystynyt olemaan tarpeeksi jämäkkä.
Ei ole muuten yksi tai kaksi kertaa kun tämä rouva on vääntänyt itkut lapsettomuuslääkärillä.
 
Kuulostaa vähän erikoiselta kommentoinnilta. Olemme itse Väestöliitossa hoidoissa, siis ihan omalla kustannuksella, ja olen ollut aika pettynyt. Palvelu ei ole mitenkään ystävällistä, lääkärit vaihtuneet moneen kertaan, ovat muutamat olleet heistä vähän pihalla ja olen joutunut opastamaan, koska ovat papereista lukeneet mitä sattuu, aikojan ei ole helppo saada. Viimeksi inssin kanssa kävi niin, ettei aikaa löytynyt ja ovis oli jo tapahtunut etc. Lisäksi olen nyt 2 kertaa pyytänyt lähetettä julkiselle, mutta sitä ei ole irronnut kun ollaan keskellä hoitoja. No, sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta toisaalta kyllähän sen lähetteen voi perua, jos olisi niin onnistuneesti käynyt että oltaisiin plussattu.

Aion kyllä itse vaatia lähetteen, jos tällä kerralla ei tule tulosta. Jos jonot on julkisella huiman pitkät, niin voihan sitä jonotellessa käydä yksityisellä, näin monet muutkin tuntuvat toimivan.

Minulle ainakin tulee stressiä siitä rahan menosta, vaikka olemmekin olleet vasta insseissä. Ovat lisäksi olleet paljon kalliimpia, kuin mitä hinnastossa annetaan ymmärtää.
:(
 
Itse ollaan Helsingissä Naistenklinikalla hoidossa ja täytyy kyllä sanoa että AINA ollaan saatu asiantuntevaa ja hyvää palvelua!En vaihtaisi yksityiseen vaikka mahdollisuus tulisi!Lääkäri on aina ollut sama, hoitaja on vaihdellut kahden hoitajan välillä joten molemmat tuntee.

Ajat ollaan saatu mielestäni hyvin ja ei se odotusaikakaan niin hurja ole.Toki se on pidempi kuin yksityisellä mutta silti.Meillä IVF:n jonotusaika oli 6kk.Ja lääkäreiden pätevyydestä, että yksityisellä on ainoastaan päteviä, tästä olen täysin erimieltä.Kyllä klinikalla on ihan alan ammattilaiset työssä ja tietävät mitä tekevät!

Mutta jokainen näkee asiat omalla tavalla.Jos tällä yksityisen lääkärillä on itsellään ollut huonoja kokemuksia kunnallisesta...<br><br>
 
olen erimieltä julkisen hitaudesta...julkisella esim aika ensikäyntiin tammikuussa maaliskuussa alko hoidot ja ensiviikolla istutus, kyse siis ivf.
mutta yksityisellä hesan väestölitonlapsettomus poli, aika ensikäyntiin varattu helmikuussa pääsee vasta 10.4 ja 2 vuoden jonot .....
 

Yhteistyössä