Kyyniseksi hoitotyössä?

["vieras"]

Onko kukaan muu hoitaja huomannut tulleensa kyynisemmäksi työn takia? Mä juuri tajusin, että suhtaudun nykyään aika tunteettomasti moneenkin asiaan.. Esimerkkinä juuri tuo Kari Tapion kuolema. Ensiajatus oli "oho, no sellasta se on". Mua ei pahemmin ihmisten kuolema hetkauta, olen asenteella "kaikkihan me joskus kuollaan". Tiedän, että pahoja asioita tapahtuu hyvillekin ihmisille. Monet sairastuu vakavasti. Töissä ihmettelen, miksi vanhuksia hoidetaan vielä silloinkin, kun kunto on se ettei ihmisestä sen parempaa enää tule. Mitä elämää on maata letkuissa sängyssä ehkä vuosiakin? Olen tehnyt hoitotestamentin, koska en ikimaailmassa halua itse olla samassa jamassa.

En mä aikaisemmin ollut tälläinen. Onko sairaalassa työskentely tappanut musta sen empaattisen puolen, vai mikä mua vaivaa? Onko muut hoitajat huomanneet saman?

 

["vieras"]

Mä en edes ole hoitaja ja suhtaudun elämään ja kuolemaan samalla asenteella. "Kaikkihan me joskus kuollaan", tosiaan. Kai mä oon syntymäkyynikko.

 

["hoo"]

no täällä yksi hoitaja...kyllähän se niin on, ettei sitä voi esim surra tuntemattomien kuolemaa samoin kun omien läheisten. Eihän kukaan jaksais saattohoitaa työkseen jos sen ottas samalla lailla henkisesti kun oman läheisen saattohoidon/kuoleman. Ja kyllähän siitä kuolemasta tulee tietyssä mielessä arkipäivää kun sitä työssään niin paljon näkee. En mä silti koe tulleeni kyyniseksi tai tunteettomaksi... vaan asioita osaa kypsemmin vaan käsitellä.

usein sellaiset ihmiset jotka liiaksi menevät mukaan toisten tunteisiin (tyyliin purskahtavat itkuun kun kuulevan jonkun tuntemattomankin ikävästä jutusta) eivät osaa olla läsnä tai tukena toisen surussa ja heille ne itse kamalat asiat on siinä se juttu, eikä se henkilö joka niitä kokee.

 

[v]

Ei se kyynisyyttä ole.

Ihan luonnollista, että käy noin.Ei ne asiat tunnu paljon miltään mitä näkee jatkuvasti arjessaan.

 

[Non compos mentis]

Minäkään en pidä tuota asennetta kyynisenä. Mutta olenkin empatiakyvytön, hittojako minä tiedän?